Vuokratyöntekijän oikeudet vuoron perumisessa

Anonyymi-ap

Hei!

Työskentelen sekä eezyn että bondatan kautta kaupan alalla vuokratyöntekijänä. Minulle on nyt käynyt KAKSI kertaa muutamassa kuukaudessa (kerran molempien firmojen kautta) niin, että olen ottanut vastaan tarjotun työvuoron ja se on KAUPAN puolesta peruttu. Siis jo vahvistettu työvuoro. Olen ehtinyt tehdä valmisteluita vuoroon menemisestä.

Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, millä syillä vuoro perutaan, mutta mitään "painavia tai perusteltuja" syitä ne eivät ole olleet.

Toisessa seliteltiin että vuoro pitikin antaa jollekin toiselle tekijälle jolle se muka oli jo sovittu. Toisessa aivan sama juttu.

Kuitenkin ne olivat sovelluksessa tarjolla.

Korvaavaa työtä EI tarjottu. Ei edes sanottu että meidän moka, tule paikalle vaan, saat tietysti palkan.

Jännä että molemmat pyhävuoroja.

Mitä tes /laki tähän sanoo? Kai nyt vuokratyöntekijälläjin jotain oikeuksia on? Toinen vuoro peruttu 28h ennen aloitusta, toinen 9h ennen. Mutta se ei ole olennaista.

Mihin korvaukseen olen oikeutettu?

Vuokrafirmat eivät ole KUMPIKAAN kysymyksistä huolimatta, vastanneet mitään tähän korvausasiaan.

Mihinkään pammiin en kuulu, mutta eikö tällainen ole selvää pässinlihaa muutenkin???

11

<50

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viime kädessä joudut vaatimaan korvausta oikeusteitse. Tarkista sitä ennen, onko vuokratyöyrityksellä työehtosopimusta ja mitä se sanoo työvuorojen sopimisen sitomisesta. Katso myös omaa työsopimustasi vuokrayrityksen kanssa, jos vaikka siinä olisi sovittu asiasta jotakin.

      Jos vuokratyöyrityksellä ei ole työehtosopimusta, noudatetaan yleensä käyttäjäyrityksen tessiä.

      • Anonyymi00004

        Puhut kuin idiootille, millä henkilöstövuokrausfirmalla muka olisi oma tes? En tiedä yhtäkään. Kaupan alan tessillä mennään. Mutta kun siitä huolimatta kauppa tuntuu kohtelevan omia työntekijöitään ja meitä vuokrafirmalaisia eri tavoin. SE on se ongelma. Mutta tessin mukaanhan näin ei voi olla. Niin mitä kaupan tes sanoo asiasta? Mun mielestä että pitää tarjota korvaavaa työtä (ei tarjottu) tai viime kädessä henksufirma maksaa täyden palkan tekemättä jääneestä vuorosta. Tätä minä tarkoitin. Varmasti jollakin muullakin kokemusta tällaisesta


      • Anonyymi00004 kirjoitti:

        Puhut kuin idiootille, millä henkilöstövuokrausfirmalla muka olisi oma tes? En tiedä yhtäkään. Kaupan alan tessillä mennään. Mutta kun siitä huolimatta kauppa tuntuu kohtelevan omia työntekijöitään ja meitä vuokrafirmalaisia eri tavoin. SE on se ongelma. Mutta tessin mukaanhan näin ei voi olla. Niin mitä kaupan tes sanoo asiasta? Mun mielestä että pitää tarjota korvaavaa työtä (ei tarjottu) tai viime kädessä henksufirma maksaa täyden palkan tekemättä jääneestä vuorosta. Tätä minä tarkoitin. Varmasti jollakin muullakin kokemusta tällaisesta

        Olisi noloa, jos vuokrafirmalla olisikin oma tes, ja vetoaisit johonkin toiseen tessiin.


    • Anonyymi00001

      Ja ammattiliitto on nyt se apu, mutta sinähän et ollut liitossa?
      Ja mitä lukee tunneissasi, työsopimuksessa? Jos 0-jotain, se on puhdas nollatuntisoåimus. Jos sinulle taas on dollarissa luvattu vaikka 20 viikkotyötuntia,ne sinulle pitää antaa ja maksaa.
      Puhut vain vuokratyöstä, etkä mainitse työsopimuksesi tunteja. Tarkennapas vähän.

      • Anonyymi00003

        Ei minulle ole luvattu mitään, otan itse ne vuorot, mitä otan. Mutta sehän ei tähän asiaan liity mitenkään. En ymmärrä tuota ylempääkään kommenttia ollenkaan, ei minulle ole mitään "taattu", nopein vie vuorot. Jos olen ahkera ja ehdin napata lähellä olevat vuorot ennen muita, voin tehdä vaikka 60 tuntia viikossa.

        Ärsyttää, kun ihmiset vastaavat kysymyksen vjerestä. Kaupan alan tessillä mennään, paitsi huoltoasemilla. Siellä huoltamoalan tes.

        Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettet voi noin vain perua vahvistettua vuoroa korvauksetta ja miksi en kuulu liittoon, enkä enää ikinä liitykään. Syy on se, että nämä liitot ovat läpeensä punaisia ja minä äänestän ps:ää ja kannatan henkeen ja vereen heidän politiikkaansa. Enkai minä nyt maksa liitolle, joka kuului täysin poliittiseen painava syy-kampanjaan ja lakkoili MINUN puolueeni poliittisia päätöksiä vastaan. Tai no, se oli päätyön JHL, mutta kaikkiin liittoihin kuuluminen loppui sen jälkeen. YTK toiminut hyvin. Ja saan minä tähän vastauksen ilman liittoakin ja teitä aiheen vierestä vastaavia besserwissereitä


    • Anonyymi00002

      Ja jos sinulla on muu kuin nollasopimus, ja sopparin tunnit eivät täyttyneet, tarkistapa tes. Jos siellä puhutaan sovitun vuoron peruuntumisen korvaamisesta, sitten voit ottaa asian isompaan syyniin. Liity hyvä ihminen heti ammattiliittoon. Se jäsenmaksu ei ole niin kamala, kuin yhdenkin työsuhteen riidan oikeudenkäyntikulut.
      Itse sain pikkuasiaa aikanaan apua. Ja olivat tarkistaneet myös, että jatkossa sain tes palkan.
      Nykyään ei ole ollut ongelmia, liiton jäsenyys on selän takana.

      • Anonyymi00005

        Sinä et taida ymmärtää OLLENKAAN, mistä tässä liitto - asiassa on kyse. Asiat hoituu 30v työelämäkokemuksella oikein hyvin ilman liittoakin. Kuuluin aikani, kunnes tajusin kaikkien liittojen olevan UMPIPUNAISIA, TÄYNNÄ DEMAREITA. Minä taas äänestän oikestoa enkä saisi edes unta, jos ajattelisin antaneen senttiäkään yhdellekään liitolle, joka ajoi mm. Painava syy - kampanjaa ja lakkoili MINUN puolueeni päätöksiä vastaan. Ehei.

        Kyllä tämäkin asia selviää, siihen ei liittoa tarvitse. Kuten ei palkka-ongelmiinkaan, vaikka niitä ei ole ollutkaan. Muutamat jutut hoitanut YTK:n lakikaverin kautta ja kohtelu sata kertaa parempaa kuin liitossa aikoinaan. Henksufirmalla ei ole omaa tessiä. Kaupan tessin mukaan mennään. Helposti voin kahlata sen tessin itsekin läpi, kun kukaan ei näemmä osaa vastata itse ASIAAN. Eli että mitä saa korvaukseksi, jos vahvistettu vuoro perutaan työnantajan toimesta. Ja korvaavaa työtä ei tarjota. Veikkaan että koko palkka pitää korvata. Selviää huomenna.

        Olisi selvimyt nytkin ellei vastaajina olisi ollut kaltaisianne liiton punalippuja heiluttelevia punavihervassareita.


    • Anonyymi00006

      Vuokrafirmat ovat yhteiskunnan syöpä

    • Anonyymi00007

      No, yritin kyllä auttaa. Ihan ns normaalissa työelämässä on niin, että jos työnantaja ilmoittaa, että joku muu hoitaa minun hommani tänään, lauseen loppuosassa pilkun jälkeen pitää olla se, mitä minä teen sen sijaan, kun en voi vakihommaa tehdä.
      Työsopimuksessani on viikkotunnit. Sen on täytyttävä.
      Semmoista hommaa ei kannata tehdä, jossa mitään varmuutta työvuoroista ei ole.
      Työnantaja on aina velvollinen kun tunnit lukee sopparissa, korvaamaan eli maksamaan palkan ajalta, jolloin työntekijästä johtumattomasta syystä ei voi työtään tehdä. Ellei tunneista ole sovittu, mikään varausjärjestelmä ei takaa, että apukäsillä olisi jo työnantajan kanssa sovittu vuoro.
      Itsekin takavuosina tein ns nollatuntityötä. Välillä tuntien vähyys ja palkka raastoi. Välillä työ kuormitti ja liksa juoksi hyvin.
      Oli sopeuduttava siihen, ettei ennen kk loppua pystynyt laskemaan, minkä verran palkkaa tulee.

      Se varustetaan aina kirjallisin sopimuksin, se työsuhteen muoto ja vastuut, ja palkka, lomaoikeus ja muut erityisjutut.

    • Anonyymi00008

      Vuokratyöläisenä olet osa prekariaattia

      Työttömien luokka viittaa yhteiskuntaluokkaan tai marginaaliryhmään, joka koostuu pitkäaikaisesti tai pysyvästi ilman työtä olevista ihmisistä. Sosiologiassa se nähdään usein osana preariaattia eli epävarmassa asemassa olevien ihmisten ryhmää, joilta puuttuu vakituisen työn tuoma sosiaalinen turva ja asema.

    • Anonyymi00009
      UUSI

      Jos näitä vuokratyöläisiä alkaa näkyä tehtaan portilla, niin työväenluokan tulee reagoida siihen


      Nämä pyrkivät murentamaan työehtosopimusta


      sitä ei järjestäytynyt työväenluokka voi sallia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1368
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1124
    3. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      48
      929
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      922
    5. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      917
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      4
      909
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      841
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      66
      715
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      55
      679
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      590
    Aihe