Siis sellaisten jota ette kunnolla tunne.
Vastaukset 23
- Anonyymi00001
Aina ne baaripanot on tuntemattomia. Jos muutaman tunnin juttelee ja tanssii niin se ei ole tutustumista. Eli olen.
- Anonyymi00002
ei mun yhdenyönjutut oo ennalta tuttujen kanssa ollut eli kyllä
- Anonyymi00003
Olen. Tuskinpa edes olisin ikinä harrastanut satunnaista seksiä sellaisen kanssa, jonka tuntisin todella hyvin.
- Anonyymi00004
Suihin olen ottanut muutaman kerran tuntemattomalta mieheltä. Tosin hekin ovat nuolleet minut orgasmiin.
- Anonyymi00005
Onko tunto mennyt raajoista vai mitä oikein tarkoitat?
- Anonyymi00006
En ole. Seksiä harrastin vain silloin kuin olin parisuhteessa. Yhden illan juttuja en harrasta.
- Anonyymi00007
Olet jäänyt Monesta, yllättävästä opettavaisesta asiasta paitsi.
- Anonyymi00008
Joo, olen nuoruudessa.
Kyllä vain. On sitä sitten ehtinyt vähän tutustuakin myöhemmin.
Oikeastaan täysin päinvastoin. Ei ole minkäänlaista kokemusta seksistä (ensimmäistä kertaa) sellaisen kanssa, jonka tuntisi hyvin.- Anonyymi00009
Olen. Olin kihloissa. Luulin tuntevani naisen. Eron jälkeen tajusin, että en tuntenut häntä yhtään. Kuka hän oli?
- Anonyymi00010
Joo exän kanssa tuskin tunsin koko ihmistä.
- Anonyymi00011
Kun olin sinkku niin ne baaripanotkin oli miesten kanssa jotka tunsin ja tiesin, eli en kenenkään itselleni tuntemattoman kanssa ole harrastanut seksiä.
- Anonyymi00012
Tietysti, enhän tunne täysin vielä itseänikään, saati sitten ketään toista.
AV Eiköhän kaikki orastavat suhteet ala tutustumisesta ellei ole jotenkin tuttava jo entuudestaan. Eli harvemmin toisen tuntemalla tuntee heti lähtöön.
Yksi ex oli vuosia kaveri, mutta hänet tunsin huonouten sitten loppujen lopuksi. Kaverina ihan erilainen, kun kumppanina. Kaksi ihan erilaista roolia ja persoonaa. Ja nykyiseen tutustuin 6kk joka päivä ennen kun alettiin suhteilemaan kaveria enempää.
Kaitpa me siksi on 16 vuotta yhessä asuttukin jo eikä joka närästä otettu poroja nokkaan.
- Anonyymi00013
Kyllä olen, vaikka ei minusta kyllä sellaiseen ole. Kunpa olisin luottanut enemmän omaan sisäiseen ääneeni, mutta toisaalta opin paljon arvokasta itsestäni.
Ne pari yhden yön sähellystä tosin jäivät kesken, kun en vaan pystynyt.
Aletheias- Anonyymi00015
Meni homma siis rentouden puuttuessa tavallaan sähellykseksi?
Aamulla morkkis, hyvin olisi voinut olla myös tekemättä...
Mjoo, kyllä parasta on nukkua ja helliä muutama yö ilman mitään "seksipakkoa".
Itse en kyllä heti antaudu vaikka aseella uhattaisi.
AV - Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Meni homma siis rentouden puuttuessa tavallaan sähellykseksi?
Aamulla morkkis, hyvin olisi voinut olla myös tekemättä...
Mjoo, kyllä parasta on nukkua ja helliä muutama yö ilman mitään "seksipakkoa".
Itse en kyllä heti antaudu vaikka aseella uhattaisi.
AVEi noissa oikeastaan mitään sen erityisempää sähellystä ollut, mutta minusta vain alkoi tuntumaan epämukavalta ja pyysin, että homma jätetään kesken. Keskeyttäminenkin tuntui todella kurjalta, mutta päättelin, että parempi keskeyttää kuin että pillahdan itkuun kesken kaiken.
Minun täytyy luottaa ja tuntea oloni niin henkisesti ja fyysisesti turvalliseksi, jotta pystyn heittäytymään eikä tuota tunnetta yhdessä illassa muodostu. Läheisyyden ja luottamuksen pitää antaa rauhassa muodostua.
Ja kyllä noista morkkis tuli, mutta olen ne käsitellyt itseni kanssa ja ottanut opikseni.
Aletheias
- Anonyymi00014
"Tule mun kotiin jatkoille, sulla on kuulemma iso muna."
Ja miksipä en lähtisi. Näitä sattuu. - Anonyymi00016
Olen harrastanut kolme kertaa, aikoinaan tapahtuneen eroni jälkeen! Se ei tuntunut ollenkaan hyvältä ja siksi en enää koskaan ole sen jälkeen harrastanut seksiä kenenkään kanssa! Ja siitä on aikaa jo noin 14 vuotta! Mietin sitä miksi en saanut mitään sellaisesta seksistä ja etsin siksi tietoa netistä ja tulos oli se, että olen demiseksuaali! Minulla on autismin kirjon piirteitä ja demiseksuaali on lähes yhtä kuin aseksuaali!
- Anonyymi00018
Ei tulis mieleenkään.
- Anonyymi00019
En ole Kulta Rakkaani
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22916Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62862Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57756
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27731Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20730- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47650- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142602Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128602Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6593- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12559