Alisa ja suomi on taas maailman kartalla

Euroopan mestari Alisa Vainiolle järjestetään kansanjuhla hänen kotikaupungissaan Lappeenrannassa.

Lappeenrannan kaupunki tiedotti asiasta maanantaina.

Sen lisäksi kaupunki palkitsee Vainion. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kertoo, että palkkiosta on päätetty maanantain kokouksessa ja palkkio on merkittävä.

Hän ei kuitenkaan vielä halua paljastaa, mitä palkkio tarkalleen sisältää.

– Päätös on tehty. Alisa palkitaan merkittävällä tavalla, mutta haluamme säilyttää jännitystä kansanjuhlaan, jossa selviää, miten kaupunki palkitsee hänet, Sallinen kertoo.

Sunnuntaina kaupunginjohtaja kertoi, että palkitsemiseen on useita vaihtoehtoja. Esimerkkeinä hän mainitsi rahallisen palkkion ja tontin.

– Tässä tilanteessa puhutaan kymmenistä tuhansista, hän sanoi mahdollisesta rahapalkinnosta sunnuntaina.

Kaikille avoin kansanjuhla järjestetään varmuudella, mutta juhlan paikka ja ajankohta varmistuvat myöhemmin. Kaupunki tiedottaa kansanjuhlasta tarkemmin myöhemmin.

Ensin he käyvät läpi Vainion toiveet ja aikataulun.

– Meidän pitää vielä varmistua Alisan aikatauluista. Mutta hän on suostumuksensa antanut, ja ehdottomasti sellainen järjestetään.

– Käymme järjestelyitä Alisan kanssa läpi. Toivottavasti saamme Alisan ja Lappeenrannan näköisen kansanjuhlan aikaiseksi.
1<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos kysyt joltakin muulta kun Suomalaisilta, että kuka voitti Euroopan mestaruuden 2026 naisten maratonilla niin yllätyt.
Muuten kuka voitti naisten maratonin Pariisissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopan mestari Alisa Vainiolle järjestetään kansanjuhla hänen kotikaupungissaan Lappeenrannassa.

Lappeenrannan kaupunki tiedotti asiasta maanantaina.

Sen lisäksi kaupunki palkitsee Vainion. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kertoo, että palkkiosta on päätetty maanantain kokouksessa ja palkkio on merkittävä.

Hän ei kuitenkaan vielä halua paljastaa, mitä palkkio tarkalleen sisältää.

– Päätös on tehty. Alisa palkitaan merkittävällä tavalla, mutta haluamme säilyttää jännitystä kansanjuhlaan, jossa selviää, miten kaupunki palkitsee hänet, Sallinen kertoo.

Sunnuntaina kaupunginjohtaja kertoi, että palkitsemiseen on useita vaihtoehtoja. Esimerkkeinä hän mainitsi rahallisen palkkion ja tontin.

– Tässä tilanteessa puhutaan kymmenistä tuhansista, hän sanoi mahdollisesta rahapalkinnosta sunnuntaina.

Kaikille avoin kansanjuhla järjestetään varmuudella, mutta juhlan paikka ja ajankohta varmistuvat myöhemmin. Kaupunki tiedottaa kansanjuhlasta tarkemmin myöhemmin.

Ensin he käyvät läpi Vainion toiveet ja aikataulun.

– Meidän pitää vielä varmistua Alisan aikatauluista. Mutta hän on suostumuksensa antanut, ja ehdottomasti sellainen järjestetään.

– Käymme järjestelyitä Alisan kanssa läpi. Toivottavasti saamme Alisan ja Lappeenrannan näköisen kansanjuhlan aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu