JOS PELASTUA TAHDOT

Mistä pitää pelastua?

Ai niin, "Jumalalta"!

Anonyymi00002 kirjoitti:

Mistä pitää pelastua?

Ai niin, "Jumalalta"!

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Lue lisää

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Lue lisää

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

Lue lisää

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Ei ole ikuista kadotusta.

Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.

Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.

Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.

"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.

Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.

Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.

Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.

Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.

Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.

Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.

Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.

Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.

Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta

Piste.

Ei ole mitään muuta mistä pelastua.

Lue lisää

Mistä pitää pelastua?

Ai niin, "Jumalalta"!

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun todellista asemaa.

Ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Emme kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu toimii oman tietoisuutensa, mukaisesti.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Mistä pitää pelastua?

Ai niin, "Jumalalta"!

Ihminen ei ole pysyvästi hyvä tai paha. Ulkoiset teot ja ominaisuudet eivät määrittele sielun todellista asemaa.

Ei ole käsitettä perisynnist', että yksilö olisi moraalisesti vastuussa toisen olennon, kuten esimerkiksi Aataman ja Eevan, teosta (hohhoijaa).

Emme kanna vierasta syyllisyyttä, vaan jokainen sielu toimii oman tietoisuutensa, mukaisesti.

Lue lisää

Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Toisin sanoen kukaan ei ole vastuussa toisen sielun teoista.

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut.
Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan harhan seurausta
Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä

Anonyymi00009 kirjoitti:

Ihminen ei ole lähtökohtaisesti “syyllinen” vaan ehdollistunut.
Kärsimys ei ole rangaistus peritystä synnistä, vaan harhan seurausta
Jokainen sielu voi muuttua, koska tila ei ole pysyvä

Lue lisää

Kukaan ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Kukaan ei kanna moraalista vastuuta Aatamin, Eevan tai minkään muun olennon teoista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että joku pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että joku pitäisi nykyistä ihmiselämää täydellisenä tai ongelmattomana. Päinvastoin. Aineellinen olemassaolo on täynnä kärsimystä, epävarmuutta, menetystä, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Jos joku on köyhä, vainottu, sairas, sodan keskellä tai syvän psykologisen ahdistuksen vallassa, voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että hän tarvitsee pelastusta kyseisestä tilanteesta. Inhimillisellä tasolla pelastus, apu, turva ovat todellisia ja välttämättömiä.

Lue lisää

Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Mutta syvimmällä tasolla mitään pelastettavaa ei koskaan ole ollutkaan.

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy sielun todellisesta asemasta, koska se ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Se onikuisesti täydellinen, mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Tämä väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta. Kuinka voidaan sanoa näin maailmassa, jossa kärsimystä on kaikkialla? Vastaus löytyy sielun todellisesta asemasta, koska se ei ole keho eikä mielen jatkuvasti muuttuva sisältö. Se onikuisesti täydellinen, mutta se elää tällä hetkellä unohtaneena oman todellisen luontonsa. Ongelma ei siis ole olemuksessa vaan sen samaistumisessa väliaikaisiin ilmiöihin.

Lue lisää

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Se alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Anonyymi00014 kirjoitti:

Tätä kutsutaan nimellä avidyā (tietämättömyys). Avidyā ei tarkoita tiedon puutetta tavallisessa mielessä, vaan väärää identiteettiä. Se alkaa ajatella: "Minä olen tämä keho. Minä olen tämä asema. Minä olen tämä kansallisuus. Minä olen nämä onnistumiset ja epäonnistumiset."

Lue lisää

Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Kun ihminen unohtaa todellisen luontonsa, hän alkaa etsiä pysyvyyttä asioista, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia. Hän etsii kuolemattomuutta kuolevaisesta, täydellisyyttä epätäydellisestä ja rajatonta onnea rajallisista kohteista.

Lue lisää

Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Perisyntiopissa ihmisen ongelma on usein se, että hän on langennut olento, joka tarvitsee anteeksiantoa Mutta meille ihmisen ongelma on ennen kaikkea se, että hän on unohtanut, kuka hän todella on. Tarvitaan heräämistä eikä niinkään juridista vapauttamista syyllisyydestä.
Tästä aspektista katsottuna voidaan sanoa, että aineellisissa olosuhteissa pelastus on usein tarpeen, mutta absoluuttisessa mielessä mitään pelastettavaa ei ole koskaan ollut.

Lue lisää

Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Se ei ole koskaan menettänyt todellista luontoaan.
Se ei ole koskaan lakannut olemasta Jumalan rakastama.
Se ei ole koskaan muuttunut olemuksellisesti virheelliseksi.
Tarvitaan vain muistaminen siitä, mikä on ollut totta alusta asti.

Lue lisää

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Onko mitään “mistä pelastua”?

EI OLE.

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Anonyymi00019 kirjoitti:

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Lue lisää

Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Räisänen huomauttaa samansuuntaisesti, että perisynti demokratisoi pahan: kaikki ovat lähtökohtaisesti "samaa luokkaa", riippumatta siitä, ovatko he todella tehneet mitään väärää. Tämä ei ole rationaalisesti kestävä väite, sillä se trivialisoisi moraalisesti merkittävät teot ja siirtäisi todellisen vastuun niiltä, jotka vahinkoa todella aiheuttavat, niille, jotka ovat herkempiä moraaliselle paineelle.

Lue lisää

Räisäsen kritiikki luterilaisen ihmiskuvan synnintuntoa kohtaan resonoisi tässä perisyntioppi saattaa synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä ja ahdistusta,

Anonyymi00021 kirjoitti:

Räisäsen kritiikki luterilaisen ihmiskuvan synnintuntoa kohtaan resonoisi tässä perisyntioppi saattaa synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä ja ahdistusta,

Tämä viisaus avaa myös eettisen ja psykologisen ulottuvuuden: vaikka henkinen olemus on aina täydellinen, hänen aineelliset kokemuksensa voivat olla kärsimyksen täyttämiä.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Tämä viisaus avaa myös eettisen ja psykologisen ulottuvuuden: vaikka henkinen olemus on aina täydellinen, hänen aineelliset kokemuksensa voivat olla kärsimyksen täyttämiä.

Lue lisää

Jos analysoidaan Räisäsen ajatusta syvemmältä juuri kiinnostavin kohta ei ole edes perisynti sinänsä, vaan hänen havaintonsa siitä, että teologinen järjestelmä näyttää ensin luovan ongelman ja sitten tarjoavan siihen ratkaisun.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Jos analysoidaan Räisäsen ajatusta syvemmältä juuri kiinnostavin kohta ei ole edes perisynti sinänsä, vaan hänen havaintonsa siitä, että teologinen järjestelmä näyttää ensin luovan ongelman ja sitten tarjoavan siihen ratkaisun.

Lue lisää

Räisänen kirjoittaa:

"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."

Tämä on erittäin syvällinen huomio.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Räisänen kirjoittaa:

"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."

Tämä on erittäin syvällinen huomio.

Lue lisää

TÄMÄ ON PARAS KOHTA!


Räisänen kirjoittaa:

"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."

Anonyymi00025 kirjoitti:

TÄMÄ ON PARAS KOHTA!


Räisänen kirjoittaa:

"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."

Lue lisää

Jos lähtökohdaksi otetaan, että ihminen syntyy moraalisesti syyllisenä, silloin hänen ensimmäinen ongelmansa on syyllisyys. Tämän jälkeen tarvitaan anteeksiantoa.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Jos lähtökohdaksi otetaan, että ihminen syntyy moraalisesti syyllisenä, silloin hänen ensimmäinen ongelmansa on syyllisyys. Tämän jälkeen tarvitaan anteeksiantoa.

Mutta jos lähtökohdaksi otetaan, että sielu on ikuisesti täydellinen, silloin ongelma ei voi olla syyllisyys, koska sielun alkuperäinen olemus ei ole koskaan muuttunut syntiseksi.

Tällöin koko eksistentiaalinen asetelma muuttuu.

Ihminen ei tarvitse ensisijaisesti armahdusta.

Ihminen tarvitsee heräämistä.

Hän ei tarvitse juridisen statuksensa muuttamista.

Hän tarvitsee tietoisuutensa kirkastumista.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Mutta jos lähtökohdaksi otetaan, että sielu on ikuisesti täydellinen, silloin ongelma ei voi olla syyllisyys, koska sielun alkuperäinen olemus ei ole koskaan muuttunut syntiseksi.

Tällöin koko eksistentiaalinen asetelma muuttuu.

Ihminen ei tarvitse ensisijaisesti armahdusta.

Ihminen tarvitsee heräämistä.

Hän ei tarvitse juridisen statuksensa muuttamista.

Hän tarvitsee tietoisuutensa kirkastumista.

Lue lisää

Räisänen huomaa, että perisynti demokratisoi pahan.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Räisänen huomaa, että perisynti demokratisoi pahan.

Perisynti sanoo:

"Kaikki ovat syyllisiä."

Avidyā sanoo:

"Kaikki ovat unohtaneet."

Ensimmäinen on juridinen väite.

Jälkimmäinen on eksistentiaalinen väite.

Ensimmäisessä ihmisen syvin identiteetti määritellään ongelman kautta.

Toisessa ihmisen syvin identiteetti määritellään hänen alkuperäisen luontonsa kautta.

Tästä seuraa valtava psykologinen ero.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Perisynti sanoo:

"Kaikki ovat syyllisiä."

Avidyā sanoo:

"Kaikki ovat unohtaneet."

Ensimmäinen on juridinen väite.

Jälkimmäinen on eksistentiaalinen väite.

Ensimmäisessä ihmisen syvin identiteetti määritellään ongelman kautta.

Toisessa ihmisen syvin identiteetti määritellään hänen alkuperäisen luontonsa kautta.

Tästä seuraa valtava psykologinen ero.

Lue lisää

Tästä seuraa valtava psykologinen ero.

Jos ihminen uskoo olevansa pohjimmiltaan syntinen, hän alkaa helposti rakentaa identiteettiään puutteen ympärille.

Jos ihminen ymmärtää olevansa pohjimmiltaan Jumalan rakastama jīva, hän alkaa rakentaa identiteettiään alkuperäisen arvonsa ympärille.

Tässä mielessä Räisäsen huomio "haavoista, jotka olemme itse lyöneet" koskettaa jotakin hyvin syvää.

Moni ihminen ei kärsi vain elämästä.

Moni kärsii myös siitä käsityksestä, joka hänelle on opetettu itsestään.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Tästä seuraa valtava psykologinen ero.

Jos ihminen uskoo olevansa pohjimmiltaan syntinen, hän alkaa helposti rakentaa identiteettiään puutteen ympärille.

Jos ihminen ymmärtää olevansa pohjimmiltaan Jumalan rakastama jīva, hän alkaa rakentaa identiteettiään alkuperäisen arvonsa ympärille.

Tässä mielessä Räisäsen huomio "haavoista, jotka olemme itse lyöneet" koskettaa jotakin hyvin syvää.

Moni ihminen ei kärsi vain elämästä.

Moni kärsii myös siitä käsityksestä, joka hänelle on opetettu itsestään.

Lue lisää

Se syntyy siitä, että hän luulee olevansa jotakin muuta kuin mitä hän todellisuudessa on.

Tämä on avidyān ydin.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Se syntyy siitä, että hän luulee olevansa jotakin muuta kuin mitä hän todellisuudessa on.

Tämä on avidyān ydin.

Räisänen myöntää, että luterilaisella ihmiskuvalla on todellisia vahvuuksia. Hänen mukaansa se auttaa ihmistä tunnistamaan oman pimeän puolensa, torjumaan omahyväisyyttä ja kasvattamaan nöyryyttä

Anonyymi00032 kirjoitti:

Räisänen myöntää, että luterilaisella ihmiskuvalla on todellisia vahvuuksia. Hänen mukaansa se auttaa ihmistä tunnistamaan oman pimeän puolensa, torjumaan omahyväisyyttä ja kasvattamaan nöyryyttä

Lue lisää

Räisäsen kuvaamassa perisyntiajattelussa ihminen itse on ongelma.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Räisäsen kuvaamassa perisyntiajattelussa ihminen itse on ongelma.

Siksi lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde, ei tuomio vaan muistaminen, ei kelvottomuus vaan se tosiasia, että sielu on aina ollut Jumalan rakastama.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Siksi lopullinen todellisuus ei ole syyllisyys vaan suhde, ei tuomio vaan muistaminen, ei kelvottomuus vaan se tosiasia, että sielu on aina ollut Jumalan rakastama.

Joten älä tyrkytä pelastusta, kun ei ole mitään, mistä pelastua!

Anonyymi00035 kirjoitti:

Joten älä tyrkytä pelastusta, kun ei ole mitään, mistä pelastua!

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Anonyymi00036 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Lue lisää

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Lue lisää

Onko äärettömän rangaistuksen määrääminen yhteensopivaa täydellisen hyvyyden kanssa?

Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?

Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?

Jos pelastus nähdään ehdollisena ja helvetti ikuisena, uskon motivaatio voi todella kietoutua pelkoon. Ja pelkoon perustuva kiintymys muistuttaa psykologisesti riippuvuussuhdetta: “Rakastan, koska vaihtoehto on liian hirveä.”

Anonyymi00039 kirjoitti:

Onko äärettömän rangaistuksen määrääminen yhteensopivaa täydellisen hyvyyden kanssa?

Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?

Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?

Jos pelastus nähdään ehdollisena ja helvetti ikuisena, uskon motivaatio voi todella kietoutua pelkoon. Ja pelkoon perustuva kiintymys muistuttaa psykologisesti riippuvuussuhdetta: “Rakastan, koska vaihtoehto on liian hirveä.”

Lue lisää

Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".




"Jumala" tuomitsee suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta kidutukseen.

Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.

Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?

Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.

Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.

Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.

Jos Jumala olisi moraalisesti mielivaltainen, silloin luottamus olisi mahdoton. Pelastus olisi vain väliaikainen armahdus tyrannilta, joka voi koska tahansa perua päätöksensä. Sellaisessa universumissa myös taivas olisi psykologisesti epävakaa paikka. Turva olisi illuusio.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".




"Jumala" tuomitsee suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta kidutukseen.

Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.

Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?

Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.

Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.

Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.

Jos Jumala olisi moraalisesti mielivaltainen, silloin luottamus olisi mahdoton. Pelastus olisi vain väliaikainen armahdus tyrannilta, joka voi koska tahansa perua päätöksensä. Sellaisessa universumissa myös taivas olisi psykologisesti epävakaa paikka. Turva olisi illuusio.

Lue lisää

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Ikään kuin lause itsessään ratkaisisi kaiken. Ikään kuin vetoaminen pyhyyteen tekisi äärettömästä rangaistuksesta ymmärrettävän.

Hyvä on. Oletetaan, että täydellisyyteen ei voi astua mitään rikkinäistä. Oletetaan, että pahuus ei voi seistä kirkkaudessa. Mutta siitä ei vielä seuraa, että vaihtoehdon täytyy olla ikuinen, tietoinen, päättymätön tuska.

Jos Jumala on kaikkivaltias, hänellä olisi vaihtoehtoja. Hän voisi lopettaa kapinan lopettamalla olemassaolon. Hän voisi parantaa. Hän voisi puhdistaa. Hän voisi päästää kärsimyksestä armollisesti irti.

Mutta perinteisen helvettiopin mukaan hän ei tee niin.

Hän ylläpitää olemassaoloa. Hän pitää tietoisuuden käynnissä. Hän antaa kivun jatkua. Ei päivää, ei vuotta, ei vuosisataa – vaan ilman loppua. Ikuisuus ei ole vain pitkä aika. Se on aika ilman rajaa. Kärsimys, jolle ei koskaan koita viimeistä hetkeä.

Ja silloin kysymys ei enää koske pyhyyttä. Se koskee luonnetta.

Jos olento kykenee lopettamaan tuskan mutta ei tee niin, mitä se kertoo hänestä? Jos äärellinen ihminen tekee rajallisen synnin ja seurauksena on ääretön rangaistus, missä on mittasuhde? Missä on oikeus? Missä on armo?

Sanotaan, että Jumala on rakkaus.

Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.

Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?

Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.

Tässä kohtaa moni yrittää paeta symboliikkaan: helvetti ei ole kirjaimellinen, se on ero, se on tila. Ehkä niin. Mutta jos se ei ole kirjaimellinen, miksi sitä on vuosisatoja saarnattu kirjaimellisena? Miksi sillä on hallittu pelolla? Miksi sillä on muovattu omiatuntoja?

Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.

Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.

Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.

Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?

Siinä on se terä.

Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?


Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Ikään kuin lause itsessään ratkaisisi kaiken. Ikään kuin vetoaminen pyhyyteen tekisi äärettömästä rangaistuksesta ymmärrettävän.

Hyvä on. Oletetaan, että täydellisyyteen ei voi astua mitään rikkinäistä. Oletetaan, että pahuus ei voi seistä kirkkaudessa. Mutta siitä ei vielä seuraa, että vaihtoehdon täytyy olla ikuinen, tietoinen, päättymätön tuska.

Jos Jumala on kaikkivaltias, hänellä olisi vaihtoehtoja. Hän voisi lopettaa kapinan lopettamalla olemassaolon. Hän voisi parantaa. Hän voisi puhdistaa. Hän voisi päästää kärsimyksestä armollisesti irti.

Mutta perinteisen helvettiopin mukaan hän ei tee niin.

Hän ylläpitää olemassaoloa. Hän pitää tietoisuuden käynnissä. Hän antaa kivun jatkua. Ei päivää, ei vuotta, ei vuosisataa – vaan ilman loppua. Ikuisuus ei ole vain pitkä aika. Se on aika ilman rajaa. Kärsimys, jolle ei koskaan koita viimeistä hetkeä.

Ja silloin kysymys ei enää koske pyhyyttä. Se koskee luonnetta.

Jos olento kykenee lopettamaan tuskan mutta ei tee niin, mitä se kertoo hänestä? Jos äärellinen ihminen tekee rajallisen synnin ja seurauksena on ääretön rangaistus, missä on mittasuhde? Missä on oikeus? Missä on armo?

Sanotaan, että Jumala on rakkaus.

Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.

Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?

Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.

Tässä kohtaa moni yrittää paeta symboliikkaan: helvetti ei ole kirjaimellinen, se on ero, se on tila. Ehkä niin. Mutta jos se ei ole kirjaimellinen, miksi sitä on vuosisatoja saarnattu kirjaimellisena? Miksi sillä on hallittu pelolla? Miksi sillä on muovattu omiatuntoja?

Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.

Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.

Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.

Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?

Siinä on se terä.

Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen.

Lue lisää

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?

Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.

Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?


Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?

Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.

Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?

Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.

Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?


Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?

Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?

Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.

Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.

Lue lisää

Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.

Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.

Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.

Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?

Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.

Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.

Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:

Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?

Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.

Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.

Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.

Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.

Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.

Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?

Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.

Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.

Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:

Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?

Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.

Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.

Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.

Lue lisää

Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?

Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?

Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

että vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Anonyymi00045 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

että vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Anonyymi00046 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Lue lisää

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Lue lisää

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Lue lisää

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Lue lisää

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Lue lisää

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki

Anonyymi00051 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Anonyymi00052 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Anonyymi00053 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

Lue lisää

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Anonyymi00055 kirjoitti:

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Lue lisää

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Lue lisää

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi.

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Lue lisää

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Lue lisää

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Lue lisää

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Lue lisää

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Lue lisää

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.


Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.


Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Lue lisää

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

On vaikea olla hämmästymättä sitä ekstremismin määrää, jolla dogmaatikot puolustavat järjestelmää, jossa ihmisen korkein moraalinen ihanne muistuttaa lähinnä kosmista bonusohjelmaa. Tee oikein, saat palkinnon. Tee väärin, saat rangaistuksen. Kerää tarpeeksi pisteitä, lunasta ikuinen jäsenyys paratiisiin. Ja tätä kutsutaan vielä hengelliseksi syvyydeksi. Jos sama logiikka esiteltäisiin minkä tahansa muun asian yhteydessä, sitä pidettäisiin lapsellisena käyttäytymisen ohjaamisena, mutta kun siihen lisätään taivas, enkelit ja ikuisuus, siitä tulee muka moraalin huippu.
Vielä erikoisempaa on se, miten tätä järjestelmää kutsutaan oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaiseksi. Sanana se kuulostaa kauniilta, kunnes pysähtyy miettimään, mitä sillä tarkoitetaan. Äärellinen ihminen tekee rajallisia virheitä muutaman vuosikymmenen ajan, ja vastineeksi häntä uhkaa ääretön rangaistus. Tai vaihtoehtoisesti hän hyväksyy oikean oppijärjestelmän ja saa äärettömän palkinnon. Missä kohtaa tätä yhtälöä oikeudenmukaisuus tarkalleen sijaitsee? Se muistuttaa enemmän mielivaltaista kosmista arvontaa kuin mitään moraalifilosofian saavutusta. Mutta ilmeisesti kun laskutoimitukseen lisätään sana "jumalallinen", ristiriidat lakkaavat olemasta ristiriitoja.

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Lue lisää

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.

Lue lisää

Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.

Lue lisää

Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.

Lue lisää

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.

Lue lisää

Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo

Anonyymi00073 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo

Lue lisää

Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Lue lisää

Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja

Anonyymi00075 kirjoitti:

Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Anonyymi00077 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Ongelma ei ratkea nimeämällä kidutus pyhäksi tai rangaistus rakkaudeksi. Sanat eivät muuta moraalista rakennetta.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Ongelma ei ratkea nimeämällä kidutus pyhäksi tai rangaistus rakkaudeksi. Sanat eivät muuta moraalista rakennetta.

Millainen uskonto, sellaiset seuraajat.

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Anonyymi00081 kirjoitti:

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Lue lisää

Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.

Lue lisää

Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.

Lue lisää

Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

Lue lisää

Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

Anonyymi00085 kirjoitti:

Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

IKUISEN HELVETIN YLISTÄJÄ ON EVANKELISTA SAATANA JA SAMALLA SAATANAPNALVOJA. IRONISESTI HE EIVÄT YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS KUTSUU SAATANAA JUMALAKSI, SE EI TEE SAATANASTA JUMALAA.

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Kuka loppujen lopuksi sanoo jotain objektiivisesti kauheampaa tai aggressiivisesti perverssiä? Henkilö, joka väittää, että jokainen vastasyntynyt lapsi tulee maailmaan oikeutetusti ikuisen kidutuksen uhan alla ja että hyvä Jumala määrää tai sallii ikuisen tuskan tilan äärellisille, luoduille järkeville olennoille osana rakkautensa tai suvereenisuutensa tai oikeudenmukaisuutensa (tai minkä tahansa muun) mysteeriä?

Anonyymi00088 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Kuka loppujen lopuksi sanoo jotain objektiivisesti kauheampaa tai aggressiivisesti perverssiä? Henkilö, joka väittää, että jokainen vastasyntynyt lapsi tulee maailmaan oikeutetusti ikuisen kidutuksen uhan alla ja että hyvä Jumala määrää tai sallii ikuisen tuskan tilan äärellisille, luoduille järkeville olennoille osana rakkautensa tai suvereenisuutensa tai oikeudenmukaisuutensa (tai minkä tahansa muun) mysteeriä?

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Ja usko siihen, että äärettömän älykkyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja voiman omaava Jumala tuomitsisi järkevät olennot loputtoman kärsimyksen tilaan tai antaisi niiden tuomita itsensä omien harhakuvitelmiensa, tuskiensa ja vihansa vuoksi, on luultavasti pahempaa kuin pelkkä skandaali.

Anonyymi00089 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Ja usko siihen, että äärettömän älykkyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja voiman omaava Jumala tuomitsisi järkevät olennot loputtoman kärsimyksen tilaan tai antaisi niiden tuomita itsensä omien harhakuvitelmiensa, tuskiensa ja vihansa vuoksi, on luultavasti pahempaa kuin pelkkä skandaali.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388


...muutamaa valitettavaa patologista poikkeusta lukuun ottamatta me kaikki olemme tietoisia ikuisen helvetin ajatuksen järjettömyydestä ja että useimmat meistä ovat ymmärtäneet sen eri aikoina elämässään, kun olemme epähuomiossa antaneet moraalisen mielikuvituksemme lipsahtaa irti hurskaan pelon kahleista.

Anonyymi00090 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388


...muutamaa valitettavaa patologista poikkeusta lukuun ottamatta me kaikki olemme tietoisia ikuisen helvetin ajatuksen järjettömyydestä ja että useimmat meistä ovat ymmärtäneet sen eri aikoina elämässään, kun olemme epähuomiossa antaneet moraalisen mielikuvituksemme lipsahtaa irti hurskaan pelon kahleista.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.

Anonyymi00091 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.

Lue lisää

Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."

Anonyymi00092 kirjoitti:

Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."

Lue lisää

Vaikka olettaisimmekin, että Herra on mielissään syntisten kärsimyksistä, niiden huokauksista ja huudoista, joita Hän pitää helvetin tulessa, mikä on näiden kärsimysten tarkoitus? Onko mahdollista, että nämä kauheat huudot ovat suloisinta musiikkia Äärettömän Rakkauden korvissa?

Anonyymi00093 kirjoitti:

Vaikka olettaisimmekin, että Herra on mielissään syntisten kärsimyksistä, niiden huokauksista ja huudoista, joita Hän pitää helvetin tulessa, mikä on näiden kärsimysten tarkoitus? Onko mahdollista, että nämä kauheat huudot ovat suloisinta musiikkia Äärettömän Rakkauden korvissa?

Lue lisää

Vihan hengellinen “pyhittäminen” on vaarallinen siirto

Kun ihminen ei ainoastaan tunne vihaa, vaan antaa sille teologisen oikeutuksen, tapahtuu jotain olennaista:

Oma tunne nostetaan Jumalan tahdon tasolle.

Oma tulkinta samastetaan Jumalan totuuteen.
Vastustajasta tehdään moraalisesti alempi – jopa paha.

Tämä on hengellisesti vaarallinen yhdistelmä, koska silloin viha ei enää tunnu synniltä tai heikkoudelta, vaan velvollisuudelta.
Jeesuksen esimerkki ei tue tätä

Anonyymi00094 kirjoitti:

Vihan hengellinen “pyhittäminen” on vaarallinen siirto

Kun ihminen ei ainoastaan tunne vihaa, vaan antaa sille teologisen oikeutuksen, tapahtuu jotain olennaista:

Oma tunne nostetaan Jumalan tahdon tasolle.

Oma tulkinta samastetaan Jumalan totuuteen.
Vastustajasta tehdään moraalisesti alempi – jopa paha.

Tämä on hengellisesti vaarallinen yhdistelmä, koska silloin viha ei enää tunnu synniltä tai heikkoudelta, vaan velvollisuudelta.
Jeesuksen esimerkki ei tue tätä

Lue lisää

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Lue lisää

“Aivopesu” tarkoittaa yleensä pakottavaa, eristävää ja systemaattista manipulointia, jossa ihmisen kyky muodostaa omia mielipiteitä murennetaan. Suurin osa uskonnollisista ihmisistä ei ole tällaisessa tilanteessa. He ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa usko on normaali osa maailmankuvaa, tai he ovat aikuisina päätyneet siihen omien kokemustensa, pohdintansa tai yhteisönsä kautta.

Anonyymi00096 kirjoitti:

“Aivopesu” tarkoittaa yleensä pakottavaa, eristävää ja systemaattista manipulointia, jossa ihmisen kyky muodostaa omia mielipiteitä murennetaan. Suurin osa uskonnollisista ihmisistä ei ole tällaisessa tilanteessa. He ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa usko on normaali osa maailmankuvaa, tai he ovat aikuisina päätyneet siihen omien kokemustensa, pohdintansa tai yhteisönsä kautta.

Lue lisää

Ensin luodaan järjestelmä - siihen sisältyy vakava seuraus - sitten tarjotaan pelastus siltä seuraukselta.

Se muistuttaa markkinointia: “Onpa vaarallinen tilanne. Onneksi meillä on ratkaisu.” Siksi se tuntuu monista loogisesti epäilyttävältä tai jopa koomiselta.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Ensin luodaan järjestelmä - siihen sisältyy vakava seuraus - sitten tarjotaan pelastus siltä seuraukselta.

Se muistuttaa markkinointia: “Onpa vaarallinen tilanne. Onneksi meillä on ratkaisu.” Siksi se tuntuu monista loogisesti epäilyttävältä tai jopa koomiselta.

Lue lisää

Sellainen asetelma muistuttaa huijauslogiikkaa.

Vitsin ironia tiivistyy lauseeseen:
“Pelastan sinut minulta.”

Tämä on filosofisesti terävä, koska se pakottaa kysymään:
onko pelastus vapautusta todellisesta vihollisesta — vai vapautusta järjestelmästä, jonka suunnittelija on sama toimija?

Anonyymi00098 kirjoitti:

Sellainen asetelma muistuttaa huijauslogiikkaa.

Vitsin ironia tiivistyy lauseeseen:
“Pelastan sinut minulta.”

Tämä on filosofisesti terävä, koska se pakottaa kysymään:
onko pelastus vapautusta todellisesta vihollisesta — vai vapautusta järjestelmästä, jonka suunnittelija on sama toimija?

Lue lisää

Ovi on kiinni. Sen toisella puolella seisoo sama hahmo, joka on piirtänyt talon pohjapiirustuksen, valanut perustukset ja päättänyt, että kellarissa on kuilu. Hän koputtaa rauhallisesti, melkein kärsivällisesti.

“Päästä minut sisään”, hän sanoo. “Voin pelastaa sinut.”

Hiljaisuus.

“Miltä?” kysyt lopulta.

“Minulta.”

Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.

Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.

Normaalisti pelastus tarkoittaa, että joku tulee ulkopuolelta katkaisemaan vaaran. Tulipalon sytyttäjä ei ole palomies. Tuomari ei ole sama, joka vapauttaa sinut omasta mielijohteestaan. Uhka ja apu ovat eri suunnista.

Mutta tässä ne tulevat samasta kädestä.

Se käsi on säätänyt lain, jonka rikkominen on väistämätöntä. Se on määritellyt rajan, jonka ylittäminen on kohtalokasta. Se on rakentanut järjestelmän, jossa epäonnistuminen kantaa äärettömän painon. Ja nyt sama käsi tarjoaa sinulle vapautusta.

“Hyväksy minut”, ääni sanoo oven takaa, “niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt.”

Anonyymi00099 kirjoitti:

Ovi on kiinni. Sen toisella puolella seisoo sama hahmo, joka on piirtänyt talon pohjapiirustuksen, valanut perustukset ja päättänyt, että kellarissa on kuilu. Hän koputtaa rauhallisesti, melkein kärsivällisesti.

“Päästä minut sisään”, hän sanoo. “Voin pelastaa sinut.”

Hiljaisuus.

“Miltä?” kysyt lopulta.

“Minulta.”

Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.

Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.

Normaalisti pelastus tarkoittaa, että joku tulee ulkopuolelta katkaisemaan vaaran. Tulipalon sytyttäjä ei ole palomies. Tuomari ei ole sama, joka vapauttaa sinut omasta mielijohteestaan. Uhka ja apu ovat eri suunnista.

Mutta tässä ne tulevat samasta kädestä.

Se käsi on säätänyt lain, jonka rikkominen on väistämätöntä. Se on määritellyt rajan, jonka ylittäminen on kohtalokasta. Se on rakentanut järjestelmän, jossa epäonnistuminen kantaa äärettömän painon. Ja nyt sama käsi tarjoaa sinulle vapautusta.

“Hyväksy minut”, ääni sanoo oven takaa, “niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt.”

Lue lisää

Keppi-ja-porkkana-uskonto ei kasvata moraalia, vaan korvaa sen. Se siirtää eettisen harkinnan ulos ihmisestä ja asettaa sen auktoriteetin käsiin. Hyvä ei ole enää sitä, mikä vähentää kärsimystä tai lisää ymmärrystä, vaan sitä, mistä seuraa palkinto. Paha ei ole se, mikä satuttaa toista, vaan se, mistä jää kiinni.

Kun moraali rakennetaan rangaistuksen pelon ja palkinnon toivon varaan, vastuu ei koskaan juurru. Ihminen ei opi kysymään miksi tämä on oikein, vaan mitä tästä seuraa minulle. Empatia jää sivurooliin, koska järjestelmä ei tarvitse sitä toimiakseen. Riittää, että totellaan. Moraalinen toiminta muuttuu transaktioksi: minä käyttäydyn, jotta minulle tapahtuu hyvää.

Lopputuloksena ei synny eettisesti kypsä ihminen, vaan hahmo, joka näyttää moraaliselta vain valvonnan alla. Kun keppi katoaa tai porkkana menettää merkityksensä, myös “moraali” romahtaa. Tämä ihminen ei ole oppinut kantamaan vastuuta teoistaan, vain välttämään rangaistusta. Siksi hän voi tehdä kauheita asioita hyvällä omallatunnolla, jos ne on siunattu ylhäältä käsin.

Todellinen moraali alkaa vasta siinä kohtaa, kun mitään palkintoa ei ole luvassa. Kun ihminen ymmärtää, että teolla on merkitys toisen kokemuksessa, ei taivaallisessa kirjanpidossa. Se vaatii epävarmuutta, ajattelua ja kykyä sietää sitä, ettei ole valmista vastausta. Keppi-ja-porkkana-moraali tekee tästä kaikesta tarpeetonta – ja juuri siksi se tuottaa moraalisen karikatyyrin: ulkoa ohjatun, sisältä tyhjän.

Ei pahaa ihmistä, vaan eettisesti lapsen tasolle jääneen. Ja se on ehkä vaarallisin lopputulos kaikista.

Anonyymi00100 kirjoitti:

Keppi-ja-porkkana-uskonto ei kasvata moraalia, vaan korvaa sen. Se siirtää eettisen harkinnan ulos ihmisestä ja asettaa sen auktoriteetin käsiin. Hyvä ei ole enää sitä, mikä vähentää kärsimystä tai lisää ymmärrystä, vaan sitä, mistä seuraa palkinto. Paha ei ole se, mikä satuttaa toista, vaan se, mistä jää kiinni.

Kun moraali rakennetaan rangaistuksen pelon ja palkinnon toivon varaan, vastuu ei koskaan juurru. Ihminen ei opi kysymään miksi tämä on oikein, vaan mitä tästä seuraa minulle. Empatia jää sivurooliin, koska järjestelmä ei tarvitse sitä toimiakseen. Riittää, että totellaan. Moraalinen toiminta muuttuu transaktioksi: minä käyttäydyn, jotta minulle tapahtuu hyvää.

Lopputuloksena ei synny eettisesti kypsä ihminen, vaan hahmo, joka näyttää moraaliselta vain valvonnan alla. Kun keppi katoaa tai porkkana menettää merkityksensä, myös “moraali” romahtaa. Tämä ihminen ei ole oppinut kantamaan vastuuta teoistaan, vain välttämään rangaistusta. Siksi hän voi tehdä kauheita asioita hyvällä omallatunnolla, jos ne on siunattu ylhäältä käsin.

Todellinen moraali alkaa vasta siinä kohtaa, kun mitään palkintoa ei ole luvassa. Kun ihminen ymmärtää, että teolla on merkitys toisen kokemuksessa, ei taivaallisessa kirjanpidossa. Se vaatii epävarmuutta, ajattelua ja kykyä sietää sitä, ettei ole valmista vastausta. Keppi-ja-porkkana-moraali tekee tästä kaikesta tarpeetonta – ja juuri siksi se tuottaa moraalisen karikatyyrin: ulkoa ohjatun, sisältä tyhjän.

Ei pahaa ihmistä, vaan eettisesti lapsen tasolle jääneen. Ja se on ehkä vaarallisin lopputulos kaikista.

Lue lisää

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.

Lue lisää

Uskonnosta vaihtokauppana: ihminen antaa kuuliaisuutta, tekoja ja kärsimystä – ja odottaa vastineeksi taivasta. Tässä hengellisyys muuttuu sopimukseksi, jossa Jumala on vastapuoli ja pelastus palkkio.

Tällainen ajattelutapa paljastaa moraalin markkinaistumisen. Hyvät teot nähdään sijoituksina tulevaan hyvään. Kärsimys muuttuu pääomaksi, joka kartuttaa ansioita. Kuolema on lopullinen lunastushetki, jossa tilit tasataan. Moraali ei ole silloin itsessään arvokasta, vaan väline, jolla tavoitellaan hyötyä.

Samalla hengellisyyden keskiöön jää ego. Paratiisilupaus ei välttämättä vapauta minäkeskeisyydestä, vaan voi vahvistaa sitä. Pelastuminen nähdään henkilökohtaisena voittona. Palkinto kuuluu minulle. Oikeassa oleminen vahvistaa identiteettiä.
Uskosta tulee taloudellinen logiikka: ansaitsemista, vaihtoa ja tuotto-odotusta. Tällöin katoaa ajatus pyyteettömästä hyvyydestä – toiminnasta, joka ei tähtää palkkioon vaan on arvokasta jo itsessään.

Anonyymi00102 kirjoitti:

Uskonnosta vaihtokauppana: ihminen antaa kuuliaisuutta, tekoja ja kärsimystä – ja odottaa vastineeksi taivasta. Tässä hengellisyys muuttuu sopimukseksi, jossa Jumala on vastapuoli ja pelastus palkkio.

Tällainen ajattelutapa paljastaa moraalin markkinaistumisen. Hyvät teot nähdään sijoituksina tulevaan hyvään. Kärsimys muuttuu pääomaksi, joka kartuttaa ansioita. Kuolema on lopullinen lunastushetki, jossa tilit tasataan. Moraali ei ole silloin itsessään arvokasta, vaan väline, jolla tavoitellaan hyötyä.

Samalla hengellisyyden keskiöön jää ego. Paratiisilupaus ei välttämättä vapauta minäkeskeisyydestä, vaan voi vahvistaa sitä. Pelastuminen nähdään henkilökohtaisena voittona. Palkinto kuuluu minulle. Oikeassa oleminen vahvistaa identiteettiä.
Uskosta tulee taloudellinen logiikka: ansaitsemista, vaihtoa ja tuotto-odotusta. Tällöin katoaa ajatus pyyteettömästä hyvyydestä – toiminnasta, joka ei tähtää palkkioon vaan on arvokasta jo itsessään.

Lue lisää

“Taivas ja paratiisi” voidaan ymmärtää uskonnollisessa puheessa eräänlaisena vaihtokauppana. Ihminen sitoutuu moraaliin, kuuliaisuuteen ja kärsimykseen, ja vastineeksi hänelle luvataan pelastus. Tällöin syntyy rakenne, jossa hengellisyys muistuttaa sopimusta: teot ovat panos, iankaikkisuus on tuotto.

Tässä mallissa moraali markkinaistuu. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Kärsimys on pääomaa, joka kasvattaa tulevaa palkintoa. Kuolema toimii tilinpäätöksenä. Hyvyys ei ole enää itseisarvo, vaan väline tulevan hyödyn saavuttamiseksi.

Samalla ego ei häviä, vaan se saa metafyysisen oikeutuksen. Paratiisilupaus voi vahvistaa ajatusta “minun” pelastuksestani, “minun” palkinnostani ja “minun” oikeassa olemisestani. Hengellisyys ei tällöin ylitä minäkeskeisyyttä, vaan jalostaa sen kosmiseksi itsevarmuudeksi.

Kritiikin ydin ei ole uskonnollisuuden kieltäminen, vaan sen instrumentaalisen muodon paljastaminen. Jos moraali on totta vain palkinnon vuoksi, se ei ole moraalia vaan strategiaa. Pyyteettömyys katoaa – ja sen mukana myös mahdollisuus todelliseen eettiseen vapauteen.

Anonyymi00103 kirjoitti:

“Taivas ja paratiisi” voidaan ymmärtää uskonnollisessa puheessa eräänlaisena vaihtokauppana. Ihminen sitoutuu moraaliin, kuuliaisuuteen ja kärsimykseen, ja vastineeksi hänelle luvataan pelastus. Tällöin syntyy rakenne, jossa hengellisyys muistuttaa sopimusta: teot ovat panos, iankaikkisuus on tuotto.

Tässä mallissa moraali markkinaistuu. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Kärsimys on pääomaa, joka kasvattaa tulevaa palkintoa. Kuolema toimii tilinpäätöksenä. Hyvyys ei ole enää itseisarvo, vaan väline tulevan hyödyn saavuttamiseksi.

Samalla ego ei häviä, vaan se saa metafyysisen oikeutuksen. Paratiisilupaus voi vahvistaa ajatusta “minun” pelastuksestani, “minun” palkinnostani ja “minun” oikeassa olemisestani. Hengellisyys ei tällöin ylitä minäkeskeisyyttä, vaan jalostaa sen kosmiseksi itsevarmuudeksi.

Kritiikin ydin ei ole uskonnollisuuden kieltäminen, vaan sen instrumentaalisen muodon paljastaminen. Jos moraali on totta vain palkinnon vuoksi, se ei ole moraalia vaan strategiaa. Pyyteettömyys katoaa – ja sen mukana myös mahdollisuus todelliseen eettiseen vapauteen.

Lue lisää

Uskonnollinen korruptio: kun paratiisista tulee valuuttaa

Jos maan päällä rikoksesta seuraa rangaistus, miksi hengellinen rikos jäisi tutkimatta? Kun paratiisilupaus muuttuu palkkioksi kuuliaisuudesta, uskonto siirtyy etiikasta vaihtokauppaan.

Paratiisilupaus ei tällöin ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:
minä pelastun,
minä saan palkinnon,
minä olen oikeassa.

Tämä logiikka on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa, joissa moraalin arvo on sen sisäisyydessä – ei sen tuottamassa hyödyssä. Velvollisuusetiikka, hyve-etiikka ja jopa monet uskonnolliset mystiset traditiot korostavat pyyteettömyyttä. Kun hyvä teko tehdään palkinnon vuoksi, se ei ole enää puhdas moraalinen teko, vaan strateginen sijoitus.

Anonyymi00104 kirjoitti:

Uskonnollinen korruptio: kun paratiisista tulee valuuttaa

Jos maan päällä rikoksesta seuraa rangaistus, miksi hengellinen rikos jäisi tutkimatta? Kun paratiisilupaus muuttuu palkkioksi kuuliaisuudesta, uskonto siirtyy etiikasta vaihtokauppaan.

Paratiisilupaus ei tällöin ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:
minä pelastun,
minä saan palkinnon,
minä olen oikeassa.

Tämä logiikka on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa, joissa moraalin arvo on sen sisäisyydessä – ei sen tuottamassa hyödyssä. Velvollisuusetiikka, hyve-etiikka ja jopa monet uskonnolliset mystiset traditiot korostavat pyyteettömyyttä. Kun hyvä teko tehdään palkinnon vuoksi, se ei ole enää puhdas moraalinen teko, vaan strateginen sijoitus.

Lue lisää

Tällöin moraali korruptoituu. Se ei enää sido ihmistä toiseen ihmiseen tässä todellisuudessa, vaan alistuu tulevan palkinnon laskelmalle.

Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan seurausta vallasta, pelosta ja palkkiologiikasta. Kun pelastus esitetään niukaksi resurssiksi ja oikeassa oleminen ehtona sen saamiselle, syntyy kilpailua, ei myötätuntoa.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi silloin, kun siitä tulee kaupankäyntiä. Silloin hengellisyys ei vapauta egoa, vaan antaa sille ikuisen oikeutuksen.

Todellinen eettinen haaste ei ole kysymys taivaasta, vaan siitä, voiko ihminen toimia hyvin ilman palkkion lupausta – ja ilman pelon uhkaa.

Anonyymi00105 kirjoitti:

Tällöin moraali korruptoituu. Se ei enää sido ihmistä toiseen ihmiseen tässä todellisuudessa, vaan alistuu tulevan palkinnon laskelmalle.

Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan seurausta vallasta, pelosta ja palkkiologiikasta. Kun pelastus esitetään niukaksi resurssiksi ja oikeassa oleminen ehtona sen saamiselle, syntyy kilpailua, ei myötätuntoa.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi silloin, kun siitä tulee kaupankäyntiä. Silloin hengellisyys ei vapauta egoa, vaan antaa sille ikuisen oikeutuksen.

Todellinen eettinen haaste ei ole kysymys taivaasta, vaan siitä, voiko ihminen toimia hyvin ilman palkkion lupausta – ja ilman pelon uhkaa.

Lue lisää

Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.


Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Anonyymi00106 kirjoitti:

Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.


Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Lue lisää

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.

Anonyymi00107 kirjoitti:

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.

Lue lisää

Ongelma ei siis välttämättä ole uskonnon ydin, vaan sen popularisoitu ja vallan värittämä muoto. Kun paratiisi muuttuu valuutaksi, uskonto korruptoituu. Mutta samaan aikaan monet sen syvimmistä äänistä ovat varoittaneet juuri tästä.

“Uskonnollinen rikos” tapahtuu silloin, kun uskonto unohtaa oman radikaalin eettisen vaatimuksensa: rakkauden ilman laskelmaa.

Todellinen hengellinen haaste ei ole taivaan saavuttaminen, vaan egon läpinäkyväksi tuleminen.

Anonyymi00108 kirjoitti:

Ongelma ei siis välttämättä ole uskonnon ydin, vaan sen popularisoitu ja vallan värittämä muoto. Kun paratiisi muuttuu valuutaksi, uskonto korruptoituu. Mutta samaan aikaan monet sen syvimmistä äänistä ovat varoittaneet juuri tästä.

“Uskonnollinen rikos” tapahtuu silloin, kun uskonto unohtaa oman radikaalin eettisen vaatimuksensa: rakkauden ilman laskelmaa.

Todellinen hengellinen haaste ei ole taivaan saavuttaminen, vaan egon läpinäkyväksi tuleminen.

Lue lisää

Syvimmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, eivät hyvitystä seuraavassa. Eettinen velvollisuus kohdistuu lähimmäiseen nyt – ei palkkioon tuonpuoleisessa.

Kun uskonto alkaa luvata taivasta palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, moraali ei enää syvene, vaan kaupallistuu. Paratiisista tulee maksu. Etiikasta tulee transaktio. Hengellisyys supistuu laskelmaksi: minä annan – Jumala maksaa.

Taivasretoriikka ei tällöin ylitä ihmisen omaa etua, vaan nostaa sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.” Tämä on moraalisen motivaation alin muoto, koska hyvä ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan hyötyyn.

Eksklusiivisuus ja väkivallan rationaalistuminen

Anonyymi00109 kirjoitti:

Syvimmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, eivät hyvitystä seuraavassa. Eettinen velvollisuus kohdistuu lähimmäiseen nyt – ei palkkioon tuonpuoleisessa.

Kun uskonto alkaa luvata taivasta palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, moraali ei enää syvene, vaan kaupallistuu. Paratiisista tulee maksu. Etiikasta tulee transaktio. Hengellisyys supistuu laskelmaksi: minä annan – Jumala maksaa.

Taivasretoriikka ei tällöin ylitä ihmisen omaa etua, vaan nostaa sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.” Tämä on moraalisen motivaation alin muoto, koska hyvä ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan hyötyyn.

Eksklusiivisuus ja väkivallan rationaalistuminen

Lue lisää

Kun palkkiologiikka yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy moraalinen sulkeutuminen. Toinen ei ole enää itseisarvoinen ihminen, vaan este omalle pelastukselle tai uhka jumalalliselle järjestykselle.

Tässä vaiheessa uskonto ei välttämättä aloita väkivaltaa, mutta se voi tehdä siitä rationaalista. Jos iankaikkinen palkinto ylittää tämän maailman arvon, silloin tämän maailman kärsimys voidaan alistaa korkeammalle päämäärälle.

Terrorismi tarvitsee lähes aina metafyysisen palkinnon. Ilman paratiisilupausta kuolema olisi tragedia, ei voitto. Kun kuolemasta tehdään portti palkintoon, siitä tulee strategisesti hyväksyttävä.

Anonyymi00110 kirjoitti:

Kun palkkiologiikka yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy moraalinen sulkeutuminen. Toinen ei ole enää itseisarvoinen ihminen, vaan este omalle pelastukselle tai uhka jumalalliselle järjestykselle.

Tässä vaiheessa uskonto ei välttämättä aloita väkivaltaa, mutta se voi tehdä siitä rationaalista. Jos iankaikkinen palkinto ylittää tämän maailman arvon, silloin tämän maailman kärsimys voidaan alistaa korkeammalle päämäärälle.

Terrorismi tarvitsee lähes aina metafyysisen palkinnon. Ilman paratiisilupausta kuolema olisi tragedia, ei voitto. Kun kuolemasta tehdään portti palkintoon, siitä tulee strategisesti hyväksyttävä.

Lue lisää

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi – taivaan, pelastuksen tai palkinnon vakuutena – tapahtuu moraalinen siirtymä: etiikka muuttuu taloudeksi, vastuu hyödyksi ja lähimmäinen välineeksi. Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.

Tämä muutos on moraalifilosofisesti ratkaiseva: teon arvo ei perustu sen vaikutukseen kärsimykseen tai toisen hyvinvointiin, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa. Hyvästä tulee transaktio, ja eettinen intressi kiertyy oman edun ympärille.

Lähetyskäsky rakenteellisena ongelmana

Lähetyskäskyä puolustetaan usein rakkaudella: pelastamme ihmisiä ikuiselta helvetiltä. Eettinen analyysi paljastaa kuitenkin toisen logiikan. Pelastettava ei ole päämäärä, vaan projekti, kohde, väline oman pelastuksen tai kuuliaisuuden todistamiseen.

Anonyymi00111 kirjoitti:

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi – taivaan, pelastuksen tai palkinnon vakuutena – tapahtuu moraalinen siirtymä: etiikka muuttuu taloudeksi, vastuu hyödyksi ja lähimmäinen välineeksi. Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.

Tämä muutos on moraalifilosofisesti ratkaiseva: teon arvo ei perustu sen vaikutukseen kärsimykseen tai toisen hyvinvointiin, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa. Hyvästä tulee transaktio, ja eettinen intressi kiertyy oman edun ympärille.

Lähetyskäsky rakenteellisena ongelmana

Lähetyskäskyä puolustetaan usein rakkaudella: pelastamme ihmisiä ikuiselta helvetiltä. Eettinen analyysi paljastaa kuitenkin toisen logiikan. Pelastettava ei ole päämäärä, vaan projekti, kohde, väline oman pelastuksen tai kuuliaisuuden todistamiseen.

Lue lisää

Hyvä teko ehdollisena

Pelastaminen on “hyvää” vain, jos se lisää taivaspisteitä, toteuttaa Jumalan käskyä tai vahvistaa omaa pelastusvarmuutta. Jos palkkiota ei olisi, motiivi katoaisi. Tällöin teko ei ole enää moraalinen vaan instrumentaalinen: se ei palvele toista, vaan laskelmoivaa minää.

Anonyymi00112 kirjoitti:

Hyvä teko ehdollisena

Pelastaminen on “hyvää” vain, jos se lisää taivaspisteitä, toteuttaa Jumalan käskyä tai vahvistaa omaa pelastusvarmuutta. Jos palkkiota ei olisi, motiivi katoaisi. Tällöin teko ei ole enää moraalinen vaan instrumentaalinen: se ei palvele toista, vaan laskelmoivaa minää.

Lue lisää

Helvetti, taivas ja moraalin korruptio

“Ikuinen helvetti” ei ole vain oppi, vaan tehokas eettinen painostusmekanismi: usko tai kärsi, taivu tai pala. Olet vastuussa toisen kohtalosta. Tämä synnyttää vaarallisia rakenteita.

Ensinnäkin, pelastamisen pakko. Jos toinen joutuu helvettiin, sinä olet syyllinen, ellet “pelastanut” häntä. Tästä syntyy aggressiivinen käännyttäminen eikä myötätunto.

Toiseksi, moraalinen ylivallan illuusio. Pelastaja asettuu ontologisesti ylemmäksi: minä tiedän totuuden, minä pelastan sinut, sinä olet vaarassa. Tämä on suvaitsemattomuuden ydin.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Anonyymi00113 kirjoitti:

Helvetti, taivas ja moraalin korruptio

“Ikuinen helvetti” ei ole vain oppi, vaan tehokas eettinen painostusmekanismi: usko tai kärsi, taivu tai pala. Olet vastuussa toisen kohtalosta. Tämä synnyttää vaarallisia rakenteita.

Ensinnäkin, pelastamisen pakko. Jos toinen joutuu helvettiin, sinä olet syyllinen, ellet “pelastanut” häntä. Tästä syntyy aggressiivinen käännyttäminen eikä myötätunto.

Toiseksi, moraalinen ylivallan illuusio. Pelastaja asettuu ontologisesti ylemmäksi: minä tiedän totuuden, minä pelastan sinut, sinä olet vaarassa. Tämä on suvaitsemattomuuden ydin.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Lue lisää

Taivaspisteiden kerääminen ei ole karikatyyri, vaan looginen seuraus palkkio–rangaistus-järjestelmästä: enemmän käännytettyjä - enemmän pisteitä, enemmän uhrauksia - suurempi palkinto, enemmän kärsimystä nyt - parempi ikuisuus. Tässä maailmassa kärsimys menettää moraalisen merkityksensä – se siirretään kirjanpidollisesti tulevaisuuteen.

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä – hyvät teot, kredit, synnit, debet, pelastus - saldo – syntyy paradoksi: Jumala ei ole enää hyvyyden lähde, vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä. Tällainen järjestelmä korruptoi moraalin ja muuttaa uskonnon moraaliseksi rikokseksi.

Radikalisoitumisen logiikka

Radikalisaatio ei ole poikkeama, vaan johdonmukainen seuraus. Palkinto on ääretön (ikuisuus), uhka on ääretön (helvetti), moraali on välineellinen ja vastuu siirtyy tuonpuoleiseen. Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta. Historiallisesti tämä on johtanut ihmiskunnan suurimpiin murhanäytelmiin ja julmiin sotiin.

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa. Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun hyvästä teosta tulee maksuväline ja Jumalasta kirjanpitäjä. Mutta ehkä tällainen järjestelmä on hyväksyttävää alkutasolla – edessä on kuitenkin vielä pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat todella jaloja.

Anonyymi00114 kirjoitti:

Taivaspisteiden kerääminen ei ole karikatyyri, vaan looginen seuraus palkkio–rangaistus-järjestelmästä: enemmän käännytettyjä - enemmän pisteitä, enemmän uhrauksia - suurempi palkinto, enemmän kärsimystä nyt - parempi ikuisuus. Tässä maailmassa kärsimys menettää moraalisen merkityksensä – se siirretään kirjanpidollisesti tulevaisuuteen.

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä – hyvät teot, kredit, synnit, debet, pelastus - saldo – syntyy paradoksi: Jumala ei ole enää hyvyyden lähde, vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä. Tällainen järjestelmä korruptoi moraalin ja muuttaa uskonnon moraaliseksi rikokseksi.

Radikalisoitumisen logiikka

Radikalisaatio ei ole poikkeama, vaan johdonmukainen seuraus. Palkinto on ääretön (ikuisuus), uhka on ääretön (helvetti), moraali on välineellinen ja vastuu siirtyy tuonpuoleiseen. Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta. Historiallisesti tämä on johtanut ihmiskunnan suurimpiin murhanäytelmiin ja julmiin sotiin.

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa. Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun hyvästä teosta tulee maksuväline ja Jumalasta kirjanpitäjä. Mutta ehkä tällainen järjestelmä on hyväksyttävää alkutasolla – edessä on kuitenkin vielä pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat todella jaloja.

Lue lisää

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa. Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun hyvästä teosta tulee maksuväline ja Jumalasta kirjanpitäjä. Mutta ehkä tällainen järjestelmä on hyväksyttävää alkutasolla – edessä on kuitenkin vielä pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat todella jaloja.

Anonyymi00115 kirjoitti:

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa. Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun hyvästä teosta tulee maksuväline ja Jumalasta kirjanpitäjä. Mutta ehkä tällainen järjestelmä on hyväksyttävää alkutasolla – edessä on kuitenkin vielä pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat todella jaloja.

Lue lisää

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Anonyymi00117 kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Kiva!

Anonyymi00115 kirjoitti:

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa. Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun hyvästä teosta tulee maksuväline ja Jumalasta kirjanpitäjä. Mutta ehkä tällainen järjestelmä on hyväksyttävää alkutasolla – edessä on kuitenkin vielä pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat todella jaloja.

Lue lisää

On kuitenkin muistettava, että TÄMÄN TARINAN JUMALA ONKIN SAATANA, JA UHRINA ITSE TOSI JUMALA. Tarina on vielä astetta kuvottavampi niin Jeesuksen kuin Jumalankin nimeen.

Anonyymi00128 kirjoitti:

On kuitenkin muistettava, että TÄMÄN TARINAN JUMALA ONKIN SAATANA, JA UHRINA ITSE TOSI JUMALA. Tarina on vielä astetta kuvottavampi niin Jeesuksen kuin Jumalankin nimeen.

Ja tässä uskonnossa ei ole mitään sellaista käsitettä kuin "hyvät teot", koska sen pelastus on nimenomaan pahan tekeminen raamatun mukaan.
.

Anonyymi00128 kirjoitti:

On kuitenkin muistettava, että TÄMÄN TARINAN JUMALA ONKIN SAATANA, JA UHRINA ITSE TOSI JUMALA. Tarina on vielä astetta kuvottavampi niin Jeesuksen kuin Jumalankin nimeen.

KIRJANPITÄJÄ ON SAATANA EI JUMALA.

Luther jätti tästä konkreettisen tiedon, mikä on luettavissa myös Kirkko- ja kaupunki lehdestä, koskien Lutherin viimeisiä sanoja.

Hän käytti apuna pieruhuumoriaan, kun päästeli aina suolikaasunsa Vatikaanin suuntaan, ja kysyi Paholaiselta, että oletko tämänkin jo muistanut merkitä syntilistaani.

Niin, sanopa muuta, kaikki ne muutkin kauheudet yht äkkiä muka olisikin unohdettu.

Vielä 1940-luvulla maineikas psykiatri Sigmund Freud myrkytettiin, kun hän julkaisi teoksensa Mies nimeltä Mooses.

Hän pelkäsi Itävallassa katolista kirkkoa ja julkaisi teoksensa vasta Britaniassa, maanpaossa ja tuolla seurauksella.

Saada tedä sitä pahaa, mitä vihaa tarkoittaa FYYSISTÄ KONKRETIAA.

Vuonna 2011 alkoi jättimäinen skandaali, kun 140 vanhoillislestadiolaisella saarnaajalla - hyvinkin korkea-arvoisessa asemassa - oli hyväksikäytön uhreja toisilla jopa kymmenittäin.

Anonyymi00123 kirjoitti:

Saada tedä sitä pahaa, mitä vihaa tarkoittaa FYYSISTÄ KONKRETIAA.

Vuonna 2011 alkoi jättimäinen skandaali, kun 140 vanhoillislestadiolaisella saarnaajalla - hyvinkin korkea-arvoisessa asemassa - oli hyväksikäytön uhreja toisilla jopa kymmenittäin.

Lue lisää

Eikä todellakaan ainoa lajissaa oleva uskonnollinen yhdyskunta.

Anonyymi00124 kirjoitti:

Eikä todellakaan ainoa lajissaa oleva uskonnollinen yhdyskunta.

Ja edelleenkin se pelastus lukee Paavalin Roomalaiskirje 7 luku, mistä Martti Luther kirjoitti teoksessaan Sidottu ratkaisuvalta, että "Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että SE ON ANSAINNUT VAIN VIHAN, EIKÄ MITÄÄN ARMOA." Uskovaisten valhe kristinuskon 'armosta', on myös heidän valehtelemistaan.

Ja todella - nyt maailmassa ovat nämä uskovaisten pahuudet ja valheet tulleet äärimmäiseen tappiinsa.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Ja todella - nyt maailmassa ovat nämä uskovaisten pahuudet ja valheet tulleet äärimmäiseen tappiinsa.

Ja eräs iso ongelma on, kuten edeltäkin näkyy näistä "hyvistä teoista", etteivät edes ateistit tai taviskadun tallaajat tiedä, että MITÄ KRISTINUSKO TODELLISUUDESSA ON.

Anonyymi00130 kirjoitti:

Ja eräs iso ongelma on, kuten edeltäkin näkyy näistä "hyvistä teoista", etteivät edes ateistit tai taviskadun tallaajat tiedä, että MITÄ KRISTINUSKO TODELLISUUDESSA ON.

Ja jos tämäkin osio siivottaisiin totuudenmukaiseksi, kirjoitukset uskontoon liittyen ovat 95 prosenttisesti joko uskovaisten valheita, tai toisen puolen pelkkiä luuloja ja kuvitelmia uskonnosta.