Jokainen joka tietää todellisuuden vihervasemmiston woke ajattelun sijaan tiedostaa, että kantasuomalaiset lapset ja mamu lapsukaiset liikkuvat pääosin omissa porukoissaan koulussa ja koulun ulkopuolella.
Näin tulee tapahtumaan myös pakkosijoittelun jälkeen.
Mamujen kielitaito pysyy samana mutta kantisten oppimistulokset laskee kun opettajan aika menee avuttomien neuvomiseen.
Pakkosijoittaminen on sairainta mitä suomalaisissa kouluissa on tapahtunut sitten pakkoruotsin tulemisen.
Näin tulee tapahtumaan myös pakkosijoittelun jälkeen.
Mamujen kielitaito pysyy samana mutta kantisten oppimistulokset laskee kun opettajan aika menee avuttomien neuvomiseen.
Pakkosijoittaminen on sairainta mitä suomalaisissa kouluissa on tapahtunut sitten pakkoruotsin tulemisen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Toivon että monet jotka joutuvat pakkosijoittelun kohteeksi saavat pikaisesti asunnon ja koulun muualta.
Ei asuntoja saa, noh tietenkin te kalan asiakkaat saatte.
Oletko sitä mieltä, ettei kaikille Suomalaisille lapsille tarvitse tarjota hyvää opimisenmahdollisuutta.
Taustalla painaa nyt eniten, kun jounku kultamussukalla kolumatka venyy 2 km:riin.
kalan 😹👍
taas ruplapersut ulinaa...
lapset oppii suomenkielen automaattisesti...
Vähälahjaista naurattaa pienikin asia.
Outoa etteivät ole oppineet...se kaasuputkihanke on ihan laillinen...olette te noloja.
Voi reppana, meinaatko että yksipuolue päättää pelkästään kuntapoliikasta.
Sitten ne pakolaisten, ne hallituksen joissa Persut ovat olleet, ovat ottaneet eniten pakolaisia vastaan.
Ei se niin mee. Se yksi puolue vaan jaksaa huutaa ja raivota, kunnes muut ei jaksa enää kuunnella. Tytti ja Nazima ovat tästä hyviä esimerkkejä...
Sitten on äänestety moneen paikkaan, aivan väärät henkilöt.
Tuskin ehtisit miettiä mitä kirjoitat.
Koska puolustuskirjoitus ei antanut mitään järkiperäistä vastausta.
Tyhmä.kansa, tyhmät päättäjät. Ihan oikein on äänestetty.
persu luulee että kielen oppiminen tapahtuu persujen määräämällä
Kerro lisää, en tiennytkään tuosta. Luuvitosella oppii myös paljon asioita.
Saisiko saman suomeksi, en osaa demaria.
Kaikki jotka asiaa poliitikoista ovat kommentoineet ovat olleet vasemmistoa, vihreitä sekä demareita.
Suomeksi Persuille aivan sama.
Mun laosi ei ainakaan leiki kenen kanssa tahansa. Hän ei mitään muhamettia meille tuo leikkimänän. Se on varmaa.
Uskotaan, sen verran jutti olet. Että määräät kenenkassa lapsi leikkii.
Samalla sinua ei kiinnosta montako mummoa ja pappaa kullunnuppusi illanaikana potkii ja tönii. Jos siitä huomaututettaa, eihän meidän Vesa.
Jutista en tiiä, mutta kotini on pyhä paikka.
Ja kyllä ne potkijat ja raiskaajat useimmiten omaavat ihan tietyb kulttuurisen taustan nykysuomessa. Mutta jos kotoutuminen kesken, niin vähä vaan paijataan päätä.
En minäkään anna lasteni leikkiä mamujen kanssa, leikkipuistosta lähtien pidetty huoli että leikitään vain tuttujen kanssa.
Kantaväestön lasten tehtävä ei todellakaan ole olla mamujen tukihenkilö tai kielenopettaja.
Kantaväestön tyttöjen tehtävä on jatkossa olla matun jalkavaimo.
Mitä irtisanotaako opettajat, nyt meni hallituksen leikkaukset liianpitkälle.
Siinä on lapsien osa tässä vastuuttomien vajakki vassujen maassa.
Musujen suurin pelko on että lapsi länsimaalaistuu ja oppii Suomen kielen.
Oijoi, se olis karmeaa, jos siemen ei itäisikään....
Näyttää sitä pelkoa tälläkin palstalla olevan.
Mitä sitten huudetaan, kun nyt voi mesota etteivät edes osaa Suomea.
Kyllähän ajattelukyvyn omaava ymmärtää, yksin vierassakielessä oppii nopeasti vieraankielen, oppiminen hidastuu mitä enemmän muita samastakielisiä on samassa paikassa.
Jos mamu lasten vanhemmat ei opettele Suomea, kuten eivät halua oppia, ei lapsikaan opi jos kuulee koulussa ainoastaan sanan ala vetää.
Olipas taas itku ja vaikerrus. Mikään ei lämmitä paremmin kuin persun itku sen yrittäessä estää tapojen ja kulttuurin tervettä muuttumistä vastaamaan nykyaikaa.
Terve muuttuminen?
On sejännä, että lähes Ulpukan näköinen vesikasvi on vieraslaji, joka pitää poistaa, mutta islamin usko on se jota pitää edistää joka Härmän kolkkaan.
Tervettäpä tervettä, sitä juuri.
Alotus pers öyh öyh öyh.🐷🟦🟨🌼
Missä muslimi, siellä ongelma ja sitten rikos. On tyhmää edes teeskennellä, että muslimien kanssa voi elää "normaalisti". Islam on väkivaltaa, tyranniaa, sortoa, kuolemaa ja etenkin hengellistä saastaa.
Minkä ihmeen takia opettajat opettaa mamuja? Mikäs onkaan maanpetturin määritelmä?
Media uutisoi kokeilun jälkeen: "S2 oppilaiden kielelliset taidot selkeästi paremmalla tasolla kuin aiemmin, kiistelty kokeilu on ollut menestys ja sitä jatketaan kunnes myös kirjoittaminen sekä lukeminen hyväksyttävällä tasolla".
Buhahahahha
Jep. Pisa-tulostenkin perusteella suomessa lapset ovat oikeita Einsteineja kaikki tyyni. Liki puolet osaa lukea ja kirjottaa peruskoukun päättyessä. Ei olis huono tavoite 75%.
Maahanmuuttaja taustaisten nuorten katujengien kerrotaan myös alistavan uhrejaan.
Kuka on sulle on tommosta kertonut? Saisko ihan oikeita faktoja?
Ihan lehdissä kirjoitettu, huumeitakin myyvät.
No käyppä bähä Kontulan ostarilla tekemässä galluppia yöaikaan. Siitä saat faktaa ja paljon muitakin kokemuksia elämääsi. Suosittelen.
Eikös koulu ja ostari ole vähän eri juttu?
Mutta persu se pettää aina.
Mutta katujengit ei koskaan petä. Aina toimintavalmiina.
Onneksi meidän lapsilla ei hätää,ei ensimmäistäkään ählyä heidän koulussa ja onneksi asutaan kaukana noista haisuleista...
Onnittelut, olette onnekkaita
Toisaalta hyvä opetus kauniin, viihtyisän Puumyllypuron kokoomuslaisille asukkaille. Sitä saa mitä tilaa!
Herttoniemestä itäänpäin ei pidä asuntoa ostaa.
Varsinkaan jos lapsia, ei tosin muutenkaan
Ensi viikolla alkavalla lukukaudella ei kai Itiksen kouluun vielä joudu pakotettuna? Onko rehtori kertonut julkisuudessa kuinka paljon täysin suomenkielisiä on halunnut Itäkeskuksen kouluun vapaaehtoisesti sinne hakemalla?
Pakkosijoitettujen luokassa sitten aikanaan saattaa sattua hassuja kommelluksia. Jos vaikka huutaa, Mohammed, onko lainata kynää, 10 päätä kääntyy
Kyllä muuten opettaa! Tai sitten itkee ja opettaa :)
Juuri näin, lapsista viis
Ja veronmaksaja maksaa!
Pakkosijoittaminen voi johtaa siihen että myös S1 oppilaat päätyvät S2 oppilaiksi. Lapset oppivat mutta myös unohtavat ja sekoittavat uusia kieliä helposti.