Porkkanat korvissa ollaan ja tahallaan jätetään seuraavalle hallitukselle vaikeat päätökset. Onko tämä sitä "yhteistyötä" jota tämän rapakuntoisen hallituksen jäljiltä jätetään seuraavan hallituksen niskaan.
Päinvastoin, nyt tuuletetaan "noususta". Voiko olla noin umpiluisia henkilöitä persuissa ja kokoomuksessa.
Nyt jo varaudutaan siihen kun ollaan tulevassa oppositiossa päätä akuomassa.
Tämän yhteiskunnan tuhoajat nauttivat aikaansaannoksistaan.
Ei kuunnella talouspolitiikan arviointineuvoston kehotusta päättää uusista sopeutustoimista tänä syksysnä.
Varsinkin persut jotka ovat rasisteja maahanmuttajien suhteen keekailevat nyt uusilla gallupluvuilla. Orpo nyrpeänä alamäestä kannatuksineen menee noiden mukaan.
Kun Orpon "velkalaiva" upposi niin ei edes ajatella mikä tulevaisuus on ennätysmääräisen velan oton kanssa. Luoja varjelkoon tulevaisuutta jossa lapsemme joutuvat kasvamaan ja pärjäämään. Edes työpaikkoja ei pystytty luomaan puhumattakaan muusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.