Olen suorittanut n.vuoden kestäneen "empiirisen tutkimuksen" netin deittipalstoilla ja chatissa. Siitä että löytyykö vastakkaisesta sukupuolesta seuraa pitemmäksi aikaa ja vielä sellaista jonka kanssa synkkaisi sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Ei siis mitään seikkailua vaan oikeaa kumppanuutta.
Mailasin n.40 miehen kanssa ja pelkästään chattailin muutamien. Näistä maili/chatti tuttavuuksista n.15 johti treffeihin, n.10 johti ainostaan puhelimessa puhumiseen mutta ei treffeihin. Näistä viidestätoista suurin osa oli sellaisia että tapaaminen jäi siihen yhteen kertaan. 3 oli sellaisia joiden kanssa tapaamisia oli useampia (4-7 kertaa).
Loppusaldona oli että ei ainuttakaan sellaista jonka kanssa olisi jotain tullut pidemmän päälle. Yleensä tilanne oli yksipuolinen kiinnostus. Joko minä olisin ollut kiinnostunut mutta mies ei tai vähän useammin toisinpäin. Ja myös se että monen kanssa synkkasi henkisellä puolella mutta fyysinen puoli ei vedonnut. Tai sitten toisinpäin muutaman kanssa; fyysinen puoli vetosi mutta muuten ei mitään yhteistä eikä synkannut.
Hyvin moni mies jonka kanssa mailailin jaksoi tehdä sitä muutaman kerran mutta lopetti sitten. Ei ilmeisesti jakseta mailailla kuin muutaman kerran pari riviä. Monen puhelun perusteella tuli heti selväksi että se jää siihen yhteen kertaan; ei vaan synkannut (sen kyllä aistii) syystä tai toisesta puolin tai toisin.
Suuri osa ehdotti treffejä hyvin pian mutta niistä myös moni ei sitten enää ottanutkaan mitään yhteyttä kun olisi sovittu tarkemmin. Pari henkilöä sopi treffit mutta ei koskaan ilmestynyt paikalle (tai sitten kävivät piilosta katsomassa). Pelin henki tuntuu olevan että pidetään kierroksessa mahdollisimman paljon deittikumppaneita. Eikä jäädä liian kauaksi aikaa yhden kanssa "jumiin" mailaamaan, chattaamaan ja tapailemaan koska aina nurkan takana voi odottaa vielä parempi. That`s the name of the game.
Aikaa, vaivaa ja energiaa tähän on mennyt uskomattoman paljon. Ja jonkun verran rahaakin (puh./ravintolalaskut ym.). Enää en lähtisi tähän "rumbaan" mukaan, tulipahan nähtyä ja koettua. Samanlaisia kokemuksia on parilla ystävällänikin. Kyllä se näyttää olevan tuossa seuranhaussa varmempaa nuo "perinteiset" keinot (tanssipaikat, ravintolat, harrastukset, työpaikka, yhteiset tuttavat, erilaiset tilaisuudet). Ei pärjää tämä netti niille. Onko kellää kenties päinvastaisia kokemuksia? Jos on niin varmaan yhtä todennäköistä kuin lottovoitto.
P.S.Nyt joku tietysti sanoo että vaatimustaso liian korkea. Tavallinen, fiksu, luotettava ja fyysisesti vetoava ihminen on kova sana. Vaatimukset erittäin kohtuullisia.
Mailasin n.40 miehen kanssa ja pelkästään chattailin muutamien. Näistä maili/chatti tuttavuuksista n.15 johti treffeihin, n.10 johti ainostaan puhelimessa puhumiseen mutta ei treffeihin. Näistä viidestätoista suurin osa oli sellaisia että tapaaminen jäi siihen yhteen kertaan. 3 oli sellaisia joiden kanssa tapaamisia oli useampia (4-7 kertaa).
Loppusaldona oli että ei ainuttakaan sellaista jonka kanssa olisi jotain tullut pidemmän päälle. Yleensä tilanne oli yksipuolinen kiinnostus. Joko minä olisin ollut kiinnostunut mutta mies ei tai vähän useammin toisinpäin. Ja myös se että monen kanssa synkkasi henkisellä puolella mutta fyysinen puoli ei vedonnut. Tai sitten toisinpäin muutaman kanssa; fyysinen puoli vetosi mutta muuten ei mitään yhteistä eikä synkannut.
Hyvin moni mies jonka kanssa mailailin jaksoi tehdä sitä muutaman kerran mutta lopetti sitten. Ei ilmeisesti jakseta mailailla kuin muutaman kerran pari riviä. Monen puhelun perusteella tuli heti selväksi että se jää siihen yhteen kertaan; ei vaan synkannut (sen kyllä aistii) syystä tai toisesta puolin tai toisin.
Suuri osa ehdotti treffejä hyvin pian mutta niistä myös moni ei sitten enää ottanutkaan mitään yhteyttä kun olisi sovittu tarkemmin. Pari henkilöä sopi treffit mutta ei koskaan ilmestynyt paikalle (tai sitten kävivät piilosta katsomassa). Pelin henki tuntuu olevan että pidetään kierroksessa mahdollisimman paljon deittikumppaneita. Eikä jäädä liian kauaksi aikaa yhden kanssa "jumiin" mailaamaan, chattaamaan ja tapailemaan koska aina nurkan takana voi odottaa vielä parempi. That`s the name of the game.
Aikaa, vaivaa ja energiaa tähän on mennyt uskomattoman paljon. Ja jonkun verran rahaakin (puh./ravintolalaskut ym.). Enää en lähtisi tähän "rumbaan" mukaan, tulipahan nähtyä ja koettua. Samanlaisia kokemuksia on parilla ystävällänikin. Kyllä se näyttää olevan tuossa seuranhaussa varmempaa nuo "perinteiset" keinot (tanssipaikat, ravintolat, harrastukset, työpaikka, yhteiset tuttavat, erilaiset tilaisuudet). Ei pärjää tämä netti niille. Onko kellää kenties päinvastaisia kokemuksia? Jos on niin varmaan yhtä todennäköistä kuin lottovoitto.
P.S.Nyt joku tietysti sanoo että vaatimustaso liian korkea. Tavallinen, fiksu, luotettava ja fyysisesti vetoava ihminen on kova sana. Vaatimukset erittäin kohtuullisia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä en tajua, miten "perinteiset" keinot erottuvat Internetin hyväksikäytöstä? Eikö se nyt kuitenkin ole sitä samaa pään seinäänhakkaamista oikeastikin? Vai onko vain niin, että "perinteisillä" keinoilla on helppo valkata vain niitä tummiapitkiäkomeita, joiden kanssa saa vähintään sitä jumalaista seksiä jos ei sitten muuten kiinnosta?
Nyt taisi taas mennä jotain ohi...Tällä palstalla ei taideta ymmärtää asian ydintä. Aina tulee samanlaisia tyhjiä kommentteja kuten edellisellä.
Mutta tämä on aloittajalle: Olet oikeassa, kannattaa liikkua paikoissa, joissa itse viihtyy nin todennäköisyys löytää samantyylinen mies kasvaa. Chattailijat ja deittalijat mittaavat ihmisiä enemmänkin "paperilla" ja ehkä saattavat jäädä jopa koukkuunkin ko. juttuun. Kuulostat fiksulta joten no hätä.
Huhhuh.
Minä en vain näe paljoakaan eroa "perinteisten" keinojen ja Internet-keinojen välillä. Yhtälailla siinä pääsee tutustumaan toiseen ihmiseen. Paskoja kokemuksia tulee niin netistä kuin oikeastakin maailmasta, ihmiset eivät ole sitä mitä esittävät olevansa ja niin pois päin.
Ja minusta on typerää yleistää: "chattailijat ja deittailijat mittaavat ihmisiä enemmänkin paperilla"; No aijaa, oletko tutustunut kaikkiin deittailijoihin ja chattailijoihin? Yhtä hyvin minä voisin sanoa että kaikki naiset ovat fasistisen pahoja psykonarttuja jotka haluavat turkkilaisen miehen ja korkeintaan hyväksikäyttävät kunnollisia ja kilttejä suomalaismiehiä silloin, kun tarvitsevat rahaa tai apua. Mutta me tiedämme, että se on paskapuhetta, ja samalla tavalla on paskapuhetta niputtaa deittailijat ja chattailijat samaan niljakkeiden ryhmään, jossa vain "mittaillaan paperilla".
Minä taas - vuoden nettideittailukokemuksien jälkeen - olen sitä mieltä, että loppujen lopuksi nettideittailun ja normaalin deittailun välillä on eroa. Itse asiassa olen huomannut eron jopa nettideittien ja muulla tavalla netin kautta löytämieni deittien kanssa. Tai siis ei itse deittien vaan deittipartnereitten välillä.
En väitä, että ero olisi henkilöissä itsessään, tai nettideittaajien ja "muiden ihmisten välillä". Anyway, tutkimukseni koskee n. 15 kappaletta naisia, joista kymmenkunta nettideittiä ja viisi muita. Tämä ei ollut mikään tieteellinen koe, vaan subjektiivinen ja empiristinen tutkimus.
N. kaksi kolmasosaa treffeistä ei johtanut toisiin treffeihin. Yksi johti kiihkeään suuteluun baarissa, mutta se loppui siihen. Toinen johti seksiin, mutta sen jälkeen ei enää mihinkään. Loput ensitreffeistä kesti 10 minuutista kolmeen tuntiin. Loput kolme, hmm, kahdet lisätreffit, sitten ei enää mitään.
Sitten nämä muut treffit: kaveripiirin deitit, kavereiden parittamat deitit, irkistä tai keskustelusivuilta löytyneet deitit. Ne kaikki johtivat jonkinlaiseen ihmissuhteeseen, joiden pituuksina oli muutama kk - muutama vuosi. Pari ihan yhteenasumiseenkin.
Tuloksista vois tietenkin vetää jotain johtopäätöksiä. Nettitreffeissä on vain jotain sellaista, että niiden onnistumisprosentti on huomattavasti pienempi. Onko vika ihmisissä, tilanteessa vai siinä, että nettitreffejä edeltävässä "tutustumisvaiheessa" on jotain vialla?
Vai onko syinä just ne syyt, jotka Ellinoora kertoi, siis varsinkin se, että "pitää olla monta rautaa tulessa yhtä aikaa", jolloin toiseen ei pysty tutustumaan kuin pintapuolisesti? Siihen kun lisätään vääristynyt käsitys Siitä Oikeasta: ("kyllä sen tietää heti, kun Se Oikea tulee vastaan") sekä media, joka pursuaa kauniita ja "täydellisiä ihmisiä", niin lopputulos on tämä.
Sinänsä ironista: ihmiset asuvat yhä lähempänä toisiaan, ja silti tuntevat ja tutustuvat toisiinsa entistäkin huonommin.
Tapasit siis peräti 15 miestä? Ja koska niistä kukaan ei ollut "se oikea", niin päätit tuomita koko nettideittailun ajanhukaksi?
>"Pelin henki tuntuu olevan että pidetään kierroksessa mahdollisimman paljon deittikumppaneita. Eikä jäädä liian kauaksi aikaa yhden kanssa "jumiin" mailaamaan, chattaamaan ja tapailemaan koska aina nurkan takana voi odottaa vielä parempi."
Sinulla on ilmeisesti sellainen käsitys, että miehet saavat netin kautta helposti kontaktia naisiin? Että tarjontaa on niin ylenpalttisesti, että mielenkiintoisetkin naiset voi vaihtaa johonkin "nurkan takana" odottavaan vielä parempaan naiseen?
Itse olen nähnyt netin kautta ehkä 40 ihmistä (en ole tarkkaa lukua pitänyt) viiden vuoden aikana. Kokemukset ovat pääosin ollut myönteisiä sikäli, että ihmiset ovat yleensä olleet rehellisiä esim.ulkonäön suhteen,harvemmin on joutunut järkyttymään toisen nähdessään.Usein tapaamiset ovat myös menneet päällisin puolin ihan hyvin,mutta jostain syystä niistä ei ole kehittynyt mitään vakavempaa.Ehkä alunperinkin on usein ollut hieman epäselvää, mitä toinen hakee ja on vain nähty ikäänkuin ajankuluksi.Usein on myös nähty melko nopeasti, tyyliin lähetetty pari viestiä ja nähty.Toisesta ei ole ehtinyt muodostaa minkäänlaista kuvaa ja on saanut jännittää minkälainen tyyppi sieltä oikein tulee.Todellista yhteyttä näihin ihmisiin ei ole saanut,on vain puhuttu niitä näitä ja naureskeltu.
Tosin jonkin kerran on tultu pidettyä yhteyttä parikin kuukautta, ja on tuntunut että toinen voisi olla sopiva.Sellaista nettiseurustelua..Ja siksi se todella on sitten jäänytkin, on huomannut ihastuneensa pelkkään haavekuvaan kun on nähnyt toisen luonnossa.
Kokemukseni on ollut siis pitkälti se, että mitään pysyvää netistä ei löydä.Pari kaveria kylläkin,no heihinkään en tällä hetkellä pidä yhteyttä.Olin pitänyt taukoa nettideittailusta jo vuoden päivät,kun eräs päivä huvin vuoksi vierailin eräällä deittisivulla.Odotukseni eivät olleet ihan huipussaan,koska aiemmat kokemukset olivat jättäneet aika tyhjäksi..Kuitenkin löysin sieltä jotain mikä kiinnosti minua, viikon päästä nähtiin ja nyt ollaan oltu 4kk yhdessä:)En olisi uskonut,mutta kyllä niitä helmiäkin löytyy joukosta,harvassa ne ovat,mutta joskus sattuvat kohdalle.
Netistä on helppo löytää seuraa,mutta toisaalta tosielämässä välttyy tuhlaamasta aikaa turhiin tuttavuuksiin.On turhauttavaa juosta paikasta toiseen vain nähdäkseen jonkun jota ei koskaan enää tule näkemään.
Samallalailla kyse on kuitenkin sattumasta,jos jonkun löytää,kuten tosielämässäkin.
Kyllä ihmiset on hulluja, kun tuhlaavat kallisarvoista vapaa-aikaansa deittailuun ja muihin idioottimaisiin juttuihin. Nörttinä on hauska nauraa taviksille kun ne juoksevat jokaikinen viikonloppu ties missä, yrittäen löytää "sitä oikeaa", jota ei ole kun satukirjoissa, haha.
Itse nautin suuuuunnattomasti kun saan kaiken vapaa-aikani viettää juuri niinkuin haluan. Ei ikinä mitään naurettavaa pelailua naisten kanssa, vaan voin keskittyä niihin asioihin, jotka minua aidosti kiinnostaa. Tavallisen ihmisen on pakko olla jollain tasolla vajaa, ei kukaan muuten tuhlaisi parhaita hetkiään toisiin ihmisiin, kun tietää, että tilastollisesti koko touhu on 99.9% ajanhaaskausta. Suurin osa ihmisistä ei ikinä löydä itselleen sopivaa kumppania, oli sitten mies tai nainen ja kuinka komea/kaunis tahansa.
En ole koskaan pystynyt käsittämään, miksi taviksilla on niin suuri tarve löytää kumppani? En ihan oikeasti käsitä, mikä idea siinä on. Loogisesti ajateltuna koko pariutuminen mielettömine ajanhaaskauksineen ja pelailuineen vaikuttaa täysin järjettömältä toiminnalta. Lajin säilymisen kannalta tietysti lisääntyminen on tärkeää, mutta jos unohdetaan se puoli asiasta, niin mitään syytä en näe ko. toiminnalle.
Meitsikin on netistä naisia muutaman tavannut, muttei tietenkään mitään pidempää näiden kanssa hakenut.
Seuraavanlaisia havaintoja treffipalstoista:
1. vitusti yh-äitejä
2. paljon ei-kauniita naisia
3. myös pervoja naisia
4. Seassa saattaa olla yllättävän hyvännäköisiä,
mutta aika vähän.
Mitäs vikaa yh-äideissä ja pervoissa on? ja ei-kauneuskin ja hyvännäköisyys ovat vain makuasia.
Miten niin "tietenkään"? Taas tässä ollaan pelimiesten ja niljakkeiden uhreja. Idiootit seuratessaan penistään he... ne tuhoavat meidän kilttien miesten mahdollisuudet. Internet olisi loistava tapa tutustua muihin ihmisiin (kuten olen itse tehnyt), mutta vähän surkeaa on kun te nyt sitten annatte naisille sitä kuvaa, että Internetistä(kin) löytyy vain pässinpäitä ja "paperilla mittailijoita". Hohhoijaa.
Aivan samanlaisia kokemuksia minullakin. Nettideittailin pari vuotta sitten pari kuukautta, ja lopulta tärppäsi mies, jonka kanssa seurustelin vajaat puoli vuotta. Valitettavasti mies osoittautui olemaan aivan muuta kuin alkuun tuntemani hurmuri, todellinen narsistinen persoona, josta oli onni päästä eroon.
Sen jälkeen kokeilin onneani lähes vuoden.Tapasin valehtelematta parikymmentä miestä drinkillä tai kahvilassa. Saldo: puolet sellaisia, jotka eivät minua kiinnostaneet, puolet eivät olleet minusta kiinnostunut. Tietysti menin ottamaan jatkuvista hylsyistä itseeni, ja hetken itsetunto oli todella nollassa. Ei mikään ihme, jos saa pakit parikin kertaa kuussa. Jos olisin ajatellut asiaa järjellä, olisin ymmärtänyt, että "hylsyjen" takana saattoi olla moni syitä, joista varmaankaan kaikki eivät liittyneet minuun. Voihan olla, että joku haki vain seksiseuraa ja toisella oli edellinen suhde käsittelemättä. Kuka ties. Mutta nettideittailussa tosiaan piilee se vaara, että ottaa itseensä asioita, jotka eivät omaa syytä ole ollenkaan.
Olin aika hajalla. Sitten tajusin lopettaa nettideittailun. Ja kas, ei mennyt kuin pari viikkoa, kun tapasin nykyisen (yhdessä oltu muutama kuukausi) poikaystäväni ravintolajonossa yhteisen tutun kautta. Sattui myös olemaan harvinaisen rehti ja kunnollinen tapaus. Ja minä kun olin aina ajatellut, ettei baareista löydä vakavaa seuraa. Olin aina tuhahtanut vanhalle viisaudelle, että se oikea tulee eteen kun sitä vähiten odottaa. Mutta niin vain minulle kävi.
Ehkä juttu lähti onnistuneesti liikkeelle siksi, että kortit iskettiin heti pöytään. Kun muutaman tunnin jutustelun jälkeen mies pyysi minua treffeille, saatoin ajatella, että mies tiesi, mitä oli tarjolla - niin ulkonäön kuin luonteenkin puolesta. Ensimmäiseen kertaan kokonaiseen vuoteen tuntui, että oltiin oikeilla treffeillä, ei vain käymässä tarkistamassa "tavaraa".
Ehkä se kipinäkin vaatii syttyäkseen tuollaisen aseman. Ajatuksen, että kokee tilanteen ja henkilön jotenkin ainutlaatuiseksi.
No eihän tossa ole mitään muuta ku se vaan että ei sattunu se oikeenlainen ihminen kohalle, aivan sama deittaileeko sitä netin kautta vai muuten, jos on huono tuuri ni sitte on.
Totta. Joskus aikoinaan itsekkin nettiä muutaman kerran kokeilin ja täytyy ensin myöntää että ihan kivoja kokemuksia oli lähes kaikki ja monesti istuttiin ihan ensi treffejä lähes aurinkonnousuun asti tai missattiin 4-5 junaa :)
Mutta mutta ainakin miehen kannalta, jos olet suhteellisen menestynyt ja urheilullinen ja omaat sosiaalisia taitoja, niin omien kokemusten kuin kavereiden kokemusten perusteella Helsingin ravintoloista ja yö elämästä löytää paljon helpommin ja paljon tasokkaampaa seuraa kuin netistä.... ja sitä paitsi se on paljon hauskempaa :)
Nettideittailussa on omat sääntönsä ja odotuksensa. Osa nauttii itsensä "myymisestä" ja "arvonsa" mittauttamisesta netin kautta. Välttämättä se tositarkoituksella-seuranhakukin on joskus vain osa peliä. Kokeillaan, miten hyvän "mainoksen" pystyy itsestään laatimaan ja kuinka moneen se vetoaa.
Mutta ihminen ei ole kuin netin kautta ostettu lomamatka tai polkupyörä, vaikka nykysysteemissä paljon samaa jo onkin. Halutunlaista persoonaa ei onneksi vielä pysty netin treffipalvelujen ominaisuuksien perusteella luomaan. Me olemme jokainen omia persooniamme, niin netissä kuin livenäkin.
Haaste kaikissa ihmissuhtessä on mielestäni se, että ensin pitää tuntea ja hyväksyä itsensä. Vasta sitten on valmis kokeilemaan toiseen ihmiseen tutustumista. Jos odottaa toisesta elämänsä pelastajaa, tyhjyyden täyttäjää, unelmien toteuttajaa, ei ihme, että niin moni pettyy. Tärkeintä on rakastaa ensin itseään, vasta sitten voi odottaa jonkun muunkin tekevän niin.
Nettideittailu on aivan yhtä tasa-arvoista, sattumanvaraista, vaikeaa ja opettavaista kuin mikä tahansa muukin tapa tutustua toiseen ihmiseen. Se vaatii deittailijoilta rehellisyyttä, ilmaisukykyä, itsetuntoa, realistisuutta ja ennen kaikkea pitkää pinnaa. Pikavoittoja ihmissuhteissa harvoin jaetaan. Ja aina niissä suhteissa on ainakin kaksi osapuolta. Liian helposti etsimme toisista ihmisistä vain vikoja, vaikka emme itsekään ole täydellisiä. Myös keskustelemista ja kirjoittamista pitää harjoitella! Ajatustenlukijoita on harvassa.
Ihmiset, katsokaa peiliin ja hymyilkää: hymy on helpoin tapa tutustua uuteen ihmiseen. Kokeilkaa!