Sanoin kritisoivalle työkaverille aika pahasti

Anonyymi-ap

En tiedä täyttääkö kiusaamisen kriteerit.

Pari vuotta sitten meille tuli töihin mies joka on toisia parempi ja valittaa aina muiden töistä. Joskus lyttää toiset täysin maanrakoon sanomalla että tämä toinen ei osaa yhtään mitään ja on itse paljon parempi.
Joskus se on melko rankkaakin veettuilua ja osa on naama kiukusta punaisena lähtenyt tilanteesta pois ja tämä jää vain naureskelemaan. Eräs rauhallinen mies sanoi kerran että oli pakko lähteä pois kun olisi vetänyt turpaan kohta.

Minulle kuitenkin tekee sitä eniten. Olen ollut työssäni lähes 20 vuotta enkä ole toista samanlaista kohdannut. Kaikkien muiden kanssa tulen toimeen ja ollaan ystävällisiä toisillemme. Jaksaakin paremmin.
Kesäloman viimeinen viikkokin meni ajatellessa että töihin pitää mennä ja mitähän sieltä taas tulee.

Tuli minun työtäni taas arvostelemaan ja minulla meni hermo. Käskin painua sinne v-alkuiseen elimeen. Jatkoi siinä vain ja karjaisin päin naamaa että nyt perkele lähdet siitä. Lähtihän se. Heitteli työkaluja mennessään.

Olen normaalisti täysin rauhallinen ja ystävällinen kaikille ja hänen sanomisensa olen ottanut tekohymyllä vastaan mutta jokin vain naksahti.
Nyt ei ole puhunut pariin viikkoon eikä ole katsonut edes päin mikä on oikeastaan aika hyvä juttu.

Teinkö väärin? Olisinko voinut toimia jotenkin toisin? Pomot tietää millainen hän on mutta on ammattilainen joten hänet halutaan pitää. Saa jopa minua parempaa palkkaa kun osaa sitä vaatia. Itse tyydyn siihen mitä annetaan. No se ei ole tämän jutun pointti.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksei metsä vastaisi tavalla, jolla metsään on huudettukin... Ja potut pottuina.

    • Anonyymi00002

      Olen työpaikkakiusattu koska teen keikkatöitä erilaisiin työpaikkoihin. Kun olen ulkopuolinen , minua kiusataan useissa paikoissa. Minut sivuutetaan, minun työ ei ole tärkeää, kun puhun heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen, minua pidetään omituisena. Olen hermostunut muutamia kertoja oikein kunnolla, kun mitta on alkanut olla täysi. Ja mitä sitten? Minusta on tehty syyllinen kun olen avannut suuni,kun sormen olisi täytynyt osoittaa kiusaajaa. Jokaisessa työpaikassa ne vanhat työntekijät ovat olleet pahimpia kettuilijoita. Joissain tapauksissa he laittavat " vasikan" nuuskimaan, mitä tälle uudelle työntekijälle kuuluu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1115
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      933
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      885
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      633
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      579
    Aihe