Vasemmistoliitto pelasi veromoukarilla itsensä oppositioon

seuraavasta hallituksesta, sanoo taloustoimittaja Antti Korhonen.

Ilman uskottavia leikkauskohteita ja sitoutumista yhteisiin taloussääntöihin hallituskelpoisuus murenee.

Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntaryhmät hyväksyivät viime vuoden lokakuussa parlamentaarisen työryhmän esityksen velkajarruksi, jolla on määrä saada Suomen velkaantumisaste laskuun. Neljä suurinta puoluetta on tunnistanut, että menoleikkauksia on väistämättä edessä ensi vaalikaudella.

Vasemmistoliiton miljardien veromoukari, ulosjäänti velkajarrusovusta ja eri todellisuudesta kumpuava tilannekuva julkisen talouden hoidosta johtavat yhteen vääjäämättömään johtopäätökseen: puolue on pelannut itsensä ulos hallituksesta jo ennen vaalitaiston alkamista.

Myös SDP:n Joona Räsänen haukkui Koskelan veromoukarin.

Mutta vasliitto on äärivasemmistolaisten hörhöjen puolue, ei siellä ole mitään tajua talouspolitiikasta. Ja Koskelan on helppo huudella mitä tahansa, sillä hänestä ei ikinä tule pääministeriä.
6796
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Äänestän Vasemmistoliittoa, seuraavan vaalin yhtä voittajaa.

Äänestä

Koskela on vaan tyhmä.

Äänestä
  • Kaamee kommari liimaletti,toinen liimaletti lähti aiemmin brysseliin,toinen tuli tilalle.

    Äänestä

  • Moukaria tarvitaan. Kieroontunut yritysverotus täytyy korjata oikeudenmukaiseksi, myös yrittäjien täytyy osallistua verojen maksuihin, käyttäväthän hekin yhteiskunnan palveluja.

    Äänestä

Näin muuten kävi.

Äänestä
  • Suomessa on useita hyviä moukarinaisia, yksi voitti euroopan mestaruudenkin.

    Äänestä

Oppositio voi olla myös tavoite!

Voi hyvin käydä niin, että tulee vähemmistö hallitus. Esimerkiksi SDP, Keskusta, Vihreät ja pienpuolueita RKP jne.

Näin Vasemmistoliitto puoltaa oppositiossa haluamiaan asioita ja niitä liian oikealle meneviä Kokoomus.

Vasemmistoliitto saattaa päästää vaa-ankieli asemaan oli oppositiossa tai hallituksessa!

Velkajarru hallituksesta Vasemmistoliitto jää pois kuten on sanonut.

Tämän hallituksen talouspolitiikka on iskenyt erityisesti naisiin! Nytkin heinäkuussa tilasto että naisten työttömyys kasvoi 24 tuhannella!

Vasemmistoliitto on yhä enemmän korkeakoulutettujen naisten puolue!

Äänestä
  • No eikös koko tämän hallituksen aikana ole työttömyys kasvanut kuukausi kuukaudelta koko hallituskauden.

    Voiko enää huonompaa (ja valehtelevampaa) hallitusta olla!!??

    Äänestä

  • Vasemmistoliitossa eniten köyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vasemmistoliitossa eniten köyhiä.

    Eniten köyhiä= Laiskoja toisten rahoilla eläviä loisijoita

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eniten köyhiä= Laiskoja toisten rahoilla eläviä loisijoita

    Nyt tyrkytit persujen tapoja sivistyneille ihmisille.

    Äänestä

  • Kolme ja puoli vuotta ovat kokoomus ja persut hakeneet pysyvää oppositiopaikkaa.

    Äänestä

Hienoa Minja, olet tyhmä.

1Äänestä
  • Minja on Suomen fiksuin poliitikko.

    1Äänestä

Sitä vähemmän on jaettavaa kun koskela haluaa tuhota yritykset.

1Äänestä
  • Ei halua mutta tämä OrpoPurra hallitus jo tuhosi!

    Konkurssien määrässä ennätys!!

    Yksi voittava puolue vaaleissa on Vasemmistoliitto!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei halua mutta tämä OrpoPurra hallitus jo tuhosi!

    Konkurssien määrässä ennätys!!

    Yksi voittava puolue vaaleissa on Vasemmistoliitto!!

    Onko järkeä tukea valtion rahalla, tappiollista firmaa.

    Äänestä

  • Eivät yritykset mihinkään kuole, vetoja pitää heidänkin maksaa.
    Suomi ei ole vetovälttelymaa, vaikka kokoomus ja persut niin haluavatkin.

    Äänestä

Se on varmaa.

Äänestä

Kansa nauraa Minjalle.

1Äänestä
  • Ei naura koska ainoa poliitikko joka on osaava!

    Edellinenkin hento nainen Li pieksi yksin Persut EU: vaaleissa 2,5 kertaisesti.

    Yksin koko Persu(idiootti)puolueen!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei naura koska ainoa poliitikko joka on osaava!

    Edellinenkin hento nainen Li pieksi yksin Persut EU: vaaleissa 2,5 kertaisesti.

    Yksin koko Persu(idiootti)puolueen!

    Karseita kommunisteja,oikeen oksettaa kun näkee näitä liimalettejä

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Karseita kommunisteja,oikeen oksettaa kun näkee näitä liimalettejä

    mikä sinä liimanhaistelija olet muita arvostelemaan.

    Äänestä

Olis ihme jos vassut olisi hallituksessa.

Äänestä
  • Vassut tulevat vaaleissa heti demujen jälkeen kakkoseksi.

    1Äänestä

Eihän se hyväksy velkajarrua.

Äänestä
  • Muutkaan eivät, koska eivät siihen tule pystymään.

    Äänestä

Vasurit kumman hiljaa.

Äänestä

Samoin demarit ovat jo pelanneet itsensä oppositioon Lintdmanin johdolla.

Äänestä

Talouskasvu ja hyvinvointi lisää hiilipäästöjä.

Taantuessa päästöt pienenevät.

Kunhan oma porukka turvaa olosuhteensa.

Äänestä

Minja on oikeassa, miljonäärit, jotka veroja väistelevät epärehellisesti, pitää saada puhaltamaan yhteiseen Suomi-hiileen muiden kanssa. Täällä ei luusereita hyvällä katsota.

Äänestä
  • Kovin kommunistinen ajatus, että miljonäärien pitäisi elättää lisää noita luusereita.
    Vassarin käsi on aina toisen taskulla m.o.t

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kovin kommunistinen ajatus, että miljonäärien pitäisi elättää lisää noita luusereita.
    Vassarin käsi on aina toisen taskulla m.o.t

    Väärin, Suomi on tasavalta, kaikki osallistuvat verojen maksuihin, myös rikkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Väärin, Suomi on tasavalta, kaikki osallistuvat verojen maksuihin, myös rikkaat.

    Nehän ne vasta maksavatkin veroja, ja työntekijöidensä kautta toisen mokoman.
    Tasavero kaikille, niin se on oikeudenmukaista. Jokainen maksakoon saman verran palveluista, joita yhteikunta tarjoaa. Tosin nämä miljonäärit harvoin käyttävät edes käyttävät niitä palveluita, joista verorahoillaan kustantavat.

    Äänestä

nniinno, Merz kun pääsi liittokansleriksi
saksassa, niin ensi töikseen poisti velkajarrun. Se on tietysti Suomen onni, vienti Saksaan vetää. Tarkoitan tällä sitä ettei velkajarrua tarvita jos on järki päässä. Eikä Vasemmistoliitto ole suinkaan ottamassa lisää velkaa, van kiristämässä veroja. Suo siellä, vetelä täällä.
Hallitusneuvottelut ovat sitten asia erikseen. Olihan viime kierroksellakin yllätyksiä, kuten se että RKP työnsi kätensä persupaskaan.

Äänestä
  • RKP sai Sipseille ja kekseille helpotuksia ja yritti saada nuuskapusseillekin kivoja makuvaihtoehtoja.

    Äänestä

Naurattaa jo nyt.

Äänestä
  • hirnut iteksesi? valkotakkiset hakee pian.

    Äänestä

Kaikkien pitää osallistua verojen maksuihin, rikkaidenkin. Heillä on siihen kyllä varaa.

Äänestä
  • Vai ei rikkaat maksa veroja? Köyhät ei maksa veroja mistään. Tyypillistä aivottomuutta väittää ettei rikkaat maksa veroja .vain vassari pystyy tuollaiseen tyhmyyteen.

    Äänestä

  • Ilman rikkaita ja varakkaita yrityksiä,ei ole jakaa verorahoja laiskoille kommunisteille.Jos rikkaat verotetaan,ne lähtee pois suomesta ja vievät yritykset mukanaan.Mistä kommari saa sitten jokapäiväisen kaljatuoppinsa,kun rahat on sossusta loppu?

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ilman rikkaita ja varakkaita yrityksiä,ei ole jakaa verorahoja laiskoille kommunisteille.Jos rikkaat verotetaan,ne lähtee pois suomesta ja vievät yritykset mukanaan.Mistä kommari saa sitten jokapäiväisen kaljatuoppinsa,kun rahat on sossusta loppu?

    Menkööt ja menevät ne kuitenkin vaikka Orpo niille rahaa jakaisikin. Sinne lähtee Pandan suklaatehdas Viroon vaikka kaikkea kivaa olisi laitaoikeiston taskussa niille jaettavaksi.
    Fazer kiristi jo aiemmin itselleen ne jutut mitä halusi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Vai ei rikkaat maksa veroja? Köyhät ei maksa veroja mistään. Tyypillistä aivottomuutta väittää ettei rikkaat maksa veroja .vain vassari pystyy tuollaiseen tyhmyyteen.

    Eivät. Veroparatiiseissa piilottelevat omaisuuksiaan.

    Äänestä

Kommunistit käy toisten lompuukilla että saavat jakaa rahat luuserijuopoille,joita itsekkin edustavat. En ikinä äänestä sossuja,vasureita tai vihreitä.Kokoomusta tulen äänestämään nyt ja aina .t.pienipalkkainen duunari

Äänestä
  • Kokoomus hoitaa kaltaisillesi viinakuljetukset kotiin.

    Äänestä

Pieneen Suomeen ei mahdu kuin yksi "totuus". Se on "talousviisaiden" totuus. Kun joku esittää konkreettisia toimia se ammutaan heti alas.

Äänestä

Alkaakohan peräkylien persuja potuttaa kun ajelevat kuoppaisilla teillä, joiden korjaamisesta on säästettävä.

Äänestä

Mitä enemmän rikkaita ihmisiä tässä tai misssään muussakaan maassa on, niin sen parempi sille maalle.

Äänestä

Toimittaja Korhosella on oikeistolaiset värilasit nenällään, ei kelpaa mihinkään.

Äänestä

Asiaa asiaa!

Äänestä

Muiden puolueiden mielestä osan kansasta on pärjättävä ilman rahaa ja alistuttava paremman väen orjaksi. Tuskin Vasemmistoliittokaan tätä vastustaa, jos siltä kysytään suoraa mielipidettä vallitsevasta maailman talousjärjestelmästä.

Äänestä

On se Minja tyhmä.

Äänestä

Kaikki nauraa Minjalle.

Äänestä

Suomessa on kuljetus yrityksiä aika monta ja niissä töissä väkeä huomattava määrä. Nämä eivät todellakaan kiitä polttoaineen veron kiristystä.

Äänestä

Hyvä avaus.

Äänestä

Tyhmien feministinaisten puolue.

Äänestä

Se on nyt varmaa.

Äänestä

”Tekoäly ja robotit tulevat ja vievät kaikki työpaikat. Ne tekevät maailmasta demokraattisen, jossa kaikki ovat samalla tasolla. Kaikille riittää ruokaa, ja jokainen saa sitä, mitä tarvitsee ja mikä häntä kiinnostaa – kunhan kaikki tapahtuu hyvyyden puitteissa. Toisia ei saa painostaa, sillä sehän on kiellettyä, mutta sellaiseen ei ole edes tarvetta. Kaikki tehdään yhdessä, aivan kuten Apostolien teoissa: kaikki oli yhteistä, he saivat pelastuksen, ja Jumala siunasi tämän elämäntavan. Hän liitti yhä uusia ihmisiä siihen yhteisöön, joka toimii yhdessä hengessä ja Jumalan rakkaudessa.”

Äänestä

Näinhän siinä nyt käy.

Äänestä

Nauretaan yhdessä.

Äänestä

Soittelisi vain musiikkia vähemmistöporukoille ja jättäisi politiikan viisaammille.

Äänestä

Kun pitää olla tyhmä.

Äänestä

Hyvä hyvä.

Äänestä

Ei toivoakaan hallituspaikasta.

Äänestä

”Tiede ilman tietokonesimulaatioita on aivan pihalla, ja nykyään kaikki voidaan tehdä simulaatioilla. Politiikkaa ja kaikkea suunnittelua tehdään jo simulaatioiden avulla, mutta ne eivät ole julkisia – niillä vain rahastetaan ja käytetään ihmisiä hyväksi. Maailmaa hallitsee se, joka omistaa supertietokoneet. Pörssikauppaakin käydään nykyään suurimmalta osin tietokoneilla, ja kaikki valtiot ovat yksityisille kusessa ja velassa. Minkälainen maailmasta oikein tulee? Se on hullumpi ja julmempi kuin koskaan aiemmin. Tämä näyttää olevan suunta: viihtessä rahastetaan vain väkivallalla ja sadismilla.”

Äänestä

Jos demarit voittavat vaalit ja jos kepu menestyy hyvin, voipi olla niin että sdp ottaa vasureiden vaaliohjelman suoraan hallitusohjelmaksi. Eikö kepu ryi vastaan, kunhan vaan järjestetään muutama sote-virka lisää.

Äänestä

Hah hah!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

seuraavasta hallituksesta, sanoo taloustoimittaja Antti Korhonen.

Ilman uskottavia leikkauskohteita ja sitoutumista yhteisiin taloussääntöihin hallituskelpoisuus murenee.

Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntaryhmät hyväksyivät viime vuoden lokakuussa parlamentaarisen työryhmän esityksen velkajarruksi, jolla on määrä saada Suomen velkaantumisaste laskuun. Neljä suurinta puoluetta on tunnistanut, että menoleikkauksia on väistämättä edessä ensi vaalikaudella.

Vasemmistoliiton miljardien veromoukari, ulosjäänti velkajarrusovusta ja eri todellisuudesta kumpuava tilannekuva julkisen talouden hoidosta johtavat yhteen vääjäämättömään johtopäätökseen: puolue on pelannut itsensä ulos hallituksesta jo ennen vaalitaiston alkamista.

Myös SDP:n Joona Räsänen haukkui Koskelan veromoukarin.

Mutta vasliitto on äärivasemmistolaisten hörhöjen puolue, ei siellä ole mitään tajua talouspolitiikasta. Ja Koskelan on helppo huudella mitä tahansa, sillä hänestä ei ikinä tule pääministeriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu