USA tekee mitä pitää eroaa natseista

Yle selvitti, miten YK:n jäsenvaltiot ovat äänestäneet yleiskokouksen päätöslauselmista 2000-luvulla. Selvityksen perusteella Yhdysvallat on eristäytymässä muusta maailmasta – myös sen Nato-liittolaisista ja Euroopan unionista.

– YK ei kiinnosta Yhdysvaltoja vähääkään, sanoo emeritusprofessori Martti Koskenniemi nähdessään Ylen selvityksen tulokset.

Koskenniemellä on takanaan pitkä ura kansainvälisen oikeuden professorina. Sitä ennen hän työskenteli 16 vuotta YK-asioihin keskittyneenä ulkoministeriön virkamiehenä.

Aineistosta selviää, että jopa Venäjä on äänestänyt yleiskokouksissa selvästi yhdenmukaisemmin EU- ja Nato-maiden kanssa kuin Yhdysvallat. Ilmiö ei ole uusi, mutta Donald Trumpin kaudella railo liittolaisten välillä on revennyt.

Grafiikka näyttää, kenen puolelle Nato- ja EU-maiden äänet ovat kallistuneet, kun Venäjä ja Yhdysvallat ovat olleet yleiskokouksen äänestyksissä erimielisiä:
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

YK on maailman kommunismin, eli Suomenkin "porvareiden" tärkein edunvalvoja.
Ei ihme että uudempi vapaa maailma Atlantin takana sitä kavahtaa.

Äänestä

Onhan se kieltämättä erikoista, kun konservatiiviseksi itseään mainostavan puolueen ulkoministeri huutaa naama punaisena pro-palestiinaa ja pride-liputtaa.

Äänestä

Ukrainan tukijaksi kääntynyt, Trumpin lähipiiriin kuuluva oikeistovaikuttaja ja salaliittoteoreetikko Laura Loomer sanoo The Washington Postille (WP) haluavansa vakuuttaa yhdysvaltalaiset siitä, että ongelma on Venäjä, ei Ukraina.

Loomerilla, 33, ei ole virallista roolia presidentti Donald Trumpin hallinnossa, mutta hän on neuvonut Trumpia esimerkiksi nimityspäätöksissä, ja yli kahdella miljoonalla sosiaalisen median seuraajallaan hän on merkittävä vaikuttaja Trumpin Maga-liikkeessä.

– Venäjä on amerikkalaisvastainen, eikä sen arvomaailma vastaa meidän arvojamme. Se tavoittelee moninapaista maailmanjärjestystä, joka tarkoittaisi Yhdysvaltojen ylivallan päättymistä, eikä se olisi hyväksi Yhdysvalloille, Loomer sanoi WP:n haastattelussa.

Äänestä
  • Loomer kertoi myös, että jos hän olisi presidentti, Yhdysvallat ”keksisi keinon, jolla Venäjän presidentti saisi tappavan ja äkillisen sydänkohtauksen”. Loomerin mukaan hän on tapaamassa Trumpin Valkoisessa talossa elokuun aikana keskustellakseen matkastaan Ukrainaan.

    Vuosia tukea Ukrainalle vastustanut Loomer on kutsunut Ukrainaa muun muassa maaksi ”täynnä natsien puolustajia”. Hän on kuitenkin kääntänyt kelkkaansa ja teki äskettäin laajasti uutisoidun matkan Ukrainaan, missä hän haastatteli presidentti Volodymyr Zelenskyiä.

    Loomer ei ole halunnut tarkemmin kommentoida, mitkä tahot ovat olleet rahoittamassa ja järjestämässä hänen matkaansa. Hänen mukaansa yksittäiset amerikkalaiset tukijat auttoivat rahoittamaan matkan turvallisuuskuluja.

    Ukrainan eilen erotettu Yhdysvaltain suurlähettiläs Olha Stefanišyna ei halunnut kommentoida WP:n haastattelussa suurlähetystön roolia Loomerin matkan järjestämisessä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yle selvitti, miten YK:n jäsenvaltiot ovat äänestäneet yleiskokouksen päätöslauselmista 2000-luvulla. Selvityksen perusteella Yhdysvallat on eristäytymässä muusta maailmasta – myös sen Nato-liittolaisista ja Euroopan unionista.

– YK ei kiinnosta Yhdysvaltoja vähääkään, sanoo emeritusprofessori Martti Koskenniemi nähdessään Ylen selvityksen tulokset.

Koskenniemellä on takanaan pitkä ura kansainvälisen oikeuden professorina. Sitä ennen hän työskenteli 16 vuotta YK-asioihin keskittyneenä ulkoministeriön virkamiehenä.

Aineistosta selviää, että jopa Venäjä on äänestänyt yleiskokouksissa selvästi yhdenmukaisemmin EU- ja Nato-maiden kanssa kuin Yhdysvallat. Ilmiö ei ole uusi, mutta Donald Trumpin kaudella railo liittolaisten välillä on revennyt.

Grafiikka näyttää, kenen puolelle Nato- ja EU-maiden äänet ovat kallistuneet, kun Venäjä ja Yhdysvallat ovat olleet yleiskokouksen äänestyksissä erimielisiä:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu