Voi herre gud, tähänkö on jo Suomessa tultu? Näin ainakin Ylenanto juuri kertoi. Noin vanhoille pitäisi antaa vielä lukemis- ja kirjoitustukea. Eikö TikTok videoiden katselu ja kännykällä pelaaminen tunneilla olekaan tarpeeksi opettavaista puuhaa.
Peruskoulun 7, luokkalaiset ei osaa enää edes lukea
Anonyymi-ap
1777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Huvittavaa kun jotkut mammulit vieläkin paasaavat kuinka nykyajan nuoret ovat kaikkein viisain sukupolvi kuulema. Osaavat tehdä puhelimella kaikkea. Niin, selata pelkkiä lyhyt-videoita ja ottaa kuviakin täysin automaattijutuilla, ei tarvitse edes lukea mitään.
Kehitysmaa Suomi, vahvaa välittämistä 2026.
Yle voisi kertoa, että missähän kaupungeissa Suomessa tuo on jo yleistä.
Ei tarttekaan kun ovat jo syntymästään asti avaruusinsinöörejä ja kirurgeja.
...pisan huippumaasta silloin kun minä olin vielä peruskouluissa, lukioissa, inteissä ja yliopistoissa...
Tähän. Pohjille. On ollut kyllä melkoinen WEF-jonestownkultti nykySuomenkin "valtio" täs väliajalla
Jos peruskoulun 7-luokkalaiset eivät osaa kunnolla suomea tai lukea ja kirjoittaa, niin miten maahanmuuttajilta voidaan noita vaatia?
Eikä se naamaa aukomalla tilanne parane.
Eihän ne tunne edes kelloakaan.
Tätä menoa sukellamme kivikauteen yks kaks.....
Nuoret miehet pelaa piipppiip pelejä keskenään eikä p...u kiinnosta,ei ihme ettei
lapsia synny.
Peruskouluista on poistunut monia tärkeitä opinkappaleita kuten tavaaminen. Moni nykynuorista ei tunne edes tuota sanaa joka tarkoittaa tavuuttamista.
Ris-to me-ni töi-hin. A-li me-ni sos-suun.
Tämän seurauksena sana katkeaa milloin mistäkin kohdasta.
Lasten ja aikuisten elämät on nykään älyppuheliten somessa ei siellä tai tällä sivulla tarvii osta tavata.
Riittää että osaa katekismuksen ulkoa niin pääsee ripiltä.
Ei lukemisen taidolla tee enään lapset mitään nykään pitää osta älypuhelimen some kieltä ja somettamista sillä pärjää nyky maailmassa missä lasten ja aikuisten elämä on älypuhelimien somessa.
Hyvin on sinullakin suomen kieli hallussa, huh.
Ensimäsen lausen oppin jo kumivenessä 14 vuottiana. Ei partta pahoile kasva.
Eivät kai lapset osaa kunnolla lukea, kun kotona ei lueta, eivät näe kirjoja kotonaan, vanhemmat mieluummin notkuvat facessa ja instassa. Vanhempien esimerkki tässäkin on tärkeää.
Kun äly ulkoistettiin laitteille, ei älyä enää tarvittu ihmisissä.
Tuosta on helppoa luiskahtaa islamistilaiseksi ihanne valtioksi, kun kaikki ovat yhtä tyhmiä, kuin huopatossut.