Budjettivajeen rahoittamiseksi tarvitaan talouskasvua ja turhien menojen leikkauksia.
Vero on talouskasvulle kuin käsijarru autolle
Anonyymi-ap
1759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suomen BKT oli viime vuonna 282 mrd. Kun bruttoveroaste on 44 % luokkaa, niin veroja kertyy 124 mrd. Siihen suhteutettuna 10 mrd budjettivaje on 8 %. Tuon verran kasvua tarvittaisiin, jotta vaje tulisi kuitattua menojen pysyessä nykyisellään.
Suomen BKT nimellinen kasvu kuluneiden 10 v jaksolla on ollut keskimäärin 3 %/vuosi. Inflaatio on ollut 2 %/vuosi keskimäärin, joten reaalinen kasvu on ollut vain 1 %/vuosi.
Veroruuvin edelleen kiristäminen on talouskasvulle kuin vetäisi ajaessa auton käsijarrusta.
Henkilökohtaisesti matkailu auton vero n.1000 € oli tänä suvena pois matkailu yrittäjiltä...
Eli talous ei kasvanut vaan puskaparkki..
Leikkaustenkin suhteen pitää olla varovainen. Muuten voi käydä niin, että leikkaus onnistui mutta potilas kuoli.
Muuten voi käydä niin, että ja edellishallituksen velat oli hänen peräsuoli.
Verotuksen kiristäminen ilman todellista talouskasvua on se kamalin vaihtoehto. Verotuksen kiristys vähentää ostovoimaa ja nostaa automaattisesti myös hintoja, mikä vähentää taas kulutusta js sen kautta tuotantoa.
Vasemmalta odotellaan nyt hyviä ehdotuksia talouskasvun vauhdittamiseksi.
Tarvittaisiin jotain fiksumpaa kuin veronkorotukset ja lisävelan otto.
Sekään ei auta, että pesemme täällä toistemme paitoja innokkaammin. Vientiin pitäisi saada vauhtia.
Eipä tuota talouskasvua ole tullut rikkaitten ja yritysten verohuojennuksista kohta neljään vuoteen. Ne keinot on jo nähty. Rikkaitten lisärahat menee pankkitileille makaamaan tai osakkeisiin. Ei niillä mitään investointeja tehdä aikä kulutus lisäänny. Sen tietävät kaikki asialliset taloustietäjät.
Mutta kun kuitenkin tämä oikeisto populistien hallitus on nostanut veroja, niin mikä siinä ettei puolustus menoja maksa ne joilla on...
BK on huono mittari. Esimerkiksi runsasluminen talvi kaikkine riesoineen kasvattaa BKT:tä. Sitten olemme EU:n rikas maa, joka on aina valmis auttamaan vaikkapa Kreikan, Italian ja Espanjan veronkiertäjiä.
Myös sotaan varustautuminen kasvattaa BKT:tä. Siinäkin olemme Euroopan eliittiä.
Se tuo ns. "talouskasvu" näkyy ja tuntuu lähinnä maan rikkaimman viisiprosenttisen pörssissä.
Demareiden on
PAKKO tuoda julki oma ohjelmansa 10- 15 miljardin rahoitusvajeen
suorittamiseksi.
Kokoomus ei hyväksy veronkorotuksia, sellaista paperia ei
missään nimessä allekirjoiteta.
Toimikaa !
Mikäs laki määrää että Kokoomukselta olisi saatava allekirjoitus?