Lasten uskonnonharjoitustilaisuudet kodin kasvatusvastuulle
Koulu- ja päiväkotipäiviin liitettävät ev.-lut. kirkon uskonnolliset tilaisuudet voitaisiin siirtää vapaa-ajan ja kodin kasvatusvastuun puolelle. Näin lapsia ei enää tarvitse jakaa kirkolliseen ohjelmaan osallistuviin ja rinnakkaiseen, sitouttamattomaan ohjelmaan osallistuviin.
”Uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus” on opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden linjaus. Se ohjaa kaikille yhteisen toiminnan kehittämiseen.
Kirkon tutkimuskeskus ja toiveista huolimatta Nuorisobarometrikaan eivät ole kyselleet kirkon koulujumalanpalvelusten suosiota. Suvivirren suosiota on sen sijaan aina uudestaan haluttu kysyä, vaikka noin 80 prosentin kannatus ei ole ollut uhattuna.
Kuitenkin Kirkon tutkimuksen Gallup Ecclesiasticassa kysyttiin pari vuotta sitten uskonnollisten päivänavausten kannatusta. Koko väestöstä enää alle puolet piti niitä hyvinä, ja kouluikäisten lasten vanhempien ikäryhmissä, 30- ja 40-vuotiassa noiden päivänavausten kannatus oli alle neljäsosan.
Uskonnollisten päivänavausten suosion laskusta voisi päätellä, että koulujumalanpalvelusten liittäminen koulupäivään ei sekään nauti enää mitään suuren suurta suosiota.
Hyvät rehtorit ja päiväkodin johtajat, tarjolla on kaikille helpotuksen huokaus, kun päätätte jättää seurakuntien uskonnolliset tilaisuudet koulu- ja päiväkotipäivien ulkopuolelle, kodin kasvatusvastuun piiriin.

Vastaukset 27
Vanhimmat
Helsingin Sanomien mielipidesivu ei tällä kertaa julkaissut tätä ajankohtaan liittyvää kirjoitusta, mistä tiedosta antivapari oli hyvin hyvin iloinen.
"tällä kertaa"? Onko HS monesti aiemmin julkaissut tämän kirjoituksen?
Huoltajat voivat sanoa rehtoreille ja johtajille, että me hoidamme, teidän ei tarvitse vaivautua.
Antivaparia harrrmitttaa kirjoituksen julkaiseminen lehdessä.
Hyvin sanottu. Moite Nuorisobarometrin tekijöille, jotka eivät myöskään kysyneet ET:n avaamisesta.
Tämä hyvä. Jakoon.
Näistä voi muistuttaa rehtoreita. Ja kasvatuksen ja koulutuksen lautakuntien jäseniä.
Näitä ajatuksia tarvitaan joka kuntaan.
Jaetaan joka kuntaan.
Oppimattomien elämänta pasoopaa ET
levitetään yleisönosastokirjoituksin "tieteellisenä"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19487553/ajankohtaista-elokuu-2026#comment-143983847
Tätä toivoisi näkyvän kautta maan.
Huoltajat voivat edistää. Samoin kuntien luottamushenkilöt.
Tätää saa kuulemma kopioida jakaa.
Ihan oikein.
HS ei julkaissut. Ei halunnut keskustelua tästä asiasta.
Katso sisältöä.
Keskity tekstiin. Saa lainata.
Jo vain.
Tätä kantsii levittää.
Sisältökommentit toivottavia.
Jaetaanpa
Tätä näkökulmaa kannattaa levittää. Kannatan.
5 ylikoskihäirikön ikivanhaa sabotointinostoa peräkkäin
Keskuskelukyvytön vaparilahko älykääpiöhommissa
Tuleeko lisää pskanostoja
Tämäpä toto tosi hyvä.
Ajankohtaista syksyin keväin.
Taas per äkkäistä,
ylikoskihäirikön anno somaa sabotointinostoa
vaparilahkon "keskustelun" malliin
Siinä se. Viestiä koulutoimelle.