Olla oma itsensä?

Naiset neuvovat että miehen tulisi olla oma itsensä. Ja samaan aikaan sanovat että pitäisi olla itsevarma, huumorintajuinen, mieluusti vielä söpö sekä tuhat muuta asiaa.

Erilaisia miesmakuja on yhtä paljon kuin naisiakin, mutta pääpointtien ristiriita pistää pahasti silmään. Eli mitä tehdä, jos ei luonnostaan omaa niitä piirteitä joita suurin osa naisista miehessä arvostaa? Tällöin ei omana itsenään oleminen tuota tulosta, mutta valehtelulla ja näyttelemisellä tuskin pötkii kovin pitkälle.

Tulisiko epätoivon vimmalla yrittää kehittää omaa persoonaansa toisenlaiseksi? Vaiko kärsivällisesti odottaa kunnes kohdalle sattuu se vähemmistöön kuuluva naisyksilö joka pitää erilaisista piirteistä miehessä?

Kuinka tunnistaisin naisen, joka etsii Erilaista Miestä? Tuskin hän viihtyy diskohiletopissa Kauden Kuumimmalla Klubilla? Kuinka paljon teitä on, löydänkö sokkona kokeilemalla ikinä kaipaamani naista? Vastaatteko sähköpostiin jos teitä lähestyy deittipalvelun kautta?

Onko ainoa tulevaisuuteni toimia petettyjen naisten olkapäänä, kunnes he ovat taas tarpeeksi vahvoja etsiäkseen uuden itsevarmuutta uhkuvan uroon, vain käydäkseen uudestaan läpi samat kuviot?
112430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

" Mitä tehdä,jos ei luonnostaan omaa niitä piirteitä,joita suurin osa naisista miehessä arvostaa? "

Tässä kysymyksessä itsessään jo piilee vastaus ongelmaasi,jos mietit kirjoittamaasi tarkemmin!Olet mitä ilmeisimminkin luonut mielessäsi aika vahvoja ennakko- oletuksia/käsityksiä siitä, minkälaisia naiset sukupuolena,porukkana,heimona tai what ever ovat. Nämä oletuksesi esim.siitä,minkälaisia piirteitä "naiset miehissä arvostavat" ovat sun itsesi kannalta sikäli haitallisia, että ne näyttäisivät vaikuttavan ihan konkreetin negatiivisesti tuohon "kontaktin ottoon" ja tutustumiseesi kiinnostaviin naisiin. Niiden vuoksihan sinä nytkin askartelet (mun mielestä)ihan toisarvoisten kysymysten parissa,kuten esim."Tulisiko epätoivon vimmalla yrittää kehittää omaa persoonaansa toisenlaiseksi?"...Sanon sulle vaan,kaikella ystävyydellä, että metsään oot tuossa menossa ja pahasti;)

Siinä naisten sulle antamassa neuvossa omana itsenään pitäytymisestä piilee oikeasti viisautta,vaikka se vähän kulunut fraasi onkin:) Sinä puhut itsestäsi erilaisena miehenä isoin alkukirjaimin, ja kirjoituksestasi ylipäänsäkin huokuu sellainen..noh..fiilis, että koet itsesi jotenkin porukkaan sulautumattomaksi tai Siksi Toisenlaiseksi.Mielestäni ihan turhaan! Sun ei todellakaan ( ei tziisus!) pidä alkaa teeskentelemään jonkin muunlaista ihmistä ,kuin sä olet, vaan toimia pikemminkin päinvastoin. Opetella siis paremmin tuntemaan itseäsi(kuten mitä SÄ arvostat,minkälaisista naisista SÄ pidät,mitkä asiat ovat sulle niitä,jotka lisäävät SUN itsearvostustasi ITSEÄSI kohtaan jne.)

Noin toimimalla sun etees ihan oikeasti saattaa alkaa tupsahdella enemmän sellaisia naisia, jotka ovat kiinnostuneista just susta, eivätkä torju sua.Usko mua, tää toimii! Kun ihmisellä itsellään on tietynlainen "vainu" siitä,mitä tahtoo& mitä arvostaa, se heijastuu hänestä usein ulospäinkin viehätysvoimana.Ne "pintaliito-typykät" sun ehkä kannattaa tosiaan unohtaa, koska ainakaan kirjoituksesi mukaan et kokenut luontevana kanssakäymistä heidän kanssaan;)

Ja last but not least haluaisin sanoa sulle, että naiset eivät ole halki&poikki&pinoon niputettava "heimo" tms.Naisia on yhtä monenlaisia arvostuksiltaan ja tyypiltään,kuin meitä on lukumääräisestikin.Älä siis jätä tutustumatta kiinnostavan oloiseen naiseen ainakaan siksi, että mielessäsi olet ounastellut hänen(kin) arvostavan miehessä jotain mystisiä "super-man"-piirteitä.Ihmisen omilla asenteilla voi valitettavasti olla suhteita kanssaeläjiin torpedoiva vaikutus,joten ole avoimin mieliin uusiin ihmisiin tutustuessasi.

Onnea naisten kanssa sulle! Muista, että jos kolme ekaa torjuu, se neljäs ehkä ei niinkään:) Sun on vaan tiedettävä,mitä SÄ haluut.

Äänestä
  • lopeta drphil:in katsominen

    Äänestä

Tie beta-mieheydestä "paranemiseen" lähtee siitä, että luet esimerkiksi Netistä tai kirjoista joitakin (mieluiten englanninkielisiä) "pelimiehen" -oppaita, ja alat myös toteuttamaan neuvoja pikku hiljaa käytännössä. En tietenkään tarkoita, että sinusta pitäisi tulla joku naisia liukuhihnalla kaatava "pelimies", vaan ihan tavallinen, oma itsesi, jolla on vain hitusen parempi itsetunto ja enemmän käsitystä siitä, kuinka naisia pitää käsitellä.

Tavallaan kyse on siis "persoonasi kehittämisestä", mutta ei sitä "epätoivon vimmalla" tarvitse tehdä... Ylipäätänsä "epätoivo" on erittäin huono sana, mitä naisten iskemiseen tulee. ;)

Äänestä
  • mutta ethän sinä ole silloin oma itsesi jos persoonallisuuttasi muutetaan.

    Äänestä

  • man kirjoitti:

    mutta ethän sinä ole silloin oma itsesi jos persoonallisuuttasi muutetaan.

    Kysymyshän on nyt siitä, että jos on TÄYSIN oma itsensä, ja se oma itsensä on yhtä kuin finninaamainen, pahanhajuinen, naisista mitään tajuamaton nörtti, niin aika hiljaista voi pidellä naisrintamalla. En tarkoita, että tämä kysyjä olisi tällainen henkilö, vaan kärjistin nyt ihan yleisesti.

    "Persoonallisuuttaan" joutuu siis pakosti hieman säätämään parisuhdeystävällisempään suuntaan. Useimmat meistä tekevät ainakin pieniä säätötoimenpiteitä automaattisesti kun tarpeeksi kertyy kokemusta ja alkaa ymmärtämään paremmin naisen ja parisuhdemarkkinoiden syvintä olemusta, mutta kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, koska apuakin löytyy Netistä...

    Äänestä

Mitä tahansa itsestäsi ajatteletkin, se on väärin. Sillä minuus ei ole sanoin ja käsittein vangittavissa.

Kannattaa siis lopettaa kaikki "millainen minun tulee olla" -pohdinnat ja keskittyä nauttimaan ympäröivästä todellisuudesta.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa zen-kahvi. Kunhan unohtaa itsensä ja keskittyy naiseen, siinä se onnistumisen avain :)

    Äänestä

  • Shosanna79 kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa zen-kahvi. Kunhan unohtaa itsensä ja keskittyy naiseen, siinä se onnistumisen avain :)

    ..Shosannalla on hyviä & totuudenmukaisia vinkkejä aloittajalle:) Erittäin paljon totuutta piilee siinä, että liiallisesta ( lukekaa: neuroottisesta)itsessään kieriskelystä ei yleensä seuraa mitään hyvää.Jää se todellinen elämä pian elämättä, jos aina esim. miettii vaan sitä seikkaa,"miten mä tuolle ja tuolle kelpaisin?"...Ja sitä paitsi joo, uskoisin että kaikki naiset tykkää huomioimisesta;)

    Mun pointtini kirjoituksessani olikin kuitenkin siinä, että sinä hyvä keskustelun avaaja olet tasan YHTÄ arvokas, kuin ne naisetkin, joille kelpaavuuttasi pohdit.Siks musta sun kannaltasi ei olis ollenkaan tyhjänpäiväistä sun miettiä esim. sellaisia asioita,kuin "Mitä MINÄ muissa arvostan?" ja "Kuka MULLE kelpaa?" Em. kaltainen itse-tuntemuksen kasvattaminen itse-tutkiskelun avulla, ja sosiaalisissa tilanteissa yrityksen&joskus erehdyksenkin kautta oppimalla on musta -jollei se siis mene liiallisuuksiin-, ihan tervettä ja jossain määrin jopa välttämätöntäkin ihmiselle.

    Mistä kukaan voi tietää, minkä tyyppisen ihmisen itselleen haluaa, jos KOKONAAN unohtaa itsensä miettimisen, eikä koskaan tutkaile esim. sen kaltaisia seikkoja,kuten "Miksi mä haluan miellyttää/arvostan just tuota ja tuota ihmistä, enkä tuota ja tuota?" Kyllähän jokainen seuraa (ainakin jonkunlaista...)varmaan aina saa, mutta mun mielestä sellaisen ihmisen tielle, joka keskittyy aina ajattelemaan asioita vaan toisten miellyttämisen näkökulmasta tyyliin "Miten mun nyt pitäis itseäni muuttaa?", sattuu oikeesti varmemmin pettymyksiä. Itsetuntemustaan kasvattamalla voi välttää jotain kolhuja elämässä,sitä hiukkasen oon ajanut tässä takaa...

    En nyt ihan sanois elämän menevän niin, että "saat mitä haluat", mutta siihen suuntaan se usein menee.Mun mielestä on aika vaarallista, jos ihminen esim.lähtee teeskentelemään potentiaalisille kumppaneilleen jotain muuta,kuin mitä oikeasti on ( minkä suuntaisia alkuperäinenkin siis jo on pohdiskellut!)toisten miellyttämisen vuoksi. Siinähän saa sitten teeskennellä ikänsä, eikä takuulla koskaan saavuta mitää todellista &luottamuksellista suhdetta toiseen ihmiseen.Ja uskoisin kuitenkin, että kunnollista suhdetta naiseen tuo alkuperäinenkin tässä on kaipaillut...

    Äänestä

  • - P - kirjoitti:

    Ihanpa oikeasti, loistavaa psyykkausta. Ainoastaan sanoisin samaa, mita "........" sanoi: lopeta Dr. Philin katsominen.

    Ihmiset EIVAT ole tasa-arvoisia. Puhut roskaa jos sellaista vaitat. On hyvia saaliita, huonoja saaliita ja kenganraatoja. Mita puolestaan tulee "omana itsena olemiseen" montako treffia aloittaja on "omana itsenaan" saanut. Useimmille tuo pettymysten fraasi, jota kuulee useimmiten aideilta siirtaa vastuun ihmiselta itseltaan.

    Montako vuotta tyypilliset "omana itsenaan" olijat ovat viettaneet oikean katensa ja internet-pornon kanssa? Toimiiko se siis? Ainoastaan silloin, jos olet jo valmiiksi sellaista, jota naiset haluavat. Jos et ole sellainen sinun taytyy tulla sellaiseksi tai luottaa pirunmoiseen onneen.

    Herra P. Idealismi on hienoa, mutta silla ei ole mitaan tekemista sen kanssa, kuinka asiat oikeasti toimivat. Olen itse elanyt "omana itsena", mutta luojan kiitos jarkiintynyt, tehnyt takin kaannoksen ja elan nyt oikeanlaisena "omana itsena". Ja naisia riittaa.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    Näytteleminen on raskasta työtä. Toivottavasti väliajat ovat niin pitkiä, että ehdit hieman kerätä voimia seuraavaa näytöstä varten.

    Ja sitten kun näytelmä loppuu ja palaat takaisin omaksi itseksesi... Mitä luulet että viettelemäsi nainen silloin tekee? Taputtaako hän innoissaan? Vai toteaako hän, että "Mitä vittua, oliko tää kaikki jotain teatteria?"

    Äänestä

  • uuppoo kirjoitti:

    etta voi vittu kun toiset ei vain tajua. Tassa ketjussa esimerkiksi nimimerkit P ja uuppoo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tavis nörtti kirjoitti:

Naiset neuvovat että miehen tulisi olla oma itsensä. Ja samaan aikaan sanovat että pitäisi olla itsevarma, huumorintajuinen, mieluusti vielä söpö sekä tuhat muuta asiaa.

Erilaisia miesmakuja on yhtä paljon kuin naisiakin, mutta pääpointtien ristiriita pistää pahasti silmään. Eli mitä tehdä, jos ei luonnostaan omaa niitä piirteitä joita suurin osa naisista miehessä arvostaa? Tällöin ei omana itsenään oleminen tuota tulosta, mutta valehtelulla ja näyttelemisellä tuskin pötkii kovin pitkälle.

Tulisiko epätoivon vimmalla yrittää kehittää omaa persoonaansa toisenlaiseksi? Vaiko kärsivällisesti odottaa kunnes kohdalle sattuu se vähemmistöön kuuluva naisyksilö joka pitää erilaisista piirteistä miehessä?

Kuinka tunnistaisin naisen, joka etsii Erilaista Miestä? Tuskin hän viihtyy diskohiletopissa Kauden Kuumimmalla Klubilla? Kuinka paljon teitä on, löydänkö sokkona kokeilemalla ikinä kaipaamani naista? Vastaatteko sähköpostiin jos teitä lähestyy deittipalvelun kautta?

Onko ainoa tulevaisuuteni toimia petettyjen naisten olkapäänä, kunnes he ovat taas tarpeeksi vahvoja etsiäkseen uuden itsevarmuutta uhkuvan uroon, vain käydäkseen uudestaan läpi samat kuviot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu