KEITÄ OVAT "VUOHIKRISTITYT"?

Anonyymi-ap

Matt.25
31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012210543.html

"Israelin ääri­oikeistolainen kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir sanoo, että Israelin tulisi tappaa Gazan kaistalla kymmeniä ihmisiä joka yö.

– Mielestäni meidän tulisi tehdä Gazassa kohdennettuja salamurhia ja tappaa 30–40 ihmistä joka yö. Ei ainoastaan heitä, jotka muodostavat välittömän uhan. Ei – siellä on ihmisiä, jotka eivät ansaitse elää, ministeri kommentoi Lokakuun 8. päivä -nimisessä podcastissa.

– Heidän ei pitäisi elää. He eivät ole edes ihmisiä."

41

119

    Vastaukset 41

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Epäinhimillistäminen
      Epäinhimillistäminen eli dehumanisaatio on henkilön ihmisyyden kieltämistä.[1][2]

      Jaottelu
      Epäinhimillistämisen muotoja ovat esineellistäminen, eläimellistäminen, demonisointi, biologisointi ja mekanisointi sekä ihmisten jakaminen yli- ja ali-ihmisiin.

      Esineellistämisessä ihminen nähdään esineenä, välineenä tai tavarana, jota voidaan esimerkiksi katsella tai käyttää hyväksi välittämättä hänen tunteistaan tai yksilöllisyydestään.

      Eläimellistämisessä ihmiseltä kiistetään hänen inhimilliset piirteensä, jotka nostavat hänet eläinten yläpuolelle, ja hänet esitetään irrationaalisena, hillittömänä ja sivistymättömänä.

      Demonisoinnissa ihminen rinnastetaan vaaralliseen demoniin, paholaiseen tai noitaan.

      Biologisoinnissa käytetään sairauteen, hygieniaan ja puhtauteen liittyviä vertauskuvia ihmisten vainoamisen yhteydessä.

      Mekanisoinnissa ihminen nähdään tunteettomana koneena tai robottina esimerkiksi teollisuustuotannossa.[1]

      Käyttö
      Epäinhimillistämistä on käytetty historian aikana ryhmien marginalisoimisen sekä ryhmien välisen väkivallan, joukkosurmien ja kansanmurhien yhteydessä. Epäinhimillistämisellä estetään empatian ja säälin kokeminen toisia ja heidän kokemaansa kärsimystä kohtaan.[1] Näytä vähemmän

      • Anonyymi00003

        Ei-helluntailainen kommentti:

        Outoa jos kukaan ihmisoikeusaktivisti ei nosta meteliä siitä, että uutisten mukaan, lasten sananvapaus aiotaan kieltää. Rajoittaa tai kieltää sosiaalisen median käyttöä lapsilta. Tavoitteena lienee että kaikkeen netin käyttöön halutaan tunnistautuminen, koska sitähän ikärajan tarkistus edellyttää.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Ei-helluntailainen kommentti:

        Outoa jos kukaan ihmisoikeusaktivisti ei nosta meteliä siitä, että uutisten mukaan, lasten sananvapaus aiotaan kieltää. Rajoittaa tai kieltää sosiaalisen median käyttöä lapsilta. Tavoitteena lienee että kaikkeen netin käyttöön halutaan tunnistautuminen, koska sitähän ikärajan tarkistus edellyttää.

        Miten tuo liittyy tämän ketjun aiheeseen ?


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Miten tuo liittyy tämän ketjun aiheeseen ?

        Ei-helluntailainen:

        Tuossa ylempänä viitattiin dehumanisaatioon, "ihmisten jakaminen yli- ja ali-ihmisiin".

        Jos pedon merkin järjestelmä, siihen liittyvä tunnistautuminen kehittyy sitä kautta, että lastensuojelun tekosyyllä kielletään lapsilta sosiaalisen median käyttö, niin onko tässä kiellossa oiretta riivaajista/ saatanasta, että poliitikot ja ihmiset yleensä ovat olevinaan kyvyttömiä tajuamaan, ettei ihmisoikeuksia kuten sananvapautta pitäisi kieltää.

        Nuo vuohikristityt joita aloitusviestissä peräänkuulutetaan, lienevät juuri niitä ihmisoikeuksien vastaisia, joita voisi riivatuiksi tai riivaajien oppien kuulijoiksi epäillä.

        Seuraavassa Raamatun kohdassa annetaan ymmärtää, että riivaajien oppi on nimenomaan ihmisten perusoikeuksia ja -tarpeita vastaan.

        1.Timoteuksen kirje:
        4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
        4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
        4:3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
        4:4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
        4:5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ei-helluntailainen:

        Tuossa ylempänä viitattiin dehumanisaatioon, "ihmisten jakaminen yli- ja ali-ihmisiin".

        Jos pedon merkin järjestelmä, siihen liittyvä tunnistautuminen kehittyy sitä kautta, että lastensuojelun tekosyyllä kielletään lapsilta sosiaalisen median käyttö, niin onko tässä kiellossa oiretta riivaajista/ saatanasta, että poliitikot ja ihmiset yleensä ovat olevinaan kyvyttömiä tajuamaan, ettei ihmisoikeuksia kuten sananvapautta pitäisi kieltää.

        Nuo vuohikristityt joita aloitusviestissä peräänkuulutetaan, lienevät juuri niitä ihmisoikeuksien vastaisia, joita voisi riivatuiksi tai riivaajien oppien kuulijoiksi epäillä.

        Seuraavassa Raamatun kohdassa annetaan ymmärtää, että riivaajien oppi on nimenomaan ihmisten perusoikeuksia ja -tarpeita vastaan.

        1.Timoteuksen kirje:
        4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
        4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
        4:3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
        4:4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
        4:5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

        "Tuossa ylempänä viitattiin dehumanisaatioon, "ihmisten jakaminen yli- ja ali-ihmisiin.

        Jos pedon merkin järjestelmä, siihen liittyvä tunnistautuminen kehittyy sitä kautta, että lastensuojelun tekosyyllä kielletään lapsilta sosiaalisen median käyttö, niin onko tässä kiellossa oiretta riivaajista/ saatanasta, että poliitikot ja ihmiset yleensä ovat olevinaan kyvyttömiä tajuamaan, ettei ihmisoikeuksia kuten sananvapautta pitäisi kieltää."

        En käsitä, että lastensuojelulla on mitään tekemistä "ihmisten jakamisessa yli- ja ali-ihmisiin". Eiköhän ainakin edes jonkinlainen sosiaalisen median rajoittaminen lapsilta ole ihan oikeasti lastensuojelua, sillä sosiaalisen median kautta leviää kaikenlaista lapsille sopimatonta shittiä. Sosiaalisessa mediassa esim pedofiilitkin saalistavat lapsiuhrejaan.

        "Nuo vuohikristityt joita aloitusviestissä peräänkuulutetaan, lienevät juuri niitä ihmisoikeuksien vastaisia, joita voisi riivatuiksi tai riivaajien oppien kuulijoiksi epäillä.

        Seuraavassa Raamatun kohdassa annetaan ymmärtää, että riivaajien oppi on nimenomaan ihmisten perusoikeuksia ja -tarpeita vastaan."

        En käsitä tässäkään mitään yhteyttä vuohikristittyihin, sillä vuohikristittyjen ongelmana ihan selvästi on EMPATIAKYVYTTÖMYYS.

        Jos on aivopesty esim Israelin propagandalla, joka epäinhimillistää palestiinalaiset, niin edes kristittynä Jeesuksen seuraajana itseään pitävät eivät tunne mitään myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan, vaan pitävät heidän murhaamistaan oikeutettuna...JOPA LASTEN MURHAAMISTA !

        Tällaisen "Jeesuksen seuraajan" täytyy olla aivan UMPISOKEA! Tällainen siionisti"kristitty" on hyljännyt kaikki Jeesuksen opetukset ja korvannut ne kaikkia muslimeja epäinhimillistävällä Israelin propagandalla.

        Ap.t.10
        34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ETTEI JUMALA KATSO HENKILÖÖN,
        35 vaan että JOKAISESSA KANSASSA se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.

        Luuk.10
        25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
        26 Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
        27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
        28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
        29 Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
        30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
        31 Niin vaelsi sattumalta eräs PAPPI sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
        32 Samoin LEEVILÄINENKIN: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
        33 Mutta kun eräs SAMARIALAINEN, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
        34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
        35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
        36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
        37 Hän sanoi: "SE, JOKA OSOITTI HÄNELLE LAUPEUTTA". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

        Luuk.17
        11 Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.
        12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;
        13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"
        14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.
        15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä
        16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli SAMARIALAINEN.
        17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?
        18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"
        19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

        Joh.8
        47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
        48 NIIN JUUTALAISET VASTASIVAT JA SANOIVAT HÄNELLE: "EMMEKÖ OLE OIKEASSA, KUN SANOMME, ETTÄ SINÄ OLET SAMARIALAINEN JA ETTÄ SINUSSA ON RIIVAAJA?"
        49 Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua.
        50 Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee.


    • Anonyymi00002

      Vuohikristityt ovat niitä, jotka eivät tunnista kärsivissä lähimmäisissään Jeesusta, sillä Jeesus samaistuu KAIKKIIN kärsiviin syntyperästä riippumatta.

      Vuohikristityt epäinhimillistävät rasistisessa mielessään ihmisiä syntyperän mukaan, mikä on vastoin Jeesuksen opetuksia.

      Vuohikristityt eivät siis ole Jeesuksen seuraajia, vaikka esiintyvät kristittyinä.

    • Anonyymi00005

      Vuohia on tosi paljon.

      • Anonyymi00006

        Matt. 7:13
        Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja MONTA on, jotka siitä sisälle menevät;

        Matt.7
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 MONI sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'MINÄ EN OLE KOSKAAN TEITÄ TUNTENUT; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'

        Matt.25:45
        Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä MINULLE'.


    • Anonyymi00007

      Vuohilla ei tosiaankaan ole helppoa.

    • Anonyymi00008

      Ei ole mitään "vuohikristittyjä". Jeesus ei opeta, että kyseessä ovat kristityt. Hän puhuu kansoista.

      • Anonyymi00011

        No ne, jotka väittävät olevansa kristittyjä, mutta käyttäytyvät Jeesuksen kuvaamien vuohien lailla, ovat "vuohikristittyjä".


    • Anonyymi00009

      Vertauksen vähimmät veljet tarkoittaa uskovaisia. Vain uskovaiset ovat Jeesuksen veljiä, joiden auttamisesta tässä puhutaan.

      • Anonyymi00010

        Siionistit ja muut juutalaiset eivät siis ole Jeesuksen veljiä, koska eivät usko Häneen.


    • Anonyymi00012

      Matt.25:34 Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta , joka teille on valmistettu maailman alusta. Biblia (1776)

    • Anonyymi00013

      Matt.25:40 Niin vastaa kuningas ja sanoo heille: totisesti sanon minä teille: sen minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle. Biblia (1776) Sananl.19:17. Matt.10:42. Mark.9:41. Hebr.2:11. 6:10.

    • Anonyymi00014

      Vuohikristityille Raamattu on tukala kirja. Ei riitä että syyttää Paavalia valehtelijaksi.

      • Anonyymi00016

        Raamattu saattaa toki tuntua joistain ihmisistä "tukalalta kirjalta", mutta tästäkin huolimatta se on vain ihmisten kirjoittama kokoelma mielikuvitustarinoita, minkä jokainen täysijärkinen ymmärtääkin.


    • Anonyymi00015

      Ja tätäkään aloitusta ei olisi koskaan tehty jos se Jeesukseksi mainittu olisi pitänyt säntillisesti lupauksensa tulla takaisin Maan päälle tuomitsemaan ihmiset, vieläpä niin pian että osa kuulijoistaan yhä henkeä huokuisi.
      Ei ole miestä näkynyt tuomarin toimessaan. Petkuhuiputtaja.

      Matteus 16:27-28

      "27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kunniassa enkelittensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin töittensä jälkeen.
      28 Totisesti minä sanon teille: muutamat seisovat tässä, joiden ei suinkaan pidä kuolemaa maistaman, siihenasti kuin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan hänen valtakunnassansa."

    • Anonyymi00017

      Ilm.9:4 Ja heille sanottiin, ettei heidän pitänyt vahingoittaman maan ruohoa eikä mitään viheriästä, ei myös yhtään puuta, vaan ainoastaan ihmisiä, joiden otsissa ei Jumalan sinetti ole. Biblia (1776) Hes.9:4. Ilm.7:3.

    • Anonyymi00018

      Matt.13:30 Sallikaat molemmat kasvaa elon-aikaan asti; ja elon-ajalla sanon minä elonmiehille: kootkaat ensin ohdakkeet, ja sitokaat heitä lyhteisiin poltettaa, mutta nisut kootkaat minun aitaani. Biblia (1776)

    • Anonyymi00019

      Matt.3:12 Joka viskin on hänen kädessänsä, ja hän perkaa riihensä ja kokoo nisunsa aittaansa, mutta ruumenet poltaa hän sammumattomalla tulella. Biblia (1776) Hes.3:27. Dan.12:10.

    • Anonyymi00020

      Matt.25:33 ja asettaa lampaat tosin oikialle puolellensa, mutta vuohet vasemmallensa. Biblia (1776) Hes.34:17.

    • Anonyymi00021

      Hes.34:17 Mutta teille, minun laumani, sanoo Herra, Herra näin minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä ja oinasten ja kauristen välillä. Biblia (1776) Matt.25:32. 13:49. Room.14:10. 2Kor.5:10. n

    • Anonyymi00022

      Hes.34:23 Ja minä tahdon yhden ainokaisen paimenen herättää, joka heitä on ravitseva, palveliani Davidin: hän on heitä ravitseva ja on heidän paimenensa oleva. Biblia (1776) Jes.11:1. Jer.23:5. 30:9. Hes.37:24. Hoos.3:5. Joh.10:11. Hebr.13:20. 1Piet.2:25.

    • Anonyymi00023

      ”Vuohikristityt” ei ole kristinuskon virallinen oppisuunta tai kirkkokunta, vaan teologinen ja kuvaileva termi. Sillä viitataan kristityiksi itseään kutsuviin ihmisiin, joiden elämä, teot tai asenne eivät kuitenkaan vastaa kristillistä lähimmäisenrakkauden ja kuuliaisuuden ihannetta.

      • Anonyymi00037

        Tuo oli osuva kuvaus "vuohikristityistä".

        Vuohikristityt ovat tekopyhiä fariseuksia ja kirjanoppineita, joilta puuttuu se TÄRKEIN eli rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan.

        1. Kor. 8:1
        ...Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

        1. Kor. 13
        1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
        2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

        1. Joh. 4:8
        Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

        1. Joh.4:17
        Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.


    • Anonyymi00026

      >>>>>>KEITÄ OVAT "VUOHIKRISTITYT"?<<<
      ----------------
      Miksi tuollaisra kysyt? Etkö lue -Raamattua asiayhteyksineen mikä on terveen Raamatun tulkinnan mukaista?
      Ensinnäkään nämä " vuohet" eivät tainneet olla elävässä uskossa? Heiltä puuttui lähimmäisen rakkaus.

      Toisekseen tekstissä on itsessään vastaus kysymykseesi.

      • Anonyymi00038

        "Miksi tuollaisra kysyt?"

        Siksi, että vuohikristityt joutuisivat miettimään asiaa, tunnistaisivat itsensä ja tajuaisivat olevansa hirvittävän uskonnollisen aivopesun uhreja.


    • Anonyymi00027

      >> KEITÄ OVAT "VUOHIKRISTITYT"? Matt.25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. 32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat <<

      Miksi kysyt, keitä ovat vuohi-KRISTITYT, vaikka heti alussa selvästi sanotaan, että kysymys on kansoista, jotka kootaan Herran eteen ja jotka jaetaan lampaisiin ja vuohiin?

      Vaikka olen kyllä muiltakin samanlaisen väitteen kuullut, että kysymys olisi pelkkien uskovien jaosta. Mutta kansoista Raamattu kyllä puhuu.

      Lampaat siis ovat uskovia eli pelastettuja ihmisiä, jotka ovat tehneet parannuksen ja uskovat Jeesukseen ja ovat kestäneet loppuun saakka. Vuohet taas ovat niitä, jotka eivät ole tällaisia. He ovat siis ei-uskovia ja uskovia, jotka ovat luopuneet Herrasta.

      • Anonyymi00035

        "Vaikka olen kyllä muiltakin samanlaisen väitteen kuullut, että kysymys olisi pelkkien uskovien jaosta. Mutta kansoista Raamattu kyllä puhuu."

        Ei Jeesus puhu mistään "lammaskansoista" tai "vuohikansoista". Tuo tulkintasi on ihan huuhaata.

        "Lampaat siis ovat uskovia eli pelastettuja ihmisiä, jotka ovat tehneet parannuksen ja uskovat Jeesukseen ja ovat kestäneet loppuun saakka. Vuohet taas ovat niitä, jotka eivät ole tällaisia. He ovat siis ei-uskovia ja uskovia, jotka ovat luopuneet Herrasta."

        Tässä taas ristiriitaisesti puhut lampaista ja vuohista yksilöinä eli mitä oikein yrität sanoa?

        Lampaat kuvataan ihmisinä, jotka rakastavat lähimmäisiään ja jotka tuntevat empatiaa kärsiviä kohtaan.

        Vuohet taas ovat ihmisiä, jotka ovat empatiakyvyttömiä kärsiviä kohtaan.

        Dehumanisoimalla eli epäinhimillistämällä ihmisiä rasistisesti syntyperän perusteella oikeutetaan kansanmurhat ja jopa lasten tappamiset. Kristityt, jotka hyväksyvät tällaisen, eivät ole Jeesuksen seuraajia, joilla on Jeesuksen usko. Tällaiset ovat "vuohikristittyjä".


    • Anonyymi00028

      Vuohet herjaa ja vänkää, eikä lue Raamattua kuten kirjoitettu on.

    • Anonyymi00029

      Hes.34:8 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä minun lampaitani.

      • Anonyymi00030

        Tuossa ei vielä vuohia, jos lampaat ei ala keskenään kitistä.


    • Anonyymi00031

      1Kun.22:17 Silloin hän sanoi: " Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla niinkuin lampaat, jolla ei ole paimenta. Ja Herra sanoi: Näillä ei ole isäntää; palatkoon he kukin rauhassa kotiinsa." 4Moos.27:17. Matt.9:36.

      • Anonyymi00032

        Niinkö niistä tuli vuohia.


    • Lampaa ja vuohet onvat lampaato ovat niitä jota ova antaneet elämänsä jeesusen haltuun ova pelastettuja,auttaneet toisia ihmisiä jeesusen nimen kautta.
      Vuohet ovat tänän maaiman kansalaisia, itse rakkaita, pimeyden palvelijoita eivätkä ole välittäneen kanssa ihmisen auttamiseta, oma vanhurskaita menevät vasemmalle puolelle viimeisellä tuomiolla, ovat kirottuja luulivat omailla ansiolillaan pelastuvansa.

    • Anonyymi00033

      Hes.34:2 Sinä, ihmisen poika, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille, jotka paimenet ovat: näin sanoo Herra, Herra: voi Israelin paimenia, jotka itsiänsä ruokkivat! eikö paimenten pitäisi laumaa ruokkiman? Biblia (1776) Jer.23:1.

    • Anonyymi00034

      Jes.61:10 Minä iloitsen suuresti Herrassa, ja minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani: sillä hän puetti minut autuuden vaatteilla, ja verhoitti minun vanhurkauden hameella: niinkuin ylkä kaunistettu papillisella kaunistuksella, ja niinkuin morsian kaunistettu kaunistuksessansa . Biblia (1776) Ilm.6:11. -

    • Anonyymi00039

      Paavalia herjaavat homot on ainakin vuohia.

      • Anonyymi00040

        Paavalin herjaajat taitavat olla juurikin siionisteja, sillä he nostavat juutalaiset jalustalle pelkän syntyperän perusteella, eivätkä he tykkää siitä, että Paavali kutsuu uudestisyntymättömiä juutalaisia Haagariksi.

        Tässä tapahtuu samanlainen yli- ja ali-ihmisiksi jaottelu, minkä Hitlerkin teki eli natsit olivat arjalaisia yli-ihmisiä ja juutalaiset pelkkää saastaa.

        Nyt siionistit vuorostaan ovat mielestään yli-ihmisiä ja palestiinalaiset eivät ole edes ihmisiä.


    • Anonyymi00041

      Sapatisteja ja siinonisteja ovat, jotka korostavat kovasti lakia ja ovat hyvin hanakoita kaikkia muita arvostelemaan ja herjaamaan. He eivät koskaan sanallaan puolusta Paavalia tai sano että Paavalin herjaamisessa olisi jotain väärää. Lopulta Paavalin herjaamisella on varsin vankka kannattajajoukko, ei se ole vain joku hörhö jossain kuten annetaan ymmärtää, vaan se käsittää kokonaisia liikkeitä ja sitä on monen nimimerkin takana.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      51
      991
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      984
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      837
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      792
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      766
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      39
      693
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      626
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      40
      581
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      34
      552
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      114
      514
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      8
      495
    Aihe