Ihmiset on nykyään pahimman luokan narsisteja. Todella itsekkäitä ja muita ajattelemattomia. Tunteettomia paskoja.
Ihmiset on pahimman luokan narsisteja
Anonyymi-ap
40172
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Tämä on ennustettu
miten ennustit?
IRWIN jo aikanaan lauloi häiriköstä, oli aikaansa edellä.
Toinen kirje Timoteukselle luku 3. (2.Tim. 3)
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
6. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
7. jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
8. Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
9. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
10. Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
11. vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
12. Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
13. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17. että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Narsismi on sairaus. 90% ihmisistä on siten sairaita ja luovat sairaan elinympäristön
Trump on narsisti, mutta hän ei toimi yksin.
Narsistilla on valitsemansa narsistin hovi.
Stubb on ja narsu.
Täysin oikein.
Narsisteilla on vielä se paha taipumus, että luodaan jotenkin ylisuurelliset toiveet toisen kyvyistä, tai en tiedä, miten tuon edes selittäisi.
Esim. Narsistin toiveena on päästä kuuhun. Sitten sille kertoo, että ei se onnistu. Narsisti ei kestä pettymystä.
Se vaan on ikävää, että Suomen johdossa on narsistit.
Suomen johdossa on narsisteja, mutta niitä on lähes kaikissa työtehtävissä. Varsinkin johtajina.
Totta. Sen näkee kaikkialla. Lapsiperheiden kakarat saavat mellastaa kaupoissa jne muita häiriten ja vanhemmat suuttuvat tulisesti jos MINUN kullannupusta joku huomauttaa. Etuillaan 0,5 sek ajanvoiton takia tunkemalla nenän ediste ostarin liukuportaisiin tai trikoopelle fillaroi kovaa vaikka vastaan kävelisi kapean tien molemmin puolin jalankulkija; hän ei voi kertakaikkiaan hidastaa sekunniksi kahdeksi vaan on paahdettava väliin ja muut väistäköön tai jääköön alle. Moni tykkää kiusata motarilla pomppaamalla vasemmanpuoleiselle kaistalle suoraan nopeammin ajavan eteen hidastaen lisää alle rajoituksen. Bloggareita ja instagram-pellejä on aina vaan lisää ja perse- sekä botoxhuulikuviaan postaavia horatsuja. Presidenttimme on suuri narsisti ja tuhoaa maatamme.
Ajat siis motarilla ylinopeutta jatkuvasti vasenta kaistaa käyttäen, sinuakin narsistina koskee ylinopeusrajoitukset ja liikennesäännöt.
Jos haluaa noudattaa sääntöjä. Joko eivät piittaa tai ei ymmärrä.
Voihan se joskus olla vahinko. Nykyään ajaa 3km/h ylinopeutta niin muistilappu tulee.
Ex-kaverit ja ex-akka. Kaikki hyväksikäyttäviä narsisteja. Siperia opettaa. Älä luota kenenkään.
Narsisti on toisen kanssa tekemisissä niin kauan, kun itse hyötyy ihmissuhteesta.
Ex-akka erinomainen esimerkki. Heti kun ei itse suhteesta hyötynyt niin elämä hänen kanssaan vaikeaa.
"Meille ei sovittelu kelpaa". Samalla pilasivat elämän ja työuran
Suomi on niiiiiiiiiiin epäSuomenmainen. Kuin ois aivot väellä tyystin vaihtuneet.
On kuin toinen kansa.. jotain manneja, tyyliin
Narsistit suuttuu siitä, että heistä kutsutaan narsistiksi
Totuus sattuu...
"To anger an honest person, lie to them. To anger a narcissist, tell them the truth."
Kyse on käytöksestä/käytösmallista. Narsisti ei ajattele toista. Hänellä ei ole empatiaa, ei ymmärrystä toista ihmistä kohtaan, ei auttamisenkykyä. Narsisti ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan.
Karkea esimerkki. Kun tapahtuu autokolari.
Miten ihminen reagoi siihen tilanteeseen?
Autatko uhria vai oletko se somekuvaaja?
Todennäköisesti empaattinen ihminen on se auttaja ja narsisti se someen kuvaaja.
Onnettomuuspaikalla auttamisen sijaan kuvaamiseen keskittyvä syyllistyy auttamisvelvollisuuden laiminlyöntiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009739973.html
Karkea esimerkkisi on naulan kantaan
I feel you man. Annan lämpimän halauksen, kun nähdään. Muistan kysyä samalla, kuinka voit?
Tunnen Luojamme; eikä ko. elämäni suurin saavutus ollut edes omaa ansiotani. Vaan Lahja.
Tuota ennen en nähnyt syntisyyttäni. Sen jälkeen, minne tahansa menisinkin, on syntisyytenitunto jatkuvasti läsnä. Kosken pysty enää olemaan rakastamatta täydellisyyttään. Ja vrt saastaista itseäni Jeesukseen.
Noin voin. Suruissani ja sisäisinee Rauhoineni
Suosittelen kaikille lämpimästi Luojamme tuntemista. Se, jos jokin, on aito halaus.
Nyt väsyttää. Ja Suomellakin on se päinvastainen tiensä kuin itselläni; jotenka kasvoimme erilleen kaissi
Hyvää yötä
Ei ole moraalia. Ei ole jumalnpelkoo. Kun ei oo jumalanpelkoo ei ole mitään pelkoo. Moraalittomin pärjää.
Ketä häntäkoipien välissä eikä ota vastuuta pärjää. Ne sivustaseuraajat
Suomi on Jumalattomien kakistokratia.
Joutaanee mennäkin, sodomagomorralana, kaissi
Olen täysin samaa mieltä kanssasi! En jaksa sellaista ihmistä hetkeäkään!
COVID ja mRNA tuhonneet korkeamman aivotoiminnan.
Syytän sairastamaani covidia ongelmistani. Kenelle voin lähettää korvaushakemuksen?
Kiinalaisille lepakoille?
En edes tiedä, mistä on kaikki on saanut alkunsa, mutta kukapa varmasti tietäisi.
https://www.youtube.com/watch?v=Wp_K8prLfso
Vain riittävä ja otettu annos auttaa ihmiskuntaa.
Pian jossain nuke ja sitten hyvää yötä ihmiskunta.
Falling Down [1993] Hamburger Scene
https://www.youtube.com/watch?v=zJs9p-VNORw
I think weve got a critic.. tms
Oikeastihan.. et voi koskaan kritisoida kakistokrasttejs. Koska he eivät aidostikaan, narsisti-kehitysvamaisina, ymmärrä toimivansa tyhmästi
Suomalaiset on kylmiä kuin kalapuikot. Hyhhyh.
Pitänee kasvattaa kalapuikkoviikset vastarinnan merkiksi
Kuha on.🐟🇫🇮
Phyi