Eniten valehtelevan puolueen titteli kuuluu persuille

Vaikka KD ja KOK ovat ihan kannoilla samasta tittelipaikasta taistelemassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinhän se on vassujen näkökulmasta, missä totuus muuttuu valheeksi ja toistapäin. Sillä listalla persut ovat taatusti ykkönen.

Äänestä

Noinkin voi tietenkin ajatella "toisaalta-toisaalta", "mutta,..." -maailmassa.

Mutta minäpä sanon pahemman havainnon. On se niin hirveätä. Seireenit jäävät toiseksi. (Toivottavasti tätä ei luokitella turhiksi sanoiksi, josta kosto on hirmuinen.)

Politiikka
Työttömille velvoite ”ilmaistöihin”? Ministeri löysi huolen
Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen suhtautuu Markus Lohen ehdotukseen työttömyysturvan uudistamisesta varauksellisen myönteisesti. Hän arvioi, että ehdotus voi kuitenkin olla perustuslain kannalta haasteellinen.
Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen sanoo kokoomuksen haluavan velvoittavamman sosiaaliturvamallin. Timur Yilmaz
Tekijän kuva
Hanna Gråsten-Lahtinen
Tänään klo 5:31

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ilmoitti viime viikolla, että keskusta haluaa nykyistä vastikkeellisemman sosiaaliturvamallin.

Varapuheenjohtaja Markus Lohi ehdotti, että tämä voisi tarkoittaa käytännössä sitä, että työttömiltä voitaisiin edellyttää täyden etuuden saamiseksi työnhaun ja opiskelun lisäksi vapaaehtoistyöhön osallistumista esimerkiksi järjestössä tai urheiluseurassa.

Joo, kysymys on Karoliina Partasesta. Kauneus tulee katsojan silmiin, kuin Ilia ja Odysseija (harharetket) sadussa seireenien laulu. Karoliina on liian kaunis? Mutta syyllisiä ovat tietenkin muut kuin hän itse. Lisäksi Karoliinalla on erikoisen kaunis lempeänsävyinen äänui ja puhe"tapa." Ei, ei ääni toki "tapa", ellei lempeän äänen takana väijy seireenien toinen olomuoto...

Miehet, älkää katsoko Karoliinaa silmiim ja suuhun kovin tarkkaan. Muuten olette mennyttä miestä.Miehet, siis oikeat miehet eivät voi vastustaa seireenien kauneutta ja laulua.

No, vaikka huumorilla kirjoitin, ihmisen hyvyys; onko se kaksijakoista. Jegyl vs. Hyde -tyyppistä, kaksiosaisuutta. Ihmisen kauneus näkyy ja mallintuu / implikoituu katsojan perspektiivistä tulkiten. Feminiinisyys on kaunista, samoin ehkä naisten silmissä maskuliinisuus, en tiedä. Mutta toksinen maskuliinisuus ja toksinen feminisisyys ovat näkymä siitä todellisuudesta, jossa naamiot on riisuttu.

Jotenkin minun on vaikeaa ajatella Karoliinasta päätöspöytien armotonta toksista feministijuristia. Ehkä olen katsonut liikaa häntä kauniisiin ja viisaisiin silmiin ja feminiiniseen suuhun ja kuunnellut hänen puheitaan.

Täytyy esittää tiedefilosofille kysymys. Onko mahdollista, että naisjuristit eivät kaikki olekaan telaketju-toksisia feministejä? Jotenkin Karoliina vaikuttaa oikeinkin mukavalta ihmiseltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka KD ja KOK ovat ihan kannoilla samasta tittelipaikasta taistelemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu