Ihme juttu tapahtui taas viime yönä

Jostain syystä viime yönä heräsin yöllä ja vilkaistessani kelloa, näin sen olevan 05.30 eli puolituntia vaille sen, kun herätyskelloni soi 06.00.

Ajattelin kuitenkin, että hetken lepuutan vielä silmiäni, mutta en saanut enää unta. Aloin ihmetellä, kun kello ei soikaan ja katsoin uudwstaan mitä kello on. Olin aikaisemmin katsonut väärin ja kello olikin 02.40

Jatkoin uniani kunnes yhtäkkiä kuulin, että kello alkoi soida. Nousin ylös ja ja vilkaisin taas kelloa ja se oli 04.50 eli ei mitenkään voinut oikeasti herätys vielä soida eli olin nähnyt unta siitä, että kello soi. Sen jälkeen en kuitenkaan enää saanut unta.

Muistan joskus muutama vuosi sitten kävi samalla tavalla, mutta sillä erotuksella, että lähdin jo autolla töihin ja pääsin puoleen väliin, kun aloin ihmetellä, miksi joka puolella on niin hiljaista ja miksi kaikki liikennevalot vilkuttaa keltaista, kun normaalisti on kauhea hälinä ja ruuhka. No katsoin kelloa ja olin lähtenyt töihin vaivaivaiset viisi tuntia etuajassa joskus 01.00 aikaan.

Midtäköhän tällaiset kohtaulset johtuu, että ikään kuin unissaan kuvittelee asioita ja tuntee jopa paniikkia siitä, että kohta myöhästyy ja on kauhea kiire vaikka oikeasti on herännyt olemattomaan kellonsoittoon tai kuvittelee, ettö kello on enemmän kuin oikeasti. Ihme juttuja. Toivottavasti ensi yö menisi taas kunnolla!
7147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jaa. Minun kello(?) soi välillä vähän ennen herätyskelloa. Siis joku kello soi vaikkei herätyskello vielä soi. Ihan selkee oikea herätys silti. Minusta pidetään huolta.😊🤷‍♀️

Äänestä

Herätyskello..tarkoitus herätellä... mitähän sinun tarviisi hokata...?🤷‍♀️

1Äänestä

Kerran on käynyt niin, että katsoin kellon väärin ja lähdin pari/kolme tuntia aikaisemmin töihin. Havahduin katujen hiljaisuuteen. Sattui kesäaikaan, jolloin valoisaa. Muistelen, että olisi ollut jotain stressiä elämässä Sinun elämässä meneillään tai sattunut jotain rasittavaa?

Äänestä
  • Ei mitään sellaista. Minulla on vaan rakastavia oppaita henkimaailmassa. Ne pitää huolen että saan rauhassa heräillä. Ilmottaa etukäteen😊 Jotain sinun tahdotaan hokaavan..onko elämäsi hektinen? Oletko kellon orja? En tiedä. Mutta jotain..se sinun täytyy itse selvittää.🤷‍♀️

    Äänestä

Vaikuttaa siltä että olet tosi stressaantunut ja väsynyt. Ehkä uupunut töistä?

Äänestä

Paniikkihäiriö vääristää muistia, eli ns. "supistaa" muistiväylää. Näkö ja kuuloaisti sekä niistä nousevat tuntemukset rekisteröityvät epäsynkassa. Pitkään jatkuneena saattaa laukaista skitsofrenian.

Koko ilmiö taasen johtuu paineen alla elämisestä ja suomalaisgeeni biologiansa puolesta jatkuvan leivänsyrjästä ja ansainaoikeudesta taistelun olemassaolnsa puolesta.

Kun nuo kaksi yhdistyy se ei ole enää työkykyä.

Ota askel taakse. Järjestele lisää omaa aikaa. Petraa ruokaa laadukkaammaksi. Lisää siihen loput elementit mitkä mahdollisesti unohdit koulusta/armeija-ajasta. Täysipainoista.

Huolla mielenterveyttäsi ja kuluta ylimääräistä energiaa. Näin solut puhdistuvat dna-ketjustasi. Altistus lievenee automaattisesti.

Äänestä

Fiksu teoria mulla olisi tähän, jos uni on huomiona. Armollinen kannattaa olla kuitenkin itselle, ettei tule harmi. Eli kannattaa hengähtää hetki ja jatkaa rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jostain syystä viime yönä heräsin yöllä ja vilkaistessani kelloa, näin sen olevan 05.30 eli puolituntia vaille sen, kun herätyskelloni soi 06.00.

Ajattelin kuitenkin, että hetken lepuutan vielä silmiäni, mutta en saanut enää unta. Aloin ihmetellä, kun kello ei soikaan ja katsoin uudwstaan mitä kello on. Olin aikaisemmin katsonut väärin ja kello olikin 02.40

Jatkoin uniani kunnes yhtäkkiä kuulin, että kello alkoi soida. Nousin ylös ja ja vilkaisin taas kelloa ja se oli 04.50 eli ei mitenkään voinut oikeasti herätys vielä soida eli olin nähnyt unta siitä, että kello soi. Sen jälkeen en kuitenkaan enää saanut unta.

Muistan joskus muutama vuosi sitten kävi samalla tavalla, mutta sillä erotuksella, että lähdin jo autolla töihin ja pääsin puoleen väliin, kun aloin ihmetellä, miksi joka puolella on niin hiljaista ja miksi kaikki liikennevalot vilkuttaa keltaista, kun normaalisti on kauhea hälinä ja ruuhka. No katsoin kelloa ja olin lähtenyt töihin vaivaivaiset viisi tuntia etuajassa joskus 01.00 aikaan.

Midtäköhän tällaiset kohtaulset johtuu, että ikään kuin unissaan kuvittelee asioita ja tuntee jopa paniikkia siitä, että kohta myöhästyy ja on kauhea kiire vaikka oikeasti on herännyt olemattomaan kellonsoittoon tai kuvittelee, ettö kello on enemmän kuin oikeasti. Ihme juttuja. Toivottavasti ensi yö menisi taas kunnolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu