Mulla on vähän inhottava ongelma. Olen ollut "ystävänä" eräälle ihmiselle yläasteelta asti (nyt olemme molemmat 22v.). Hän on ehkä hieman naiivi ja tiedän että olen hänelle todella tärkeä, koska hänellä ei oikeastaan ole muita ystäviä. Hän kertoo minulle asioita elämästään ja luottaa minuun todella. Valitettavasti taitaisin elää jopa parempaa elämää ilman häntä. Olen koittanut hienovaraisesti vihjata miten asiat on, mutta..en tiedä..hän soittelee minulle niin iloisena. Olen joutunut valehtelemaan satoja kertoja menoistani ja minusta on alkanut tuntua todella pahalta. Ystäväni yrittää sovittaa menojamme yhteen, jotta voisimme useammin tavata. En vain välitä hänestä enää. En koe häntä ystävänä ja pahalta tuntuu myöskin suhteemme epäreiluus. Hän antaa itsestään kaiken ja minä en anna mitään, en tee mitään ystävyyden eteen. Ystäväni on älykäs ja opiskelee yliopistossa kuten minäkin, tunnetaidoiltaan ja sosiaalisilta taidoiltaan valitettavasti hieman muita jäljessä. Miten voisin lopettaa tämän suhteen murskaamatta häntä täysin?
Miten "ystävästä" eroon
Niina
111690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itseasiassa parempi olisi vain kertoa se heti hänelle kuin pitkittää asiaa, mutta hienovaraisesti. Harmillinen tilanne, kummallekin.
tunnetaituri ja sosiaalitaitoinen olet. Jos et tajua omien sanojes ironiaa mene nurkkaan häpeämään. Hyi helvetti.
samansuntaisia,kuin edellinenkin! Hyi h*mmetti, mikä tyyppi toi neuvojen kyselijä on!?! Kuvottaa tuo, miten se asettaa itsensä niin täysin tuon "ystävänsä" yläpuolelle.Kertoo pokalla, kuinka ystävä on soitellut iloisena, ja itse on niin nössö, ettei kykene kertomaan, ettei seura kiinnosta.Häpeäisit tosiaan. Mitä sä täällä itket? Kerro ajatuksistasi tolle ihmiselle, jonka kanssa sulla on tollanen "ongelma"! Varmaan pääset eroon,eli loppu hyvin kaikki hyvin siinä tapauksessa ( varmaan jokaisen kannalta...)!
Kaikkea asiaan liittyvää en toki tiedä ,mutta pikkusen ärsyttää ton kaltaien ylemmyydentunne,mitä toi kirjoittaja jutuissaan ilmaisee.Rehellisyys hyvä, nössöily perseestä! Hyvä, jos se ihminen pääsee susta eroon, eli kerro sille mitä ajattelet.Please!
Mitenköhän toisilla ihmisillä voi ns. olla varaa hylätä ystävänsä? En ymmärrä, ystävät, kaverit ja hyvänpäivän tutut ovat kaikkein arvokkaimpia ihmisiä elämässä. Ehkä sinäkin ymmärrät sen, kun koet yksinäisyyden. Miten sinä edes voit kutsua häntä ystäväksesi...
..että onko se sinulta pois,jos joskus vietät aikaa hänen kanssaan ja olet hänelle ystävä?Minulla itselläni on kaveri, joka on todella fiksu ja lahjakas, mutta hänellä on jokin synnynäinen "vika", että sosiaaliset/tunnetaidot ovat hieman jäljessä.Minä en tätä oikeastaan edes näe vikana,vaan lahjana.Hän on uskomattoman mukava,sydämellinen ja lahjakas ihminen.Varmasti tuhat kertaa ihanampi persoona kuin monet muut ihmiset,jotka ovat tunnevammaisia ihan muulla lailla -eli ylimielisiä,tylyjä,ilkeitä ja kokevat olevansa "muita parempia",vaikka todellisuudessa ovat kaukana siitä.
Pelkäätkö,että "todelliset ystäväsi" pitäisivät sinua jotenkin omituisena,jos hengailisit tämän erilaisen kaverisi kanssa?Mitä väliä sillä ensinnäkään on,mitä muut ajattelevat?Sitäpaitsi jos he pitävät sinua tällaisen asian takia outona,ehkä olisi syytä vaihtaa ystäväpiiriä.
Mieti nyt,eikö elämässäsi muka olisi sijaa yhdelle erilaiselle ihmiselle?Hän todella välittää sinusta ja haluaisi jonkun ihmisen,kenen kanssa jakaa asioita.Ei kai sähköposti tai soitto silloin tällöin voi viedä liikaa aikaasi,tai jos joskus häntä näkisit ja juttelisit?Olet aika nuori (oon itse samanikäinen),sun kannattaa ottaa tämä vaan positiivisena asiana ja kasvaa vähän ihmisenä.
Ei kaikki oo samasta muotista veistettyjä,eikä tarttekaan.Unohda välillä itsesi ja keskity ottamaan selvää,mistä hän on kiinnostunut ja mitä hän haluaa sinulle sanoa.Voit oppia häneltä varmasti paljon elämästä,jos vaan pidät silmät ja korvat auki!Erilaisuus on rikkaus!
..että onko se sinulta pois,jos joskus vietät aikaa hänen kanssaan ja olet hänelle ystävä?Mulla itselläni on kaveri,joka on todella fiksu ja lahjakas, mutta hänellä on jokin synnynäinen "vika", että sosiaaliset/tunnetaidot ovat hieman jäljessä.Minä en tätä oikeastaan edes näe vikana,vaan lahjana.Hän on uskomattoman mukava,sydämellinen ja lahjakas ihminen.Varmasti tuhat kertaa ihanampi persoona kuin monet muut ihmiset,jotka ovat tunnevammaisia ihan muulla lailla -eli ylimielisiä,tylyjä,ilkeitä ja kokevat olevansa "muita parempia",vaikka todellisuudessa ovat kaukana siitä.
Pelkäätkö,että "todelliset ystäväsi" pitäisivät sinua jotenkin omituisena,jos hengailisit tämän erilaisen kaverisi kanssa?Mitä väliä sillä ensinnäkään on,mitä muut ajattelevat?Sitäpaitsi jos he pitävät sinua tällaisen asian takia outona,ehkä olisi syytä vaihtaa ystäväpiiriä.
Mieti nyt,eikö elämässäsi muka olisi sijaa yhdelle erilaiselle ihmiselle?Hän todella välittää sinusta ja haluaisi jonkun ihmisen,kenen kanssa jakaa asioita.Ei kai sähköposti tai soitto silloin tällöin voi viedä liikaa aikaasi,tai jos joskus häntä näkisit ja juttelisit? Olet aika nuori (oon itse samanikäinen),sun kannattaa ottaa tämä vaan positiivisena asiana ja kasvaa vähän ihmisenä.
Ei kaikki oo samasta muotista veistettyjä,eikä tarttekaan.Unohda välillä itsesi ja keskity ottamaan selvää,mistä hän on kiinnostunut ja mitä hän haluaa sinulle sanoa.Voit oppia häneltä varmasti paljon elämästä,jos vaan pidät silmät ja korvat auki!Erilaisuus on rikkaus!
Kellä on varaa tuollaiseen. En todella pysty ymmärtämään, miten olette olleet edes ystäviä jos ajattelet toisesta tolla tavalla! Kyllä ystävät ovat niitä elintärkeitä asioita elämässä, eikä asioita, joista halutaan eroon...Kannattaisiko harkita, ymmärrätkö ylipäätään mitä ystävyys on? Sitä ei vissiin siellä yliopistossa opita...Toivottavasti en ikinä törmää kaltaisiisi ihmisiin.
Niin, olin itse se "ystävä", josta piti päästä eroon, eivätkä ne haavat ehkä koskaan umpeudu. Voitko yhtään kuvitella, miltä ystävästäsi tuntuu, kun hän tajuaa sinun valehdelleen ja teeskennelleen ystävyyttä? Kun hänelle selviää, että aliarvioit hänen tunneälyään ja olet lähinnä säälistä ollut hänen ystävänsä?
Itse tunsin olleeni ns. ystävälleni paskaläjän arvoinen. Hän arvosti minua vain ja ainoastaan sen verran, kun minusta oli hänelle välitöntä tai välillistä hyötyä. Hän itse sitten myöhemmissä tunnustuksissaan kertoi yrittäneensä päästä minusta hienovaraisesti eroon, kuten sinäkin asian ilmaisit.
Minun kannaltani katsottuna tilanne oli se, että ystäväni oli minulle aidosti rakas ja välitin hänestä. Enempää en kestä tapahtumia edes muistella, niin syvälle hylkääminen sattui.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Sina Niina taidat olla vahan yksinkertainen.
Mitahan ihmetta tuo ystavasi sinussa nakee? Tai ehka han ei nae ja pitaa sinua arvokkaampana kuin olet ansainnut.
No ala huoli, sinunlaisia ihmisia varmasti tulee viela vastaasi jolloin olet omanlaisessa seurassa.
Ala tule sitten tanne taas valittelemaan.
En minäkään ymmärrä näitä ystävästä eroon juttuja. Kaksi tapausta mahtuu minunkin elämään, jolloin halusin näistä ihmisistä eroon ja pääsinkin. En tosin puhuisi ystävyydestä. Eka oli tyyppi, joka oli aina haluamassa jotakin, parantumaton alkoholisti, joka ei kyennyt huolehtimaan lapsestaan. Lähinnä hoidimme mieheni kanssa hänen muksuaan. Sen jälkeen kun tyyppi haukkui minut puhelimessa, tein selväksi että nyt riitti, (lapsikin sitten onneksi huostaanotettiin). Toinen tyyppi kävi käsiksi, jonka jälkeen yhteydenpito loppui siihen. Pyysivät he kyllä anteeksi, mutta kyllä mun odotukset ystävyydeltä tai kaveruudelta ovat vähän positiivisemmat kuin haukkumiset ja käsiksi käymiset.
Siis eihän kaikkien kanssa tuu juttuun, mutta ite ainakin näen heti ihmisestä sen, enkä kehitä mitään enempää epämiellyttävien tyyppien kanssa. Ystävistäni en ikinä haluaisi eroon. Mulla on ainakin sen verran superihania ystäviä, eikä niitä ole kovin montaa. Ihana olisi säilyttää ystävät elinikäisinä.