Kirjoitit otsikon Irstain kokemuksesi alla, joka oli huono valinta. Alussa oli aloittajalta jotain päätöntöntä raiskausjuttua, jonka vuoksi kirjoitukset on poistettu ja siinä meni myös koukuttava juttusi ja se oli vielä kesken.
Kirjoita kertomus uudelleen kokonaan tänne please. Kertomus jäi vielä niin hyvää vaiheeseen. Olit siinä juuri koululääkärillä töihintulotarkastuksessa lihaskuntotestissä pikkupöksyissä ja tissit paljaina ja kuumana.
Hei ope, kertomuksesi poisui
17
307
Vastaukset 17
- Anonyymi00001
Ehdin lukea alun. Oli hyvä. Muutakin siihen mennessä kuin pelkkää panoa.
Odotan myös jatkoa. Nostin tämän tällä kommentilla, josko neitiope huomaisi. - Anonyymi00002
Niimpä näytti kadonneen.
Aloitan vähän lyhennettynä.
Vastavalmistuneena kieltenopettajana hain työpaikkaa yhdestä nimeämainitsemattomalta pohjoisen lukiosta, vaikka eräs tuttavani oli varoitellut pohjoisen meiningistä ja koulun rehtorista, joka oli kuulema melkoinen häntäheikki, kuten tuttavani ilmaisi.
Tulohaastattelussa rehtori mittaili minua päästä jalkoihin monen monta kertaa. Tuijotti selvästi poveani ja uteli myös henkilökohtaisia asioitani.
Hän selvitti, että täällä pohjoisessa on omat tavat ja ne tulee murisematta hyväksyä ja sopeutua niihin. Ja mitä täällä tehdään ja tapahtuu, niin niistä ei huudella muualle. Tuliko tämä asia selväksi.
Jouduin aulaan odottelemaan ja haastatteluun meni toinen, minua selvästi vanhempi nainen. Ajattelin, että se oli siinä, kokemus voittaa.
Hetken päästä tämä rouva tuli ulos tuhahdellen ja käveli pois jättäen rehtorin huoneen oven raolleen.
Kuulin kun rehtori puhui jollekin: Kyllä on kaksi hakijaa ja tällä vanhemmalla on vankka kokemus, mutta huono asenne. Alkoi pullikoida jo haastattelussa ja asettamaan ehtojaan. Niin tämä toinen on vasta valmistunut, on, on hyvät paperit ja muodollisestikin pätevä. On pirun nätti ja upea etuvarustus. Niin, kyllä ohjaan hänet tulotarkastukseen sinulle. Kyllä kunnon tutkimus, ettei tule mitään pitkiä sairauslomia, eikä ole raskaana. Otetaan tyttö koeajalle, katsotaan miten pärjää.
Pian rehtori ilmestyi ovelle ja kutsui minut takaisin sisään.
Niin paikka on neidin koeajalla, katsotaan miten pärjäätte. Lukion pojat ovat aika koltiaisua ja alkaa olla naiset ja pillu kokoajan mielessä. Pitäkää kurissa. En halua valituksia.
Ja niin neiti pukeutuu kuin mummot. Täällä pitää opettajan olla esikuvana poikien haaveena, pysyvät siten paremmin aisoissa ja lepäähän sitä näin aikuisenkin silmä paremmin.
Olin yllättynyt. Olin pukenut haastatteluun asiallisen mekon ja ohuen villatakin.
Myöhemmin jatkoa - Anonyymi00003
Muutin paikkakunnalle ja poikaystäväni perässä hakien työtä.
Ensimmäisellä oppitunneilla kolmosluokkalaisten kanssa huomasin, kuinka levottomia muutamat lukion pojat olivat.
Minua mittailtiin katseilla tosi kriittisen oloisesti, supateltiin ja huulia nuoleskeltiin rivon oloisesti.
Pukeudun mielelläni naisellisesti ja niin, seksikkäästikin ja myös rehtorin kehoituksesta ajattelin, että koulussakaan ei tarvitse pukeutua "tanattamaisesti".
Pojat raplasivat jatkuvasti kännyköitään, jotain näytettiin välillä kavereille ja naureskeltiin. Erityisesti kaksi kaveria olivat levottomia ja käyttääntyivät röyhkeästikin.
Pari kertaa välitunnilla mainitsin poikien levottomuudesta rehtorille joka vain totesi poikien olevan poikia ja siinä iässä. Totuttele tavoille, muista olet koeajalla.
Siten olivat pojat takarivissä taas naureskelemassa kännyköiden ääressä. Pääsin kuin yllättämään, nappaamaan yhden kännykän käteeni.
Kuvaruudussa oli ilmiselvä feikkikuva, jossa luokan yhden tytön kasvot oli liitetty alastomaan naisvartaloon. Onneksi tyttö ei tullut tietämän kuvasta.
Minulla kiehahti kun pojat röyhkeästi vaativat kännykkää takaisin ja toinen pojista sai napattua puhelimen itselleen.
Pojat rehtorin puheille, joka vaikutti olevan kuin asia ei kiinnostaisi lainkaan. Lopulta rehtori vaati saada nähdä kuvan. Virnistellen toinen pojista ojensi kameransa rehtorille vilkaisten minua naureskellen.
Ei mutta tämähän onkin hyvä kuva ja niin aidon oloinen, ettei feikkikuvaksi uskoisi. Rehtori mittaili minua taas päästä jalkoihin. Voisi olla aitto. Sitten hän näytti kuvaa minulle ja siinä kuvassa olikin minun kasvoni liitetty alastomaan naisvartaloon. Jaa pojat. Pelleily loppuu nyt. Rehtori räpläsi hetken kännykkää. Siirsin kuvan itselleni vastaisen varalle ja noin otetaan siitä vielä paperikopio. Hetken päästä tulostin hyrisi. Kuva on nyt poistettu ja nyt pojat ulos. Neiti jää.
Sitten hän piti minulle saarnan murrosikäisten poikien käsittelystä ja sanoi toivovansa, ettei häntä moisella vaivata. Muistakaa olette koeajalla ja sitten se terveystarkastuskin pitää hoitaa. Lupasin varata ajan omalta lääkäriltä, vaikkei minulla sellaista ollutkaan.
Ei käy. Täällä käytetään oman koululääkärin palveluita. Varaa aika sinne pian.
Luokassa röyhkeä virnuilu jatkui.
Muutaman päivän päästä kielistudion opettajan pöydällä oli luokkaan tullessani sanomalehti Times ja sen välistä pilkisti värilinen paperi. Istuuduttuani vedin paperin esiin. A4 kuvassa oli minun kasvot ja vartalo stayup sukissa, sukkanauhaliiveissä ja bushup avoliiveissä oleva alaston naisvartalo.
Vilkaisin luokkaan. Eleistä ja virnuilusta näkyi näiden kahden herran olleen asialla. Vein tunnin kasvot punoittaen loppuun, mutta sen jälkeen pojat kuvan kera taas rehtorin kansliaan.
Mitä nyt taas, ärähti mies. Laitoin kuvan hänen eteensä ja selostin tapahtumat.
Mies otti kuvan käsiinsä, katseli sitä. Sinällään hyvä kuva, voisi olla aito. Kyllä neitikin voisi pukeutua noin. Selvitin, ettei ole soveliasta tehdä minusta moisia kuvia.
Mitäs pojat selittävät.
Sehän oli leikkiä, eikä voi olla ope ja aito, kun emme tienneet millainen open pillukarvoitus on. Rehtori katsoi uudelleen kuvaa. No musta tuuhea pöheikkö näyttää olevan jalkojen välissä.
No miten on neiti millainen se on.
Niin mikä kysyin hämmästyneenä.
No neidin karvoitus. Onko tällainen musta tuuhea puska, vai onko kiitorata, vai kokonaan posliini.
Mitä se tähän kuuluu puuskahdin.
Kuuluu se. Millainen neidillä on. Nyt ei ole aikaa temppuilla.
Sain punoittaen sanottua, että posliini, jossa pieni kolmio yläpuolella.
No niin johan sen sitten pillustakin näkee, ettei kuva ole neidistä. Onhan niitä samannäköisiä naisia. Minua on turha vaivata tällaisella. Keksitään nyt kuitenkin pojille vähän hommia, niin jäävät nämä kotkottelut vähemmälle ja nyt kaikki ulos. Neiti muistaa, etten pidä turhista häiriöistä, ellei neidillä ole mielessä muuta. Ja se tulotarkastus pitää hoitaa heti.
Poistuessamme rehtori jäi pöydän ääreen kuva kädessään. Harmi, ettei opesta ole aitoja kuvia naureskelivat pojat poistuessamme.
Tuo poikien tekemä kuvafeikki jäi vaivaamaan ja nuo nätit asut kiehtoivat. Niinpä parina päivänä minulla oli myös koulussa ylläni kepeän mekon alla stayup sukat, sukkanauhaliivit ja ohuet olkaimettomat rintsikat ja stringit. Jotenkin poikien jatkuva mittailuni myös kiihotti. Ajattelin, että tietäisivätpä mitä minulla on mekon alla.
Toisena aamuna sain varattua ajan myös tulotarkastukseen ja se järjestyikin nopeasti samalle päivälle.
Tarkoitukseni oli mennessä poiketa kotona ja vaihtaa alle vähän sopivammat alusasut.
Ollessani lähdössä rehtori hihkaisi, että pojat saavat tehtävän viedä minut parinkilometrin päässä olevaan lääkärinvastaanotoon. Ilmeistä näin, ettei tehtävä miellyttänyt toimia kuskinani. Mistähän rehtori tiesi ajanvaraukseni.
Vaatteiden vaihtoni unohtui. Matka taittui hiljaisuuden vallitessa. Perillä pojat sanoivat tulevansa aulaan odottamaan lehtiä lukemaan.- Anonyymi00004
Jatka!
- Anonyymi00005
Pian noin viisikymppinen valkotakkinen lääkäri tuli ovelle ja kutsui minut sisään.
Mitäs kloppeja täällä luuhaa, hän ärähti.
Pojat selostivat saaneensa reksiltä tehtävän, kuskata uusi ope terveystarkastukseen ja takaisin.
Jaa vai niitä feikkikuvapoikia kun aitoja kuvattavia ei ole ollut. Kuulin asiasta.
Vai tuli pojille muita tehtäviä.
No järjestetään lisää hommia. Sisään siitä joka sorkka.
Pojat nousivat hämmästyneinä. No niin niin, sisään siitä kaikki kolme.
Mutta kysehän on minun tulotarkastuksestani. Parahdin hädissäni. En tosiaankaan halunnut näitä koltiaisia kanssani sisään.
No niin on, mitä sitten. Minulta on avustaja sairaana eikä tuuraajaa ole saatu mistään. Kaikki on mennyt tänään päin helvettiä.
Pojat saavat toimia avustajani ja kirjata tiedot ylös kun kyselen. Eikä anatomian opitkaan ole varmasti kummallekkaan pahitteeksi.
Nyt poikien ilmeet kirkastuivat tajutessaan pääsevänsä mukaan minun terveystarkastukseen. Yritin väittää vastaa, mutta silloin lääkäri hiilestyi tosi pahasti.
Kuulkaas nyt neiti opettaja. Olen keskustellut koulun johtokunnan puheenjohtajana valinnastanne rehtorin kanssa ja hän kertoi teidän järjestäneen monenlaista kurinpidollista harmia. Hän pyysi heti ilmoittamaan, mikäli neiti opettaja heittääntyy hankalaksi. Olette koeajalla, joka voidaan päättää vaikka heti. Ei varmasti näytä hyvälle neidin niminirjaotteessa työsuhteen purku näin nopeasti. Palkka lakkaa juoksemasta heti.
Minulla ei ole aikaa leinkiä neidin huonon itsetunnon kanssa. Jatketaanko, vai soitanko rehtorille ja minä päätän täällä kuka toimii avustajanani. Onko selvä.
Pojat kuutelivat ryöpytystäni kerrankin totisina.
Olin kuin lukossa moisen purkauksen jälkeen. Istuuduin vaitonaisena. Hyvä aloitetaanko. Sain vaivoin nyökättyä.
Selvä toinen voi aluksi kirjata ylös neidin vastaukset ja minä kyselen. Keksitään möhemmin molemmille hommia.
Lääkäri kyseli minulta ensin ihan perustietojani, mutta pian mentiin henkilökohtaisiin asioihin. Seurustelenko, kyllä, asutteko yhdessä, kyllä, onko ollut gynegologisia vaivoja, ei, mitä ehkäisyä käytätte, minulla on pillerit. Aina välillä lääkäri vilkaisi kirjuria, joka mutisi kirjaamisiaan, ei käytä kortsua, nai paljaaltaan. Kuinka usein olette sukupuolisuhteessa? Taivas mihinhän sitä tietoa tarvitaan, poskiani kuumotti ja olo oli tukala oppilaiden kuullessa ja kirjatessa vastaukseni.
No, kuinka usein neiti saa kalua ärähti lääkäri uudelleen, kaksi, tai kolme kertaa, sain kuiskattua. Näin poikien ilmeistä, että nyt tehtävä alkoikin miellyttää ja kiinnostaa.
Viikossako, kysyi lääkäri. Ei kun päivässä. Mitä, milloin, tehän olettekin aikamoinen tikkaaja. Kerran aamuisin ja kerran tai kaksi illalla sain sanottua.
Kirjuri mumisi, tikkaa kuin kani ainakin kolme kertaa päivässä.
Eli töihin tullessaan neitiä on vasta pantu ja illalla on saatava lisää. Neitihän onkin aikamoinen lortto. Kirjuri mumisi: Tulee oppitunneille suoraan naimasta ja jatkaa illalla kotiin päästyään.
Kysely jatkui samaan malliin. Harrastatatteko suuseksiä, kyllä, kuinka usein, lähes joka kerta, ja kirjuri mumisi, imee kaluja mielellään, otatteko siemenesteet suuhun, kyllä, nielettekö lastin, kyllä. Kirjuri mumisi, lutkuttaa ja haluaa spermat nieltäväksi.
Harrastatteko peppuseksiä. Lääkäri hiillosti minua edelleen. Kyllä. Kirjuri, panettaa itseään usein myös perseeseen.
Nyt olo alkoi olla jo aika vaikea. Aloin selvästi kiihottua, vaikka hävetti selvitellä omia intiimejä asioitani oppilaiden kuullen.
Masturboitteko, kyllä toisinaan, miten, hieromasauvalla ja sormin ja kirjuri mumisi nainnit kolme kertaa päivässä ei riitä tyydyttää itseään vielä hieromasauvalla ja käsin pillua hiplaamalla.
Lopulta hiillostukseni loppui. Nyt tehdään perustarkastus ja kuntotestiosio. Kuunnellaan ensin keuhkoja ja sydäntä. Neiti riisuu puseron.
Mutta minulla on mekko. Parahdin poikiin vilkaisten. Kumpikin oli nyt aivan totisena. No mekko pois sitten komensi lääkäri. Mutta ei poikien nähden, oppilaitani.
Mitä sitten, nyt he ovat avustajiani ja luottamustehtävässä. Eteneekö homma vai päätetäänkö tähän ja neiti saa lähteä samantien.
Ehdin ajatella jo ansionmenetystäkin ja hitaasti avasin mekon napit edestä ja pujotin kädet pois hihoista ja laskin mekon yläosaa hieman alemmas pitäen käsin mekon etuosaa rintojeni ja liivieni suojana. En kuitenkaan riisunut mekkoani kokonaan.
Lääkäri kuunteli ensin takaa ja sitten edestä. Hyvä sitten tehdään pieni kuntotesti ja kuunnellaan uudestaan. - Anonyymi00006
Kyllähän näitä lukee. Kunhan tajuaa ettei tämä ole totta. M59
- Anonyymi00007
Valitettavasti on totta enkä millään lailla rehentele asialla kerropahan niinkuin asia meni.
Sitten lääkäri sanoi. Pahus jotain jäi vielä kysymättä perusselvityksessä. Miten se nyt unohtui. Mites noiden orkkujen laita. Saakos neiti helposti orgasmeja. Mitä, niin kyllä, kyllä saan. Niin naidessa, kuin runkatessakin? Punoitin entistä enemmän, kyllä molemmilla tavoin.
Kirjaappas ylös.
Saa orkkuja usein ja tosi helposti naidessa ja runkatessa mumisi kirjuri.
Lääkäri komensi minut lattialle etunojapunnerrusasetoon. Katsotaan miten neidiltä sujuu 15, tai 20 punnerrusta. Aioin pujottaa mekon yläosan paikoilleen, mutta mies ärähti' Anna yläosan olla, että saan kuunneltua heti punnerruksen jälkeen.
Aloitetaan. Yksi, kaksi, enkä ole mikään kunto ihme käsien suhteen. Punnertaminen kävi työstä ja mekon yläosa valahti vyötäisilleni paljastaen ohuista olkaimettomista pitsiliiveistä pullottavan poveni, jonka huomasin pyrkivän asennosta johtuen esiin. Hyvälle näyttää, jatka. Sain aikaan 15 punnerrusta. Hyvä, polvilleen, kuuntelen välillä.
Suojasin poveni käsilläni lääkärin kuunnellessa selkäpuolelta. Sitten hän siirtyi etupuolelle. Kädet pois tieltä. Noh, ompas neidillä kauniit ohuet tissiliivit ja nännitkin näkyvät läpi. Noo, ei ujostella. Rohkeasti vaan.
Tutkittava omaa läpinäkyvät tissiliivit mutisi kirjuri.
Sitten minut komennettiin lattialle kyykkyyn ja siitä nousemaan ylös ja alas. Testataan jalkalihaksia ja tasapainoa. Yritin kannatella mekkoa edessäni, mutta eihän se onnistunut. Horjuin ja heiluin. Äsh. Ei tule mitään, nouse ylös ja mekko pois ja uudelleen kyykkyyn.
Ei parahdin. Kyllä, tai lähde. Neiti muistaa etten halua kuulla enää yhtään vastaväitettä. Jalat täristen, nieleskellen kiukkuani pujotin mekkoani lanteilta alas paljastaen samalla alusasuni kokonaan. Otapas neidin mekko vastaan, lääkäri komensi toista kännykkäänsä kokoajan räpläillyttä oppilasta. Innokkaana poika tulikin lähemmäs ja ojensin mekkoni hänelle.
Jestas. Neidillä onkin oikein seksiasu yllään. Katsokaapas pojat, noin pitää kauniin naisen pukeutua. Kyllä pojat katsoivatkin. Aika rientää. Kyykkyyn, kädet niskan taakse. Polvet leveämmälle, säilyy tasapaino. Nyt ylös, alas, ylös. Jalat leveämmälle. Tunsin kuinka ohuet stringini puristuivat tiukemmin pakaroideni väliin ja pimppiäni vasten. Pelkäsin kiihottuvani noiden katseiden edessä, niin, että pöksyni kostuisivat läpi. En halunnut näyttää sitä. Myös nännini kovettuivat ja pingottuivat pitsiliivien läpi.
Ylös alas, ylös alas. Jää siihen kyykkyyn. Kuunnellaan. Stetoskooppi painui selkääni vasten. Nyt edestä. Jaa nuo liivit ovat tiellä. Ensin mies painoi toista kuppia alemmas kuunnellen rintani yläosasta. Katseeni osui poikiin. Näin kuinka pojat nieleskelivät silmien suurentuessa jännityksestä lautasen kokoisiksi kännykät käsissään tietysti, ollessani siinä kyykyssä jalat levällään kädet edelleen niskan takana.
Siten yhdellä nopealla käden ja sormien liikkeellä lääkäri nappasi liivieni hakaset takaa auki ja olkaimettomat liivini lensivät lattialle paljastaen törröttävät rintani. Ovat vain tiellä, mutisi lääkäri ja sitten jatkaen kuuntelua ja ärähti. Mitä toljotat, ota neidin tissiliivit ylös ja talteen.
Poika tulli eteeni ja innostunut kiilto silmissään poimi liivini edelleen minua tiiviisti tolljottaen.
Hyvälle kuulostaa. Nyt vielä muutama jalkakyykky. Ylös, alas, pitäkää, pitäkää kädet vaan niskan takana, ylös, alas, ylös. Paljaat rintani heilahtelivat valtoimenaan nälkäisten katseiden edessä. Taas minua kuunneltiin.
Mites avustajat, mikä on sauraava vaihe tutkimuksissa. Pojat vilkaisivat toisiaan minun noustessa seisomaan ja sain peitettyä paljaat ritani käsilläni.
Lämmön mittaus sanoi toinen poika epävarmalla äänellä. Oikein ja mistähän se tällä kerralla tehtäisiin. Mitäs ideoita avustajilla. Pillusta ja perseestä kuului jo innostunut kommentti.
Eikä, sain sanottua. Nyt ei sanaakaan neidiltä. Lääkäri varoitti. Kyllä luotettava ja vertailtava lämpö saadaan vaginasta ja anuksesta. Toinen vaihtoehto on kainalo ja suu, mutta tehdäänpä nyt niin kuin avustajat ehdottivat. Neiti pujottaa nuo pöksyt pois ja samalla sukat ja sukkanauhaliivit. Saavat nuoretmiehetkin perehtyä kunnolla verhotta naisen anatomiaan. Tehdään niin, että toinen mittaa lämmön neidin vaginasta ja toinen anuksesta. Lopuksi on sitten vielä yksi kuntotestiosio.
No mitä aikailua. Neiti riisuuntuu nyt kokonaan ilman mitään temppuilua.
Hitaasti sain vietyä käteni sukkanauhoille, nostin aina toisen jalan ja sitten toisen tuolille ja rulasin sukat pois, sitten sukkanauhaliivit ja siinä oli käsiä ojossa ottamassa ne talteen. Sitten oli stringien vuoro. Posket punoittaen ja hengityksen kiihtyessä vein kädet uumalle ja pujotin pöksyt pois ja annoin ne ojennettuun käteen.
No niin pojat siinä on teillä edessänne alaston nuori nainen, vielä opettajanne, niin teidän ei tarvi haaveilla minkään feikkikuvan kanssa. Eikä opettajankaan tarvitse hävetä. Täytyy sanoa, että neiti on tosiaan muodollisesti pätevä.- Anonyymi00008
Nyt aletaan päästä asiaan. Etelän maisterilta otetaan pohjoisessa potkut pois.
- Anonyymi00009
Olin häpeissäni ja vartaloani tuijotettiin julkeasti. Neiti laskee kädet nyt vaan sivulle.
Katsokaa pojat, kun tällainen lortto kiihottuu, niin merkit näkyvät kasvoilla ja kaulalla. Ne punoittavat voimakkaasti. Mitäs muuta tunnusmerkkejä naisen kiihottumisesta on. Nännit nousevat pystyyn ja vittu on märkä. Rohkaistui toinen pojista.
Aivan oikein. Katsokaa neidin nännit ovat ovat aivan pystyssä. Mutta sen lisäksi nännipihat yleensä turpoavat. Tulkaa lähemmäs. Näette että opettajanne nännit törröttävät jopa ylöspäin ja nännipihat ovat myös vahvasti paisuneet ja näyttävät paisuvan lisää. No neiti ei nyt peittele mitään. Nouskaa nyt tutkimuspöydälle, niin pojat pääsevät mittaamaan lämmöt. Samalla pojat pääsette koettamaan miten kiihottunut neidin alapää on ja tekemään tissien tutkimukset.
Aioin väittää vastaan, mutta näin lääkärin ilmeestä, että se ei ollut viisasta. Tuokaapa pojat nuo kaksi valospottia tähän lähemmäs. Saadaan kunnon tutkimusvalot tänne neidin jalkopäähän. Siirryin tutkimuspöydän ääreen. Nostakaapa peppu siihen reunalle, sitten jalat telineille noin ja nyt makuulle.
Ei, ei ole hyvä. Tuopas tuolta hyllyltä tuo tyyny, hyvä, neiti nostaa nyt peppuaan, nostetaan lantiota korkeammalle tulee paikat paremmin esille, laita tyyny nyt sinne pyllyn alle.
Sitten säädetään noita telineitä leveämmälle. Neiti ottaa jalat hetkeksi pois. Noin pojat nostetaan niitä reilusti ylemmäs näin ja sitten leveämmälle. Vielä leveämmälle, niin neiti pääsee levittämään meille kunnolla jalkansa.
Hyvä nyt neiti pujottaa jalat takaisin. Noin nythän ne leviävät oikein hyvin ja nousevat ylös. Onko hyvä pojat vai levitetäänkö telineitä vielä lisää. Kuului myöntävää innostunutta mutinaa. Laskekaa vielä jalat. Levitetään näitä vielä. Sanoin, ettei jalkani leviä enempää. Kyllä kyllä vielä. Kipaiskaapa neiti hakemaan toinen tyyny tuolta hyllystä nostetaan peppu ylemmäs, niin jalat aukeavat vielä paremmin. En uskaltanut enää vastustaa vaan toteutin tottelevaisesti omaa häpäisyäni.
Laskeuduin tutkimuspöydältä hain tyynyn ja silmäni levisivät miesten säätäessä jakatelineitä ylemmäs ja leveämmälle. En voi käydä noin jalat levälleen.
Olin jo muutenkin orgasmin partaalla.
Noh mitä neiti tuumaa, onko hyvä. En saanut vastattua. Noniin testataan. Kiipesin uudelleen pöydälle. Kohotin käskemättä lantiotani ja toinen tyyny pakotti lantioni korkealle.
Noin ja nyt neiti pujottaa jalat paikoilleen. Toinen jalka meni helposti telineeseen, mutta toisen kanssa sain pinnistellä. Noin menihän se sinne ja nyt valoja lähemmäs ja neiti ottaa kädet pois pillun edestä.
Kas kas katsokass pojat neidillä onkin paljaaksi ajeltu pillu ja pieni kolmio häpykummun päällä. Kaunista on ja niin avoimena. Niin siitä kiimasta ja kiihotuksesta. Koettakas nyt neidin pillua. Mielipiteenne onko se kiihottunut, kuten kasvot, kaula ja tissit.
Ehdin vetää henkeä kun tunsiin epävarmat sormet jalkovälissä. Ensin yksi ja sitten kaksi sormea työntyi sisääni.
Tämähän on aivan märkä ja limainen, kuulin hämmentyneen pojan äänen. Sormet liikkuivat sisälläni hetken. Hyvä sitten toinen. Taas pimppiäni tunnusteltiin ja ronkittiin. Kyllä kiihottunut on, kuului mielipide. Nyt tunsin jo orgasmin lähestyvän. Sitten lämpö. Pian kuumemittari työnnettiin pimppiini ja hetken kuluttua toinen pyllyyni.
Kohotin päätäni ja katsoin jalkoväliini, jossa kuumemittari pää sojotti pimpistäni. Kolme hahmoa oli jalkovälissä katselemassa ja huomasin kännyköiden osoittavan jalkoväliin.
Mitä kuvaatteko minua älähdin säikähtäneenä. Ei, ei me pojat säikähtivät. Yritin nousta. Lääkäri painoi minut takaisin ja sanoi, että eihän se mitään. Pojat ovat kuvanneet neitiä kokoajan ja saavathan hyvää anatomista oppimateriallia, eikä tarvi feikkejä tehdä. Pojat ovat nyt avustajiani ja vaitiolovelvollisia. Yritin väittää vastaan. No kai neiti itsekin tajusi kun järjestettiin lisää valoa ja jalkoja leveälle, että se tehtiin juuri kuvien onnistumiseksi ja olihan pojilla kokoajan kännykät käsissä. Retkahdin kiihtyneenä takaisin. AlastomuuttanI ja jalkojen levitystä minua on kokoajan kuvattu!!!
Mittarit vedettiin pois.
No oliko lämpötilaeroja. Kyllä pillusta tuli kolme kymmenystä korkeampi lämpö. Jaahas se taitaa tarkoittaa, että tämä lortto laukeaa pian. Kiihottakaa vielä sormin pillua niin näette aidon orgasmin naisen vaginassa. Noin varovasti, ei saa ronkkia. Toinen levittää neidin häpyhuulet ja toinen kiihottaa klitorista ja työntää sormia sisään ja työntelee edes taas kuin naisi.
Antakaa kamerat tänne, minä kuvaan sen aikaa. Pian minut kiihotettiin orgasmiin, enkä enää tiennyt nolostelinko lainkaan. Koko kiihotus humahti vartaloni läpi. Voihkin ja uikutin emättimeni puristui sormien ympärille.
Noin sormet pois, seuratkaa nyt tarkasti avointa pillua miten se sykkii ja kouristelee ja miten lorton vartalo tempoilee. Kuvatkaa nyt kunnolla, saatte aidon orgasmin kuviin. Minä nauhoitan kuului toisen pojan ääni. Hyvä siitä on hyvä katsella yksityiskohtia myöhemminkin.
Kohotin päätäni. - Anonyymi00010
Lääkäri levitti häpyhuuliani ja pojat kuvasivat. Kuvatkaa myös rinnat ja kasvot heti orgasmin jälkeen, nainen hehkuu.
Minua kuvattiin kiireettä. En pystynyt laittamaan vastaan.
Lääkäri teki vielä sisätutkimuksen ja levittimen ollessa pimpissäni hän kehotti poikia katsomaan sisääni ja kuvaamaan selostan samalla mitä tutkimuksessa haettiin.
Sitten tutkittiin rintani. Pojat saivat tutkia niitä kiireettä ja tietysti kuvata.
Neiti nousee seisomaan. Nostakaa kädet ylös kääntyilkää. Pojat kuvaavat.
Kääntyilin ja tunsin voivani saada pian uuden orgssmin.
Katsotaanpa neidin notkeus. Kääntykää selin tänne valoa vasten, jalat haralleen, kumartukaa polvet suorina. Jalat leveämmälle ja nilkoista kiinni. Katsokaa tänne jalkojen välistä ja hymyilkää, pojat saavat myös nähdä neidin riettauden ja kuvata. Taitaa neidin pillua kutkuttaa uudelleen. Sykkiihän se ja valuu selvästi.
Juoksumatolle. Alasti, kyllä tottakai. Saadaan nuo neidin tissitkin pompottamaan kunnolla ettei poikiakaan jää harmittamaan kuvamateriaalin puute. Neiti nostaa valospotit kahta puolta juoksumattoa Aloitetaan kävellen ja sitten pistetään kiihdyttäen juoksuksi. Jos vaikka kuvatessa uusi orkkukin lortolta irtoaisi.
No olin orkun partaalla jo siinä tietäessäni joutuvani noiden julkeiden tuijottavaksi ja kuvattavaksi.
Testi, siis kuvaukseni alkoi ja pian huomasin myös lääkärin kuvaavan. Tulee hyvää opetusmateriaalia, hän tokaisi kameran huomatessani. Eihän neidillä ole mitään sitä vastaan.
Eei, sain henkäistyä. Hyvä saadaan paremmin kuvattua kokoajan eri suunnilta ja sitten vaihdettua materiaalia. Minua kuvattiin, ensin kävelyvauhdilla sitten juosten. Hyvin neidin pylly hyllyy ja tissit pompottavat kuvatkaa myös jalkoväliä edestä ja takaa. Näkyy, että lortto taas kiihottuu, pian tulee orkku ja kun se tuli niin lysähdin lattialle ja tahtomattani vein sormet pimpilleni ja sisääni ja masturboin itseäni jalat levällään kaikkien edessä.
On tämä opettajanne oikein kuuma lortto. Runkkaa itselleen orgasmin kaikkien edessä tietäen, että kuvataan.
Kävin siistiytymässä vessassa ja nyt hävetti kävellä miesten eteen pukeutumaan.
Vedin mekon ylleni sukat ja sukkanauhaliivit paikoilleen. Etsin pöksyjä ja liivejä. Toinen koltiainen taputti taskuaan. Ei ope niitä tarvitse, lortto.
Puhelin soi, kyseessä oli rehtori joka ihmetteli missä viivyimme. Noo tarkastus oli perusteellinen. Pojat olivat apulaisina. Ei, ei ollut vaikeuksia. On oikein hyvätapainen nainen. Suosittelen. Käsken pojat luoksesi, oikein reippaita nuoria miehiä. Voivat itse kertoa ja näyttää avustustoimensa. Minäkin toimitan tämän virallisen puolen pian ja saat vähän epävirallistakin tietoa. Ei ei rehtorille parahdin. Arvaten mistä oli kysymys, kuvistani.
No mutta tottakai. Kaikki terveystarkastustiedot ovat luottamuksellisia ja tulee toimittaa koululle, siis rehtorille. Aavistin pahaa, mutta en voinut mitään.
Matkalla vannotin poikia, ettei kuvia saa näyttää kenellekään. Eikö reksillekään. Ei, ei missään nimessä. Puuskahdin kuumana.
Katsotaan nyt jos reksi pyytää ja kaverit. Pojat naureskelivat. Toinen räpläsi kameraansa. Mulla on opesta yli 200 kuvaa ja kuvanauhaa myös. Hitsin hyviä lortto.
Koulun pihalla ryntäsin autosta. Kivan näköistä menoa ilman pöksyjä ja rintsikoita. Tissit keinuvat hyvin. Kuulin takanani. Iltapäivän tunnit menivät melkoisen tunnekuohun vallassa. Kotiinlähteissä rehtori kutsui luokseen. - Anonyymi00011
Mieskaverisi kävi koululla kun et vastannut puhelimeen. Hän sai muutaman päivän työkeikan, eikä tule öiksi kotiin. Sain myös tarkastusraportin lääkäriltä. Olen perehtynyt siihen kunnolla ja näyttää ettei terveydellisiä esteitä ole työsuhteen jatkolle. Täytyy sanoa, että ompa melkoinen kertomus.
Tuli vähän muutakin. Rehtori hivutti eteeni nipun valokuvia. Alastonkuvia minusta ja levitti ne eteeni. Kuuma humahdus lävisti vartaloni. Kuin hypnotisoituna tuijotin noita riettaita kuvia minusta. Siirsin kuvia pois toisten päältä pöydän ylle kumartuneena suu kuivana. Huomaamattani rehtori oli siirtynyt taakseni ja samantien nosti hameeni helman ylös. Oho täällähän ollaan kuumana perse paljaana. Käsi meni heti jalkoväliini ja märkänä. Eikä kotona nyt olekaan iltapanijaa.
Luin kertomuksen, että kalua kolme kertaa päivässä. Nyt pitää auttaa. Samantien mies painoi minut pöytää vasten ja työntyi sisääni. Sain henkäistyä, että jos joku tulee. Tulkoon näkeväthän millainen lortto olet.
Minusta oli raportoitu kunnolla. Mies hellitti otettaan ylävartalostani. Vedä tuo mekko pois. Haluan naida sinua täysin alasti. Sain kohottauduttua sen verran, että kalu kokoajan sisälläni vedin mekon yläkautta pois. Mies painoi minut uudelleen pöytää vasten ja aloitti rajun nainnin. Pian vaikeroin tahtomattani. Jyskytys jatkui ja pian mies purkaantui sisääni. Hetken jälkeen mies vetäytyi minusta läjäytti pakaroitani siirtyi eteeni kohotti hiuksista päätäni ja komensi minua nuolemaan ja imemään kalunsa puhtaaksi. Kalu tökki huuliani ja avasin suuni kiltisti.
Miehen kalu terhistyi hetken päästä ja hän nai minua pöydällään uudelleen ja vielä nuoletti kalunsa puhtaaksi.
Pukeutuessani hän sanoi. Nyt tehdään niin, että koska vakituinen panijasi on työmatkoilla nyt ja käsittääkseni myöhemminkin keikkoja tulee niin täytyyhän tarpeistasi huolehtia. Teemme niin, että aina kun miesystäväsi ei ole aamulla kotona panemassa sinua, niin tulet koululle tuntia aiemmin. Tulet tänne huoneeseeni. Riisuudut alstomaksi käskemättäni ja jos olen jo paikalla niin polvistut eteeni ja alat imeä kaluani, niin ettei minun tarvitse puuttua millään lailla asiaan. Ellen ole vielä paikalla, niin odotat minua alastomana ja valmiina. Onko selvä.
Tiedän kyllä milloin miehesi on reissussa, joten kiertely ei auta. Saatan käydä myös helpottamassa iltakiimasi. Mutta siitä asiasta saavat huolehtia nämä kaksi veijaria. Sovin jo, että he tulevat illalla harjoittelemaan naimistasi. Jos he tuovat joskus jonkun kaverinsa mukaan, niin se sopii puolestani. Saathan sitten jakaa persettäsi kolmelle. Onko asia nyt kaikin osin selvä. Aamulla aloitat täällä riisuuntumalla ja imemällä lortto.
Katsotaan myöhemmin, minulla on muutama tuttu, jotka haluavat varmasti tutustua sinuun lähemmin. Järjestetään saunailtoja, emännöit. Alasti tietysti tai mitä nyt keksitään, vaikka strippausta ennen nainteja.
Poistui hämmentyneenä.
Illalla hieman kello seitsemän jälkeen ovikello soi. Menin avaamaan ja ovella oli kolme nuorta miestä. Terve lortto. - Anonyymi00012
Uhhuh. Nyt pöksyt kostuivat lukiessani.
Toinen ope. - Anonyymi00013
Kyllä rietas meno on aina niin seisottavaa lukea.
- Anonyymi00014
Jatka tuosta. Jouduit kyllä aika riettaaseen kyytiin.
- Anonyymi00015
Jatka noista seuraamuksista.
Olis kiva kuulla moniko oppilaistasi pääsi sinua naimaan ja miten reksin kanssa on mennyt ja monellako kaverillaan hän on sinua panettanut.
Jäitkö koulussa kiinni hommista. - Anonyymi00016UUSI
Mihin ope katosi.
Kiinnostava kertomus. Jatkoa toivon. - Anonyymi00017UUSI
No en kadonnut. Mutta tuohon oli hyvä lopettaa.
Lyhyesti se vuosi oli kiivasta ja kuumaa aikaa. Lukion pojat vierailivat luonani turhankin usein ja tunneilla oli vaikeaa. Minulle näytettiin jatkuvasti sukupuoliyhteyteen viittaavia merkkejä oppituntien aikana ja kameroiden ja arvatenkin valokuvieni kanssa sipistiin ja supistiin röyhkeästi. Toisinaan ns. opettajan pöydälle ilmestyi valokopiona alastonkuvani, röyhkeimpänä kuvia, joissa olen tutkimupöydällä jalat korkealla levällään kuumemittarit sisälläni sojottamassa ja kuvia kun pimpissäni on metallinen levitin.
Iltaisin sain usein kuvaviestin, jossa joku näistä riettaista kuvistani ja viesti, tulemme, valmistaudu ja riisuunu valmiiksi. Se tarkoitti sitä, että ovikellon soidessa minun piti mennä alastomana avaamaan ja poikien kiihko oli niin suuri, että monta kertaa jouduin jo imemään eteisessä ja joskus jo siinä otetuksi. Ihme kyllä parempia numeroita minulta ei yritetty kiristää.
Rehtorin luona jouduin käymään aamuisin aina kun mieskaverini oli työkomennuksilla. Hän oli tutustunut kai tarkoituksella mieskaveriini. Kävivät kuntosalillakin ja sulkapalloa pelaamassa, vaikka ikäeroakin oli ja onki aina hyvin sen tiedon milloin mies oli poissa. Jotenkin ymmärsin, että rehtori nautti minun tietäesä heidän harrastuksistaan ja piti minut kokoajan varpaillani. Kiinnijäämisen uhka oli suuri.
Jouduin siten aikalailla rehtorin valtaan. Hän oli saanut myös pojilta alastonkuvani ja kuvanauhat, eikä unohtanut näytellä niitä minulle ja kertoi muutaman tutun saaneen nauttia myös uuden opettajan suloista.
Minun piti tosiaankin aina riisuuntua täysin alastomaksi rehtorin edessä ja polvistua hänen eteensä ja ottaa häneltä kalu esiin ja imeä sitä. Näin hän näytti valtaansa ja nautti siitä. Toisinaan jouduin imemään loppuun asti ja toisinaan hän vain kädellä viittasi miten minun piti asettua ja nai minua.
Joskus rehtori ei ollut vielä tullut huoneeseensa ja ohjeen mukaan minun piti riisuuntua valmiiksi ja odottaa. Kerran kävi niin, että imiessäni hänen kaulaan ovisummeri soi. Salamana rehtori painoi punaista valoa ja komensi minut kumartumaan pöytänsä taakse jalkatilaan. Ime ime, hän komensi ja veti tukasta pääni kalua kohti. Sitten kuulin, kuinka summeri pärähti ja yksi miesopettaja tuli asioimaan hänen kanssaan. Ihmeen hyvin rehtori pystyi hoitamaan miehen asian minun kokoajan imiessä alasto ana. Hän purkaantui heti suuhuni miehen sulkiessa ovea poistuessaan.
Joskus sain kutsun rehtorin huoneeseen myös keskellä päivää, naitavaksi. Muutamia kertoja lukion pojat näkivät nämä käyntini ja heti perään tuli vihjailuja, että ope ei malttanut odottaa iltaa ja kävi helpottamassa kiimaansa reksin kalulla.
Maistuiko lortto, tuli vihjailuja.
Kerran aamulla rehtori ei ollut vielä tullut ja ohjeen mukaan riisuuduin alastomaksi, kiltisti odottamaan kiimoissani, kuten hän asian ilmaisi.
Ovi aukeni ja luulin rehtorin tulevan, mutta sisään tulikin kanslisti n 50 vuotias rehtorin ikäinen rouva. Hämmennyin täysin ja tavoittelin mekkoa suojakseni.
Rouva mittaili minua ensin totisena, sitten hymyillen. Älä säikähdä. Olenhan ensin aavistanut ja sitten tiennytkin. Olet joutunut rehtorin pyöritykseen. En ole voinut olla kuulematta rakastelujenne ääniä. Olet varsin äänekäs lauetessasi. Myönnän, pari kertaa olen salaa katsellut oven raosta uteliaisuuttani.
Minä olin itse rehtori leikkikalu vajaat parikymmentä vuotta sitten taloon tullessani ja moni nuori opettaja on kokenut saman. Olihan se kiihkeää aikaa, en voi moittia. Nautin kyllä silloin itsekin huomiosta ja seksistäkin. Niin varmaan sinäkin nyt. Olethan oikea kaunotar ja rakastellessanne näin kuinka innokas olet.
Ei huolta. Poistun nyt ennenkuin rehtori tulee, saatte rakastella, torjun aina jos joku yrittää tulla. Jutellaan joskus ja vaihdetaan kokemuksia.
Sen lukuvuoden jälkeen miesystäväni sai töitä etelästä ja hain toista työpaikkaa. Pääsin pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561