Suru ei katoa koskaan, se on sanomattoman uskomattoman voimakas. Voi olla tiedostamatontakin suruun liittyvää oireilua, toki ikävä, haikeus, kaipaus, muistot tuo lähemmäksi surun olemusta.
Mielenmaisemissa elävät merkittävät hetket kuolleiden kanssa, niistä saa voimaa ja iloa. Meillä jälkeenjäävillä on hurja elämisen tahto, elossa pysymisen, elämän säilyttämisen pyrkimys. Surumyssy on täynnä koettuja hetkiä, joko todellisia tai kuviteltuja.
Minuus, sinuus, me - käsitteet ovat tärkeitä, rajat häviää. Oma kokemusmaailma on rakkainta, "muistoni ovat minun, niitä ei kukaan voi viedä, edes kuolema" 💗 Vaikeista asioista on puhuttava mutt kenelle ja missä ja miksi? Millaisen kuvan haluan säilyttää, antaa surunpesästäni?
Voiko surusta ja toisen kuolemasta selvitä? Kyllä voi, kun hyväksyy surunsa ja läheisen kuoleman. Voi olla armollinen itselleen, että jäi henkiin. Taistelu (elämä) jatkuu. Toinen vaan pääsi pois maalliselta taipaleeltaan, minulle jäi muistot.
Kaikesta voi puhua, saapuhua, pitää puhua. Kaikesta voi löytää sen myönteisen puolen, vaikka alkuun varmaan tuntuukin pahalta, negatiiviselta ja loukkaavalta. Omiin tunteisiin voi löytää sillan, peilin, kuin myös tapahtuneeseen. Ihminen on hyvä oppimaan uusia asioita, kunhan vaan kompastelee muutaman kerran polvet ruvella ja otsa kurtussa. Me kannamme niin paljon asioita, nimenomaan tiedostamatta, että uuden surun pelmahtaessa paikalle, vanhat oireet nousevat pintaan.
Mielenmaisemissa elävät merkittävät hetket kuolleiden kanssa, niistä saa voimaa ja iloa. Meillä jälkeenjäävillä on hurja elämisen tahto, elossa pysymisen, elämän säilyttämisen pyrkimys. Surumyssy on täynnä koettuja hetkiä, joko todellisia tai kuviteltuja.
Minuus, sinuus, me - käsitteet ovat tärkeitä, rajat häviää. Oma kokemusmaailma on rakkainta, "muistoni ovat minun, niitä ei kukaan voi viedä, edes kuolema" 💗 Vaikeista asioista on puhuttava mutt kenelle ja missä ja miksi? Millaisen kuvan haluan säilyttää, antaa surunpesästäni?
Voiko surusta ja toisen kuolemasta selvitä? Kyllä voi, kun hyväksyy surunsa ja läheisen kuoleman. Voi olla armollinen itselleen, että jäi henkiin. Taistelu (elämä) jatkuu. Toinen vaan pääsi pois maalliselta taipaleeltaan, minulle jäi muistot.
Kaikesta voi puhua, saapuhua, pitää puhua. Kaikesta voi löytää sen myönteisen puolen, vaikka alkuun varmaan tuntuukin pahalta, negatiiviselta ja loukkaavalta. Omiin tunteisiin voi löytää sillan, peilin, kuin myös tapahtuneeseen. Ihminen on hyvä oppimaan uusia asioita, kunhan vaan kompastelee muutaman kerran polvet ruvella ja otsa kurtussa. Me kannamme niin paljon asioita, nimenomaan tiedostamatta, että uuden surun pelmahtaessa paikalle, vanhat oireet nousevat pintaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
https://www.musixmatch.com/lyrics/Jenni-Vartiainen/Suru-on-kunniavieras
Tämä kappale oikeastaan ketoo aika hyvin miten surua saa ruokittua ja kasvatettua.
lopuksi kuitenkin todetaan aik osuvasti.
Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
Hajoaa se maahan, on multaa
Näet sen silti kukkana aina
Muistot on kalleinta kultaa
Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
Lähti se muualle matkaan.
Surun kuuluu lähteä jossain vaiheessa, sitä ei saa jäädä vaalimaan vain surun takia vaan se pitää päästää menemään.
Muistot jää ja muisto ei ole sama kuin suru.
Ps. olin alle 40v kun menetin vaimoni reilu 22v sitten.
Joo. Tietty terävin suru taittuu, se muuttuu ja tasaantuu. Suru on monikasvoinen.
Toiset ei näytä suruaan laisinkaan ulospäin, hoitelevat sen itsekseen, omissa oloissaan. ja se on heidän tapansa, surra.
Kuten laulussa suru on kunniavieras niin se tosiaan pysyy niin kauan kun sitä ruokitaan ja syötetään ja vaalitaan.
Suruun voi jäädä kiinni ja se voi täyttää koko elämän.
Omilla lapsenlapsillani on uusi mummu, tai oikeastaan ainoa jonka he tietävät.
Kumppanini tytär joka oli 2kk ikäinen kun hänen isä kuoli pitää minua isänään, tottakai tietää kuka on oikea isä mutta turvautuu ongelmissa minuun kuten isään.
Suru voi olla kunniavieras vain jonkin aikaa ja sen jälkeen se voi pikkuhiljaa lähteä.
Muistot ja kaipaus jää mutta suru väistyy jos sitä ei ruokita ja juoteta ja vaalita.
Surun kuuluu olla vain välivaihe, jokin on pielessä jos suru jää asumaan vuosikymmeniksi.
Viisasta puhetta.