ja kompensoidakseen kiusaavat suomalaisia.
Helsingin seudun liikenteen (HSL) linjaa ajanut bussikuski ei päästänyt Matias Landenia ulos bussista.
Landen nousi yöbussiin Espoon Kivenlahdessa hieman kello 0.20:n jälkeen keskiviikkona. Hänen tarkoituksenaan oli jäädä pois Matinkylässä.
– Painoin stop-nappia Matinkylän kohdalla. Valo syttyi, mutta kuljettaja ajoi pysäkin ohi ja sammutti stop-valon, Landen kertoo.
Hänen mukaansa sama toistui seuraavillakin pysäkeillä. Bussissa ei ollut muita matkustajia, eikä kuljettaja ottanut matkan aikana myöskään ketään kyytiin bussipysäkeiltä. Lopulta bussi pysähtyi päätepysäkilleen Kampin bussiterminaaliin.
– Menin kuljettajan luo pyytämään, että pääsisin ulos. Hän ei reagoinut mitenkään.
Landen alkoi kuvata videota, jossa hän selvästi pyytää kuljettajaa avaamaan ovet.
– Pääsenkö ulos bussista? Avaa ovi! hän sanoo videolla.
Kuljettaja avasi ovet vasta sen jälkeen, kun Landen toi kameran lähemmäs kuljettajaa. Samalla kuljettaja haukkui ja kirosi häntä venäjän kielellä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6ede01c3-b589-4642-a7bd-abe7dd99fcbf
Se venäläinen kansanluonne, et ole mitään jos et voi sikailla toisia kohtaan. Se on kun on sielläpäin osoitus vallasta ja voimasta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Noinhan se yksinkertainen ja tyhmä ihminen toimii.
Kuvaus perusiigorista.
Ukrainalainen kuski.
Onko siinä jokin ero venäläiseen ? Samaa sakkiahan ne ovat.
Aika paljonkin on.
Eipä olisi uskonut että Stalinin ajat tekee Venäjälle paluun 100 vuoden tauon jälkeen.
Taitaa suomen ahdinko vituttaa enemmän😂😂😂😂
Mikäs ahdinko Suomella on?