Olen seksuaalisesti hauraampi mitä ajattelette

Toivoisin että ymmärtäisitte että vahva ihminen voi olla seksuaalisesti hauras
Hajotatte minut ihan muulla tavoin. :( ette käsitä miten keksityt seksijutut ja insestisyytökset minuun vaikuttavat
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aloittaja jatkaa: En edes tiedä ketkä kaikki ammattilaiset niihin uskoo. En halua lukea potilastietoja kun niissä on kirjoitettu niin rumasti aiemmin. En ole keskustellut oma-aloitteisesti tästä aiheesta koska olen ajatellut sen olevan turhaa. Ei noilla papereilla kukaan minua usko. Ja sitten olen ihan paskana jos minua ei uskota ja aletaan syytellä ja ties mitä. Keskustelu menisi muutenkin väkisin muuhun historiaaki mistä en pysty puhumaan (ei seksuaalinen historia vaan se millainen minä olen ollut teininä. En halua puhua siitä koska se pahentaa syyllisyydentunteitani. Ja sitten taas mennään siihen miten minua on ammattilaiset kohdelleet, kukaan ei sitä uskoisi ja sitten voin saada jonkun kohtauksen jonka aikana juoksen junan alle koska tulee itseinho, kun luullaan että olen ollut sellainen kun papereissa sanotaan

Äänestä

Aloittaja jatkaa: meinaan saada paniikkikohtauksen aina kun on joku psykiatrian kontakti koska minulla on traumat saamastani ”hoidosta”. Vaikka esim. lääkäri olisi mukava niin alan reagoida kuin olisin menossa menneisyyteni hirveän lääkärin huoneeseen. Osaan peittää tämän aika hyvin.

Äänestä

Se on seksiä kun katsoo silmiin.
Eiköhän siinä ole jo riittävästi.

Äänestä
  • En tarkoita hauraudella tuota. Vaan sitä etten todellakaan ole ihminen joka olisi insestin yms historialla tässäkään kunnossa emotionaalisesti. En kestäisi muutakaan seksuaalista väkivaltaa. Tunnen itseni sen verran hyvin. Ja joku mies gynekologi olisi kauhistus

    Äänestä

  • Oletkohan sinä nyt se terapeutti? Et vain kiinnosta minua joten en luonnollisestikaan halua kanssasi mitään romanttista/seksuaalista. Minun tekee pahaa ajatuskin jostain seksuaalisesta ihmisten kanssa joita kohtaan en koe romanttisia tunteita. Erityisesti jos kyseessä on joku liian vanha tai jonka ulkonäkö ei miellytä

    Äänestä

Olet oikeassa.

1Äänestä
  • 🙂🙁

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivoisin että ymmärtäisitte että vahva ihminen voi olla seksuaalisesti hauras
Hajotatte minut ihan muulla tavoin. :( ette käsitä miten keksityt seksijutut ja insestisyytökset minuun vaikuttavat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu