Ihmistä korkeammalle. Korkeasti koulutettu Helen Schucman –>> mitä tapahtuu, kun tiedemies alkaa saada tietoa, jota hän ei koe tuottavansa itse?
Helen Schucman oli psykologi ja Columbian yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija. Hän työskenteli tieteellisessä ympäristössä ihmisen käyttäytymisen ja psykologian parissa ja suhtautui uskonnollisuuteen itse varsin skeptisesti.
Vuonna 1965 hänelle alkoi kuitenkin tapahtua jotakin, mitä hän ei itse osannut selittää. Hän kuvasi saavansa sisäistä sanelua: hyvin selkeää ajatuksellista puhetta, jonka hän kirjoitti muistiin. Hän ei kuvannut sitä fyysisenä äänenä eikä tavallisena automaattikirjoituksena. Hän pysyi tietoisena ja pystyi keskeyttämään sanelun. Hän koki kuitenkin, ettei tekstin sisältö ollut hänen omaa tietoista tuotantoaan.
Tätä jatkui seitsemän vuoden ajan.
Schucman kirjoitti saamansa materiaalin muistiin, ja siitä syntyi yli tuhannen sivun mittainen A Course in Miracles (Ihmeiden oppikurssi). Sen sisältö käsittelee muun muassa tietoisuutta, Jumalaa, Jeesusta, rakkautta, anteeksiantoa, pelkoa ja ihmisen todellista olemusta.
En väitä, että tämä todistaa Jumalan tai henkimaailman olemassaolon. Mutta silloin kysymys muuttuu kiinnostavaksi.
Jos korkeasti koulutettu psykologi, joka tuntee ihmisen mieltä ja psykologisia ilmiöitä, kokee seitsemän vuoden ajan vastaanottavansa itsestään riippumattomalta vaikuttavaa, johdonmukaista ja erittäin laajaa aineistoa.
Mitä me oikeastaan tiedämme tietoisuuden alkuperästä?
Onko kaikki ihmisen tietoisuus varmasti pelkästään aivojen tuottamaa? Vai pitäisikö meidän jättää avoimeksi myös mahdollisuus, että tietoisuudessa on jotakin, jota nykyinen tiede ei vielä ymmärrä?
Mitä sinä, ateistina mutta avoimesti tutkivana ihmisenä, ajattelet Schucmanin tapauksesta?
Onko se vain poikkeuksellisen monimutkainen psykologinen ilmiö.
Vai pitäisikö se ottaa vakavasti mahdollisena vihjeenä siitä, että tietoisuus ei ehkä olekaan kokonaan sitä, mitä nykyisin kuvittelemme sen olevan?
https://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Schucman?utm_source=chatgpt.com

Vastaukset 13
Vanhimmat
https://acim.org/es/about-acim/acim-scribing/the-voice-historical-moment-with-helen/
Oma kertomus, Äänite
Jos näin käypi, pitää sinun päälääkäriin hakeutuman.
Monissa henkisissä suuntauksissa katsotaan, että ihmiskunta on parhaillaan siirtymässä eteenpäin tästä 3D-perustasosta.
4D toimii siirtymävaiheena tai "siltana", jossa sydän alkaa avautua.
Herääminen käynnistyy ja ihminen alkaa kyseenalaistaa 3D-maailman illuusioita. 5D edustaa korkeampaa ykseystietoisuutta, jossa egon ja erillisyyden tunne väistyvät pyyteettömän rakkauden, yhteyden ja puhtaan läsnäolon tieltä.
Mitään tietoisuutta ei ole aivojen ulkopuolella.
Tietoisuus on systeemin kykyä reagoida ärsykkeeseen.
Jos aivokudosta eli systeemiä pommitetaan sähköllä tai kemiallisilla aineilla, niin siinä tapahtuu muutoksia. Syntyy uusia yhteyksiä.
Jos maapallon sähkömagneettinen kenttä pommittaa ihmisen aivokudosta, niin ihmiskunta siirtyy tietoisuuden tasollaan uuteen ulottuvuuteen. Sinne missä nähdään enkeleitä ym. olentoja, jotka kvanttitason ilmiöitä.
Ihmisen aivot on selkäytimen jatke. Meditoidessaan ihminen voi saavuttaa nuo tilat jo täällä 3 D pallolla.
Etsivä löytää – mutta mitä hän löytää?
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa 7:7–8:
"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."
Minusta tätä ei tarvitse tulkita pelkästään uskonnollisena iskulauseena. Siinä on myös hyvin inhimillinen ja jopa tieteellinen ajatus: jos ihminen todella etsii, hänen käsityksensä todellisuudesta voi muuttua sen perusteella, mitä hän löytää.
Helen Schucman on tästä kiinnostava esimerkki. Hän oli psykologi ja työskenteli tieteellisessä ympäristössä. Hän ei lähtenyt tietoisesti etsimään Jeesusta tai yliluonnollista maailmaa. Silti hän alkoi kokemaan sisäistä sanelua, jonka hän kirjoitti muistiin seitsemän vuoden ajan. Hän pysyi tietoisena siitä, mitä teki, ja pystyi tarkkailemaan omaa kokemustaan.
En väitä, että tämä todistaa Jumalan tai aivojen ulkopuolisen tietoisuuden olemassaolon. Mutta en myöskään ymmärrä, miksi ateistinen lähtökohta edellyttäisi, että tällainen mahdollisuus täytyy sulkea pois ennen kuin asiaa on edes tutkittu.
Jos sanomme etukäteen:
"Tietoisuutta ei voi olla aivojen ulkopuolella, koska sitä ei ole todistettu",
olemme jo tehneet oletuksen siitä, mitä olemme tutkimassa.
Tiede toimii parhaimmillaan päinvastoin: havainto ensin, selitys sen jälkeen.
Ehkä Schucmanin kokemus oli kokonaan psykologinen ja neurologinen ilmiö. Se on täysin mahdollinen hypoteesi. Mutta toinen kysymys voidaan silti pitää avoimena:
Entä jos tietoisuus onkin suurempi ilmiö kuin nykyinen aivotutkimuksemme pystyy vielä selittämään?
Siksi minusta Jeesuksen sanat "etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan" sopivat tähän keskusteluun hämmästyttävän hyvin.
Ei tarvitse ensin uskoa. Voi ensin etsiä.
Ei tarvitse ensin tietää. Voi ensin kysyä.
Ja ehkä juuri se onkin "kolkuttamista".
Ja jos ovi joskus avautuu, silloin pitää olla riittävän rehellinen astuakseen siitä sisään — vaikka näkisi sen takana jotakin, mitä ei alun perin uskonut olevan olemassa.
Tämä on aloittajana selvää jo ITC -
harrastuksen vuoksi. Kyllä sinne
henkimaailmaan saadaan yhteys.
Your mood can change in a moment. Sometimes all it takes is choosing to look for something good. 💛
Metakognitiivinen tutkija.
Tarkkailee koko ajan itseään
Mitä tässä nyt tapahtuu
Ja portti aukesi " laajakaistalle"
Vuohipaimen - logiikka on tuttua
mutta eiköhän se voida unohtaa
ko. tapauksessa.
Tässä kutitellaan jo seuraavaa ulottuvuutta mihin evoluutio johtaa ihmisissä. 3d ->>>. Näitä automate
opening 3d eye on paljon. Mutta
Joskus se voi tapahtua kauan ennen.
"open door" on tässä hyvä metafora: ei päätetä etukäteen, mitä oven takana on — mutta ei myöskään väitetä tietävämme, että siellä on jotakin, ennen kuin olemme tutkineet asian.
Psykiatrilla ja psykologeilla on selvästi enemmän mielenerveyden ongelmia kuin muilla vastaavan tason koulutuksen saaneilla.
Tämä johtuu siitää, että monilla (ei tietenkään kaikilla) alalle hakeutuvilla on "henkilökohtainen motivaatio" eli joku ongelma tai piirre itsessään, jota haluavat ymmärtää.
Leo Näreaholla on sanottavaa tietoisuudesta.
https://www.areiopagi.fi/2014/08/panpsykismi-ja-tietoisuuden-ongelma/
koraani varmasti syntyi näin ? ei se mistään ulkoa tule vaan omasta päästä !!!
Toinen ympäristö:
Bluetoothilla toimiva jalkojen rentoutuslaite voi käynnistyä myös itsestään.
Ja sieltä kuuluu 2 ihmisen
välinen puhelu. Tesla sanookin
" kaikki on värähtelyä "
kerrostalon tietoisuus.
Pienempi mittakaava.
Nykyinen psykologia ei vielä täysin ymmärrä näitä tietoisuuden tiloja.
Näin syviä. Ei päivä psykologin asiakas
Mutta jos niistä syntyy paksu opus
Niin ne voivat olla / ovat todellisia .