Suomessa on vika, jos erehtyy kivana hymyilemään

Heti joku yrittää hyväksikäyttöä. Puuttuu mukavuus joka on sosiaalista liimaa. Hyväksikäyttö pilaa jokaisen yhteisön. Vanha rollaattirivanhus ei muista miksi ei itse aikoinaan passannut toisia. Jos hänelle avaa oven, ynseä ja ylimielinen ja kiittämätön. Valitaan joku jolta ei edes nätisti pyydetä vaan kehitellään itselle oikeus käyttäytyä kuin olisi oikeutettu palvelijana.

Ihmiset lopettavat kaiken auttamisen koska joukossa on aina hyväksikäyttäjä
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomalainen luonne ei mielestäni ole persoonallisuudesta johtuvaa vaan terve suojakeino.
Mukana on se epärehellinen utelija esittämässä hyvää, mutta tekee sitten hyvänä jonkun törkeän teon. Viranomaiset käyttävät valtaansa juuri tuohon tyyliin. Pian saavat saman itselleen.
Vain suojaamalla selviää näistä. Tämän jälkeen ollaan niin ihmeissään kun auttajissa on vinksinvonksin pääpipi tyyppejä.

Äänestä
  • Olen seurannut asiaa. Mielestäni systeemi synnyttää jatkuvasti naurettavia oikeusmurhia

    Äänestä

Eikö mopo poikien vanhemmissa herää joku kouluttamaan . Havaitsen, että aiemmat poliisin tekemät vääryydet ohitetaan kun ei osu itselle.
Se on vanha juttu.
Poliisi pamputtaa, se on vanha sanoitus. Eli mennään entisajan systeemiin takaisin.

Äänestä

Mikään virka ei takaa ettei joukossa ole joku joka käsittää työnsä väärin taikka huijaa itselleen jotain. Silti yhteisö kieltäytyi kuulemasta aiempia tapauksia ja joku johtaa taas asian sellaiseksi, että leikitään jotain täydellisen systeemin olevan turvana.
Vain tietyt henkilöt saavat täyden palvelun!

Äänestä
  • Suuri osa väestöstä saa pelätä jos naapurustoon muuttaa joku känniperhe jolla on seko isä ja pimeä eukko

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suuri osa väestöstä saa pelätä jos naapurustoon muuttaa joku känniperhe jolla on seko isä ja pimeä eukko

    Ei näihin kaikkiin asioihin puututa

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei näihin kaikkiin asioihin puututa

    Se käännetään olemaan joku sorto viatonta psykopaatti kohtaan jolla on oikeus harjoittaa jatkuvasti kaikki ja on silti yhteiskunnan mielestä se uhri. Toisin kuin ne jotka kärsivät tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se käännetään olemaan joku sorto viatonta psykopaatti kohtaan jolla on oikeus harjoittaa jatkuvasti kaikki ja on silti yhteiskunnan mielestä se uhri. Toisin kuin ne jotka kärsivät tästä.

    Mopo asiaa sen enempää kääntämättä on aika selkeää, että poliisi ei sopinut työhön johon kuvitteli sopivansa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mopo asiaa sen enempää kääntämättä on aika selkeää, että poliisi ei sopinut työhön johon kuvitteli sopivansa

    Työ on vaikeaa jos sen tekisi aina oikein. Jos poliisi tekee työnsä oikein, se on varmasti raskaampia töitä, en sitä kiellä.

    Äänestä

Riihimäen vanhainkodin tapaus on vain yksi esimerkki ... asiakas kertoi hesarissa äitinsä asuneen vasta kuukauden palvelutalossa ja he halusivat käydä tutustumassa palvelukeskuksen kuntosaliin ... tämä ei sopinut hoitohenkilökunnalle? Asia kärjistyi poliisien paikalle tuloon. Onko unohtunut yksilöiden omaehtoinen valinnanvapaus ja kaiken outo rajoittaminen.... Tein 1990 luvulla lyhyen sijaisuuden eräässä vanhainkodissa. Jo tuohon aikaan paikasta kiersi huhuja mm. sen huonosta työilmapiiristä. Ja työllistetyt karttoivat paikkaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heti joku yrittää hyväksikäyttöä. Puuttuu mukavuus joka on sosiaalista liimaa. Hyväksikäyttö pilaa jokaisen yhteisön. Vanha rollaattirivanhus ei muista miksi ei itse aikoinaan passannut toisia. Jos hänelle avaa oven, ynseä ja ylimielinen ja kiittämätön. Valitaan joku jolta ei edes nätisti pyydetä vaan kehitellään itselle oikeus käyttäytyä kuin olisi oikeutettu palvelijana.

Ihmiset lopettavat kaiken auttamisen koska joukossa on aina hyväksikäyttäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu