YLE1 esitti aamutelkkarista yksinäisyyden tuntemustutkimuksen, kuinka monta kertaa viikossa koet yksinäisyyttä.
Kohteena 16-yli 86 vuotiaat.
Tärkein kohde puuttuu, lapset 0-16 vuotiaat.
Onko tämä jätetty pois ettei näyttäisi yhteiskunnan kannalta pahalta?
AV
Outo tutkimus yksinäisyydestä
23
148
Vastaukset 23
- Anonyymi00001
Lapsuus on ihmisen kehittymisen kannalta tärkein elämänvaihe.
- Anonyymi00002
Niin no ehkä lapsuuden yksinäisyys on ihan eri tutkimus. Ei aina voida tutkia kaikkea joka asiasta. En nyt tarkoita ilkeillä, mutta yleensä tutkimukset keskittyvät tiettyyn aiheeseen ja tällä kertaa se on ilmeisesti ollut täysi-ikäisten kokema yksinäisyys.
- Anonyymi00003
Voihan olla ettei yhteiskunnallisen murroksen aikana huomata jos aikuisia kohtaan käyttäydytään kuin lapsia kohtaan tulisi käyttäytyä, ja lapsia kohtaa vaadimme aikuismaista "kestämistä".
Mikko 61 tuntee yksinäisyyttä kolme kertaa viikossa, ja Mirja 7 v tuntee sitä ihan jokainen päivä? Miten Mikko voi, tulisiko olla hänestä jo huolissaan?
AV - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Voihan olla ettei yhteiskunnallisen murroksen aikana huomata jos aikuisia kohtaan käyttäydytään kuin lapsia kohtaan tulisi käyttäytyä, ja lapsia kohtaa vaadimme aikuismaista "kestämistä".
Mikko 61 tuntee yksinäisyyttä kolme kertaa viikossa, ja Mirja 7 v tuntee sitä ihan jokainen päivä? Miten Mikko voi, tulisiko olla hänestä jo huolissaan?
AVÄkkiä huoli ilmoitus! Kerran tein itse itsestäni huoli-ilmoituksen ja sain kuin sainkin huomiota osakseni.
Sossutäti laittoi tekstarin, että älä viitsi. Heillä on oikeasti apua tarvitsevia ihmispoloja.
Palsta on pelastanut minutkin täydelliseltä yksinäisyydeltä Katja vainaan poismenon jälkeen. Lapsi toki voi kokea yksinäisyyttä silloinkin, jos vanhemmilla on kiire, ei sisaruksia ja kaverit vähissä.
Mielestäni tutkimusta tärkeämpää on ihan jokaisen antaa aikaa sille omalle kullannupulle. Niin vältymme inceleiltä ja poliittisilta narsistisosiopaateilta.
>simiti< - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Äkkiä huoli ilmoitus! Kerran tein itse itsestäni huoli-ilmoituksen ja sain kuin sainkin huomiota osakseni.

>simiti<Heh, kieltämättä jos joku itsestään tekee huoli-ilmoituksen sisältää jo sen todennäköisyyden siitä että aivot vielä jollain tasolla toimivat? Tuollon sossutädit eivät ole huolissaan, vasta kun se oma kontrolli menee vähiin ollaan huolissaan. Tuossakin tapauksessa enemmän ollaan huolissaan ympäristön turvallisuudesta, ei yksilöstä?
AV - Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Äkkiä huoli ilmoitus! Kerran tein itse itsestäni huoli-ilmoituksen ja sain kuin sainkin huomiota osakseni.
Sossutäti laittoi tekstarin, että älä viitsi. Heillä on oikeasti apua tarvitsevia ihmispoloja.
Palsta on pelastanut minutkin täydelliseltä yksinäisyydeltä Katja vainaan poismenon jälkeen. Lapsi toki voi kokea yksinäisyyttä silloinkin, jos vanhemmilla on kiire, ei sisaruksia ja kaverit vähissä.
Mielestäni tutkimusta tärkeämpää on ihan jokaisen antaa aikaa sille omalle kullannupulle. Niin vältymme inceleiltä ja poliittisilta narsistisosiopaateilta.
>simiti<"Niin vältymme inceleiltä ja poliittisilta narsistisosiopaateilta. " Yes you are big guy
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
"Niin vältymme inceleiltä ja poliittisilta narsistisosiopaateilta. " Yes you are big guy
Ja luulet pentu päteväsi finglishillä? Säälittävää toimintaa. Ihan ryytimaan pedofiliaan viittaavaa. Kun ei mitään osaa niin ryhdytään poliitikoksi huijaamaan matalaotsaisten ääniä ja matalaotsaiset lahkolaiset hurraavat, kun jalka sahataan itseltä irtipoikki. Hurmoshenki omassa laumassa on yllättävän iso, mutta ei loogista, tai järkevää
>Simiti<
- Anonyymi00004
Onko mielestänne hassua määritellä lailla se ettei yhtä Aasia voi pitää tallissa, sille pitää löytää ystäväksi toinen Aasi jotta se voisi hyvin? Kaksi aasia kaunihimmin, vai mihin tuo nyt sitten perustuu?
Miten laki määrittelee ihmiset ja ihmisten hyvinvoinnin?
Riittääkö toisen hyvin poikkeavan rodun seura, vai tarvitaanko tuota "toinen aasi" ajatusta?
AV- Anonyymi00010
Persut voisi laittaa aasien kavereiksi. Tosin persuäänestäjät sopisivat paremmin muulien kaveriksi.
- Anonyymi00014
Ehkä se ei ole ihmisiltä pois, jos aasille löytyy kaveri?
Olematta millään tavoin eläinasiantuntija, niin aasin pitäminen hevosten seurassa vastaisi suunnilleen normaalijärkisen ihmisen pitämistä pelkästään kehitysvammaisten seurassa. Toisin päin vastaavaa ongelmaa ei samalla tavalla ole.
- Anonyymi00018
scrg kirjoitti:
Olematta millään tavoin eläinasiantuntija, niin aasin pitäminen hevosten seurassa vastaisi suunnilleen normaalijärkisen ihmisen pitämistä pelkästään kehitysvammaisten seurassa. Toisin päin vastaavaa ongelmaa ei samalla tavalla ole.
Ahaa, miten voisi luonnehtia sitä jos koira on ihmisen seurassa, tai ihminen koiran seurassa. Kumpi edustaa aasia?
AV Anonyymi00018 kirjoitti:
Ahaa, miten voisi luonnehtia sitä jos koira on ihmisen seurassa, tai ihminen koiran seurassa. Kumpi edustaa aasia?
AVKoira kai jalostuksen seurauksena on varsin sopeutunut elämään "onnellisena" ihmislauman jäsenenä. Tällaisen lauman johtajaksi siitä ei ole.
Aasien tapauksessa on ollut varsin tavallista, että yhtä aasia on pidetty hevoslaumassa, jossa se ei voi elää kuin aasi. Poni on pieni hevonen, mutta aasi on erilainen eläin. Aasintuntemukseni ei riitä kommentoimaan lainsäädännön järkevyyttä. Luotan siihen, että asiaan perehtyneet ovat asiaan ja aaseihin perehtyneet.
- Anonyymi00008
Yleensä yksinäisyyspähkäily alkaa marraskuun lopulla ja oivoi kiihtyy kohti joulua.
Oivoi täytyy askarrella joulukortteja jonnekin.
Aasien rinnastaminen sopii tähän.
OnkonRydin tukema tutkimus?
Vilma- Anonyymi00011
Voi sinua manipuloijaa. Nyt jouduin pakkomielteisesti laittamaan linkin miljoonasateelta.
https://youtu.be/PpoRxXP2zhw?is=HoP_JLj2xmwgKUkt
>Simiti< - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Voi sinua manipuloijaa. Nyt jouduin pakkomielteisesti laittamaan linkin miljoonasateelta.
https://youtu.be/PpoRxXP2zhw?is=HoP_JLj2xmwgKUkt
>Simiti<Hihhihhih.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Hihhihhih.
Oon tykännyt tästä biisistä. Kaihoa.
Mä ajattelen, että miehillä on yksi suuri elämänikuinen rakkaus, mistä on vaikea päästä koskaan yli, jos se päättyy miten päättyy.
Olen seurannut selityksiä ja havainnut, että ikävä on monimuotoista. Surua, kiivautta, katkeruutta eli haikeutta lempeydellä.
Tämän kun mies voisi myöntää, pääsisi eteenpäin, jos haluaa.
Ymmärtäminen tulevilta osapuolilta ja toisen historian kunnioittaminen.
Vilma
(Toki naisilla samankaltaistakin)
"Onko tämä jätetty pois "
Tuo "tutkimus" perustuu laajempaan seurantakokonaisuuteen, jota Tilastokeskus tekee jatkuvasti koskien 16 vuotta täyttäneitä kansalaisia. Kulkee nimellä Elinolotilasto tai jotain sen tapaista.- Anonyymi00015
Onko minussa jotain vikaa kun en tunne yksinäisyyttä? Vaikka olisin yksin?
- Anonyymi00016
13:10
Ei ole. Olet normi.
Hyväksyt itsesi tod.näk. etkä tee itsellisyydestäsi negatiivista numeroa.
Vilma
Minä en voi sietää yksinäisjahtia.
Mä ymmärrän kuitenkin sen, että on ikävä jotain ihmistä. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
13:10
Ei ole. Olet normi.
Hyväksyt itsesi tod.näk. etkä tee itsellisyydestäsi negatiivista numeroa.
Vilma
Minä en voi sietää yksinäisjahtia.
Mä ymmärrän kuitenkin sen, että on ikävä jotain ihmistä.Aaa, ok. "Ikävä jotain ihmistä". No toki minä haluaisin naisen parittelua varten sänkyyni, niin on joo joskus ikävä jotain ihmistä. En vaan ajattele sitä yksinäisyytenä.
- Anonyymi00019
Ihan hyvä kun puuttui lapset, heille oma tutkimus.. (yhtä hyödyllinen...).
Ihmiset tarkoittavat yksinäisyydellä hyvinkin todennäköisesti eri asioita. Yksinäisyys, siis oikea sellainen on pahasta, mutta lähes jokainen meistä kokee itsensä välillä yksinäiseksi. Mutta kuka aikuisten oikeasti laskee tunteensa? Yksinäisyyden ja muut? Montako kertaa tunsit vihaa, pelkoa, surua, rakkautta, riemua, onnellisuutta.. viikossa?
- Sheena- Anonyymi00020
"mutta lähes jokainen meistä kokee itsensä välillä yksinäiseksi. "
Niin ja tuosta piti jatkaa, ettei se haittaa eikä ole ongelma, vaan se kertoo jostain mikä pitäisi tuntijan itselleen selvittää.
Itsekin koen välillä itseni yksinäiseksi (niin lapsesta lähtien silloin tällöin), vaikka nyt elämäni on sosiaalisempaa kuin ikinä, eikä se koskaan varsinaisesti ole ollut yksinäistä.
- Sheena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390