Venäjäviha maksaa maltaita Suomelle ensi talvena

1258
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minusta syynä on venäjän viha muuta maailmaa kohtaan.

Äänestä

Kyllä Putinin Venäjä aihettaa kaikkialla suurta tuhoa, niin sodalla, taloudella, kuin häiriökäyttäytymisellään. Putin aloitti uuden varustelukierteen, jota kukaan ei uskonut enää tapahtuvan, kun kylmän sodan ajoista päästiin, ja etenkin lännessä aloitettiin aseistariisunta.

Äänestä

EU osta LNGtä Venäjältä ennätysvauhtia samalla kun julistaa että kaikki kaupankäynti on loppu.
Talveksi varastoja ei kuitenkaan saada täytettyä, EUn johto loistaa tyhmyydellään.

1Äänestä
  • Tuossa on kyllä perää.

    1Äänestä

  • Paskapuhetta jauhat.

    "Venäjän osuus putkikaasun tuonnista EU:hun laski noin 40%:sta vuonna 2021 noin 6%:iin vuonna 2025. Yhteensä Venäjältä tuodun putkikaasun ja LNG:n osuus kaasun kokonaistuonnista EU:hun oli noin 12% vuonna 2025.

    Neuvosto hyväksyi tammikuussa 2026 asetuksen, jolla kielletään sekä LNG:n että putkikaasun tuonti Venäjältä 18. maaliskuuta 2026 alkaen. Voimassa oleviin sopimuksiin sovelletaan siirtymäaikoja. Vuoden 2027 loppuun mennessä kaasua ei saa tuoda enää lainkaan Venäjältä."

    Äänestä

Kylmää talvea povattu jo useasti. Niinkin puten voittoa. Jesseä povattu tulevaksi takaisin 1993 kertaa ja puten voitto yli 1500 kertaa. Ovat siis kohta tasoissa!

Äänestä

Ukrainan seuraavat kohteet venäjällä ennen talvea ovat kaasuputket ja sähköverkot. Iigorin munat jäätyy ja tatjanaanien pavut.

Äänestä
  • Ukraina on ihana lämmin maa. Siellä ei tarvita enää muuta, kuin Suomen lähettämiä
    aseita ja ammuksia, sekä tietysti vähän rahaa ja lisäpoikia rintaman etulinjaan.
    Ihailemme omia leipäjonojamme, ne kuuluvat pysyvästi kulttuuriperintöömme.

    1Äänestä

Aikanaan Venäjä tarjosi Suomelle ydinvoimaa 5 senttiä kWh, ensi talvena mennään lähes 10 senttiä kWh, lähes tupla hinta.

1Äänestä
  • Me maksamme riemumielin kaikesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Me maksamme riemumielin kaikesta.

    Kyllä. 10 senttiä kiliwatilta maksaa mieluusti kun tietää russakoiden kylmenevän talvella runsain joukoin.

    Äänestä

Typerä väite. Noita höpinöitä oli liikkeellä jo ensimmäisenä talvena. Olet pahasti jälkijunassa.

Aika lailla säälittävää venäjämielinen trollaus täällä nykyisin. Ei osu eikä uppoa. Toki hyvin toimii itseään vastaan. Jos olisin Naton trolli, toimisin juuri kuten sinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/talous/a/b5dd57c5-1d58-4076-a548-43f2c5d56637

Kyyti saattaa olla kylmää kuten Kiovassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu