Kylmää toimintaa maatalouslomittajalta vasikan parissa

Sattumalta katsoin televisioista Maatalouslomittajien työtä. En ole aiemmin sarjaa seurannut, joten shokkivaikutus tuli nopeasti.

Erityisen julma kohtaus oli seuraava: lomittaja istuu tietokoneiden ääressä, huomaa vasikan syntyneen vähän yllättäen. No, vähitellen lomittaja raahautuu paikalle, liukkaan paskaisen tantereen keskelle. Siellä se surkea uusi tulokas makaa, ei kykene nousemaan jaloilleen.

Odotan, että vasikka nostetaan emänsä viereen. Miten tärkeää olisi saada tärkeitä suojaravintoaineita maidosta, mutta niin ei käy.

Vasikka kannetaan yksittäiskarsinaan kauas emosta. Voin tuntea poikineen tuskan, kun ei saanut edes nuolla vasikkaansa puhtaaksi.

Vihasin koko sarjaa siitä hetkestä alkaen. Jos tuollainen toiminta on arkista eikä se herätä mitään tunteita, kehottaisin alanvaihtoon, mutta ei minkään elollisen pariin, vaan vaikkapa kiviä louhimaan tai paskaa luomaan jonnekin.

Ja tuotako te joka päivä siellä teette! Erotatte kuin sosiaalityöntekijä äidit ja vauvat heti saman tien, kuten aiemmin tekivät ihmislapsille. Ei ehkä enää, mutta eläimet eivät välty näköjään miltään julmuudelta edes meillä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sattumalta katsoin televisioista Maatalouslomittajien työtä. En ole aiemmin sarjaa seurannut, joten shokkivaikutus tuli nopeasti.

Erityisen julma kohtaus oli seuraava: lomittaja istuu tietokoneiden ääressä, huomaa vasikan syntyneen vähän yllättäen. No, vähitellen lomittaja raahautuu paikalle, liukkaan paskaisen tantereen keskelle. Siellä se surkea uusi tulokas makaa, ei kykene nousemaan jaloilleen.

Odotan, että vasikka nostetaan emänsä viereen. Miten tärkeää olisi saada tärkeitä suojaravintoaineita maidosta, mutta niin ei käy.

Vasikka kannetaan yksittäiskarsinaan kauas emosta. Voin tuntea poikineen tuskan, kun ei saanut edes nuolla vasikkaansa puhtaaksi.

Vihasin koko sarjaa siitä hetkestä alkaen. Jos tuollainen toiminta on arkista eikä se herätä mitään tunteita, kehottaisin alanvaihtoon, mutta ei minkään elollisen pariin, vaan vaikkapa kiviä louhimaan tai paskaa luomaan jonnekin.

Ja tuotako te joka päivä siellä teette! Erotatte kuin sosiaalityöntekijä äidit ja vauvat heti saman tien, kuten aiemmin tekivät ihmislapsille. Ei ehkä enää, mutta eläimet eivät välty näköjään miltään julmuudelta edes meillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu