Kristillisten koulujen oppilasmäärä nousussa

2832 oppilasta aivopestään nuoren maan kreationisteiksi. Nousua viidessä vuodessa on 36%. Laki ei mahda tälle mitään.
859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun kyse on noin pienistä määristä tilanne ei ole vielä kovin hälyttävä. Tietenkin jos nousu olisi säännöllisesti 36 prosentin luokkaa voisi olla syytä huoleen.

Lapsiparkoja käy kyllä sääliksi. Aivopesun seurauksena joutuvat julkisiksi naurunaiheiksi hölöttäessään naurettavaa potaskaa muiden kuullen...

Äänestä

Nämä koulut ovat myös ei kristilliselle
suosittuja.

Syy;

Peruselämän arvot
Ei kiusaamista

Näistä ei kannata huolestua.
Myös ateistien lapset ovat jonossa

Äänestä
  • Tiededenailismi opetus on kylläkin lapsen hyväksikäyttöön verrattavaa toimintaa.
    Nämä eivät tule pärjäämään oikeassa maailmassa.

    Jooa Supo on huolissaan näistä tulevista terroristeista, jotka eivät ole oppineet kriittistä ajattelua ja aivopesty uskonnolliseen fanaattisuuteen.

    Äänestä

  • Kyllä noissakin kouluissa tapahtuu kiusaamista, mitä olen lukenut.

    Äänestä

Eli tulevia terroristeja @
Täällä on kirjoiteltu deluusioista,

Suomen kristillisissä kouluissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteita. Siellä opetetaan aivan normaalisti biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa ja muita oppiaineita. Kristillinen arvopohja ei poista luonnontieteitä. Eri asia on se, miten tieteen tuloksia maailmankatsomuksellisesti tulkitaan.
Jos väität, että kristillisessä koulussa "hylätään tiede", nimeä koulu ja kerro konkreettisesti, mitä siellä muka opetetaan tieteen vastaisesti. Muuten kyse on enemmän ennakkoluulosta kuin faktasta.

Äänestä
  • "Suomen kristillisissä kouluissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteita."

    entä muslimien kotikoulut? Kesän tukiopetuskurssit Saudi-Arabiassa? Puolusteletko niitä samalla tavalla? No etpä tietenkään. Et vain näe sitä, että kaikkien aabrahamilaisten uskontojen kotikoulut opettavat fundamentalistista tulkintaa ja siten kasvattavat potentiaalisia terroristeja. Kotikouluissa lapsi on helpompi eristää ja aivopestä harhaiseen viholliskuvaan "me oikeauskoiset vastaan ulkopuoliset vääräuskoiset".

    1Äänestä

  • Biologian evoluution opetuksessa sanotaan lopuksi ettei se ole totta. Raamatun luomiskertomus on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Suomen kristillisissä kouluissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteita."

    entä muslimien kotikoulut? Kesän tukiopetuskurssit Saudi-Arabiassa? Puolusteletko niitä samalla tavalla? No etpä tietenkään. Et vain näe sitä, että kaikkien aabrahamilaisten uskontojen kotikoulut opettavat fundamentalistista tulkintaa ja siten kasvattavat potentiaalisia terroristeja. Kotikouluissa lapsi on helpompi eristää ja aivopestä harhaiseen viholliskuvaan "me oikeauskoiset vastaan ulkopuoliset vääräuskoiset".

    Nyt maalitolpat taisivat karata jo Saudi-Arabiaan asti. 😄 Alun perin puhuttiin Suomen kristillisistä kouluista ja siitä, opetetaanko siellä tiedettä.
    Totta kai uskonnollisissa kouluissa voidaan ja pitääkin puuttua mahdolliseen fundamentalismiin tai tiedevastaisuuteen – ihan riippumatta uskonnosta. Mutta ei kai kaikkia uskonnollisia kouluja tarvitse sentään lopettaa varmuuden vuoksi ja samalla varautua siihen, että jokaisesta oppilaasta tulee terroristi.
    Keskustellaan mieluummin konkreettisista kouluista ja siitä, mitä siellä oikeasti opetetaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

2832 oppilasta aivopestään nuoren maan kreationisteiksi. Nousua viidessä vuodessa on 36%. Laki ei mahda tälle mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu