Espanjaa johtaa sosialistit vaikka hävisivät vaalit

Sosiaalidemokraattinen sosialistipuolue (PSOE) sai vähemmän ääniä ja paikkoja kuin konservatiivinen Kansanpuolue (PP). Tästä huolimatta PP ei onnistunut muodostamaan enemmistöhallitusta.

Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Viimeksi kävi näin vuoden 1987 vaaleissa, joissa juuri SDP oli eduskunnan suurin puolue, mutta hallituksen muodosti kokoomuksen Harri Holkeri. Tuloksena syntyi sinipunahallitus, jossa keskusta jäi oppositioon. Holkerin hallitus on viimeisin esimerkki tilanteesta, jossa toiseksi suurin puolue otti johtovastuun.

Ihan demokraattista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ceutan katastrofi oli juuri sossehallituksen syytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sosiaalidemokraattinen sosialistipuolue (PSOE) sai vähemmän ääniä ja paikkoja kuin konservatiivinen Kansanpuolue (PP). Tästä huolimatta PP ei onnistunut muodostamaan enemmistöhallitusta.

Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Viimeksi kävi näin vuoden 1987 vaaleissa, joissa juuri SDP oli eduskunnan suurin puolue, mutta hallituksen muodosti kokoomuksen Harri Holkeri. Tuloksena syntyi sinipunahallitus, jossa keskusta jäi oppositioon. Holkerin hallitus on viimeisin esimerkki tilanteesta, jossa toiseksi suurin puolue otti johtovastuun.

Ihan demokraattista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu