Jos petätte kumppanianne kerran, eikä se merkitse teille mitään, niin älkää kiitos kertoko omalle kumppanillenne!Jos tunnette valtavaa syyllisyyttä ja pahaa oloa, niin täytyykö se vielä jakaa kumppaninkin kannettavaksi? Pahimmassa tapauksessa saatatte tuhota täysin kumppaninne luottamuksen ihmissuhteisiin ja toisiin ihmisiin!Jos ette kykene kestämään syyllisyyttä, niin älkää pettäkö! Kiitos!
Älkää kertoko!
raskas mieli
203344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kun jää kiinni ja paljastuu, tilanne sortaa ihmisen vielä kovemmin.
Mä ainakin haluaisin, että mulle kerrotaan. Pahemmalta se tuntuu jos saa kuulla joltain muulta totuuden tai epäilee, mutta ei tiedä.. Mä ainakin arvostaisin enemmän kertomista, jolloin pystyisin ehkä antamaan anteeksi, mutta jos salaa ja saan kuulla muualta, niin se on turpatälli ja tervemenoo..
Vie luottamuksen ihmisiin, koska he osoittavat olevansa kaksinaamaisia. Ja itse ei ole huomannut. Ei luota enää edes itseensä.
ihmisestä, riippuu ajasta. Itse olin yli 20 v sitten sitä mieltä, että uskottomuus pitää kertoa. Noin 10 v sitten ajattelin, ettei pidäkään kertoa. Nyt ajattelen, että kumppani voi tehdä niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu, luotan hänen arvostelukykyynsä.
Olet kyllä uskomaton pakkaus. Toivottavasti ajatuksesi ovat myös ukkosi ja ystäviesi tiedossa niin ei sitten tarvitse uusien ukkojan kärsiä jos sut jätetään.
Ai kun luotan mieheni päätösvaltaan omissa asioissaan niin olen uskomaton pakkaus? Minä kutsuisin tuota kertoa/ei kertoa/jompi kumpi -ketjua kehitykseksi, johon monet eivät yllä, koska heidän suhteensa eivät kestä niin pitkälle.
Minua ei ole koskaan jätetty, mutta jos nykyinen mieheni lähtisi jonkun muun matkaan niin siinähän lähtisi. En sitä toivo, mutta hänen on tehtävä niin kuin hänen on tehtävä. Varmasti olisimme vielä ystäviä (ainakin jonkin ajan päästä).
Olen pitänyt yhteyksiä yhteen ainoaan exääni pitkästi yli 20 vuotta. Yli 20 vuotta nykyinen mieheni on viihtynyt seurassani eikä hän näytä kärsineeltä ollenkaan. Tosin on hän sanonut minun olevan uskomaton pakkaus, mutta ihan positiiviseen sävyyn :).
Uskottmuus on väärin kaikkia osapuolia kohtaan. Muut siitä selviävät aikansa itkettyään, mutta pettäjä itse kantaa tekonsa seurauksia pitkään. Mikäli hän ei ole täysin tunnekylmä ihminen, hän taatusti kokee myös syyllisyyttä. Tämän syyllisyys on oikeastaan hyväksi pettäjälle, sillä siten hän joutuu kantamaan tekonsa seuraukset, ja miettii jatkossa kaksi kertaa ennenkuin pettää.
Jos pettäjä ei kadu, hän todennäköisesti toistaa itseään parisuhteissa. Jos pettäjä syyllistää muut omasta teostaan, hän tulee syyllistämään jatkossakin kumppaninsa pettäessään.
Mutta jos pettäjä todella katuu syvästi. Jos hän prosessoi pettämistään, niin jossain vaiheessa tulee tilanne, että hän haluaa jatkaa tätä työtä läheisen ihmisen kanssa. Minusta silloin ei ole kyse "tunnustamisesta" vaan avun pyytämisestä toiselta, koska itse on ollut heikko. Ihan heti ei pitäisi tuomita. Tietenkin on väärin että toinen on ollut uskoton, MUTTA on oikein, että hän on tajunnut tekonsa vääryyden ja haluaa muuttaa tapansa. Minusta vain ja ainoastaan tuossa tilanteessa voisi olla mahdollisuuksi toipua uskottomuuden tuomasta pettymyksestä.
Pettäjä voi kyllä hake lohtunsa muualta kuin petetyltä. Vaikka saunan takaa.
satuttamaan kertomalla kumppanille mikäli on kyse vain yksittäisestä kerrasta. Syyllisyys ja paha olo on kärsittävä ihan itse jos on sekoillutkin. Jos kertoo hajoittaa myös kumppanin elämän.
Karhun palvelus. Ja syy kertomatta jättämiseen on pelkästään se ettet itse kestä siitä seuraavaa syyllisyyttä.
Ota vastuu pösilö tekemisistäsi.
Jos minua petettäisiin ja saisin kuulla sen joltain muulta, kuin tyttöystävältäni, niin ei olisi harkinta-aikoja, taukoja tai mitään saumaa saada anteeksi. EI MITÄÄN! Lähes varmasti menisi poikki siinä tapauksessakin, että hän kertoisi itse. Mutta jos saisin kuulla toista kautta, niin hän saisi minusta vihollisen lopuksi ikää. Tiedän miten satuttaisin häntä henkisesti ja niin luultavasti kostonhimosta sokeana tekisin.
Jos tekee hölmöjä, niin ne pitää pystyä myöntämään.
Jos minua petettäisiin ja saisin kuulla vasta vaikka 5 kuukautta tai vuotta sen jälkeen asiasta, niin voi jumalauta, että ottaisin nollasta sataan ja nopeasti. Koska tuo aika olkoon 5 kuukautta tai vuotta, olisi koko ajan ollut pelkkää valetta.
Viimeksi kun tarkistin, niin epärehellisyys ei tee minkäänlaiselle suhteelle hyvää.
Jos jollain tapaa olisi jotenkin mahdollista, että pettäisin häntä, niin kertoisin sen luultavasti niin pian kuin mahdollista ja sen jälkeen ottaisin nöyränä tuomion vastaan.
Nyt kun ajattelen asiaa, kadun että kerroin pettämisestäni kumppanilleni. Kadun että hermoilin, ja menin mainitsemaan asiasta yhteiselle ystävällemme. Näin olin pakotettu kertomaan asiasta kumppanilleni, ennenkuin ystävämme ehtisi (jos nyt ylipäätään oli kertomasssakaan). En kuitenkaan uskaltanut riskeerata, varsinkin kun ystävä painosti kertomaan. Olisinpa antanut asian tasaantua muutaman päivän ja ajatellut uudestaan. Ehkä en olisi sitten kertonut kenellekkään. Ikävintä on nykyään se, että kumppanini ei luota minuun, ja epäluottamus peilautuu varmaankin myös hänen tuleviin ihmissuhteisiin ja yleensäkin negatiivisena suhtautumisena naissukupuoleen :( Eniten harmittaa että olen pilannut omalta osaltani kumppanini elämää kertomalla.
Mä petin avomiestäni pari viikkoa sitten. Eka viikko sen jälkeen oli ihan hirveä. Mies aavisteli selvästi jotain, mutta huomasin tilanteen olevan se, ettei se halunnutkaan tietää kaikkea.
Tapasin kolmannen osapuolen taas, vaikka tällä kertaa ei yhtä kiihkeissä merkeissä kuin ekalla kerralla. Meinattiin kyllä että tavataan ehkä vielä tän jälkeenkin. En itsekään tiedä miksi osa minusta haluaa tavata hänet. Ajattelen häntä paljon, vaikka rakastankin miestäni. Miehelläni ja minulla menee aika huonosti tällä hetkellä, ja ehkä haen tällä jotain lisä-miettimisaikaa. Esimerkiksi seksiä ei olla harrastettu pitkiin aikoihin normaalisti. En tiedä.
Tähän mennessä olen kuitenkin ajatellut, että riittää oikein hyvin kuin minä kärsin tästä, en halua todellakaan pilata mieheni elämää varsinkin kun hänellä on ollut muutenkin rankkaa viime aikoina. Mutta sen olen päättänyt, että jos oikein enemmänkin alan tapailemaan sitä toista miestä, sitten kerron. En kuitenkaan pystyisi mihinkään pysyvään "salarakas"-systeemiin!
Joskus aikaisemmin olen ajatellut, että kumppaniaan pettävät ovat pelkästään omahyväisiä ja itsekeskeisiä paskoja. Kieltämättä olen varmasti sitäkin, mutta en nauti pettämisestä ollenkaan. En tiedä miksi nyt teen sitä, ja olen aivan hukassa.
Mitä mietit enää, jos sinusta tuntuu pahalta ja sinua pelottaa kertoa miehellesi, niin lopeta ainakin se pettäminen. Kolmannen pyörän pyörittäminen on vielä pahempi asia kuin pettäminen ja pettäminen jo pelkästään on ihan v*tun tyhmä juttu. Häpeä!
Lopeta se vehtaaminen ja ota miehesi kanssa asia puheeksi. Juu se sattuu ja se toinen menee murskaksi, mutta varmasti menee enemmän murskaksi jos joku päivä kerrotkin hänelle, että: "no mä nyt oon tapaillu ja nainu yhtä tyyppiä jo jonkin aikaa.."
Mieti vähän!
Tässä jutussasi oli se oivallus, että jos ei voi pitää pettämistään omana tietonaan, se kannattaa kertoa myös kumppanille. Petetyn mieltä kaivertaa pettämisen lisäksi se, että hän huomaa pettäjän kaverin/kavereiden tienneen.
Jos syyllisyys on liian raskas kantaa, suosittelen petetylle kertomista ystävien sijaan. Ystävät eivät ole välttämättä ystäviä lopun elämää.
Juu tottakai häpeän kun sinä kerran käsket. On se hyvä että maailmassa on vielä noin täydellisiä ihmisiä kuin sinä. Minun tilanteessani en koko ajan käy "naimassa" sen toisen tyypin kanssa kuten sinä asian ilmaisit, vaan olen ihan sekaisin koko elämäni kanssa ja tältä toiselta ihmiseltä saan tukea, enkä pelkästään ajattele seksiä. Ja kuten kerroin, oman mieheni elämässä on viime aikoina ollut paljon surua ja murhetta, joten enpä tiedä haluanko hajottaa häntä juuri tällä hetkellä enää enempää. Mutta alanpa tässä nyt sitten miettimään asiaa oikein kunnolla kun sinä kerran käsket.
Ei se mene aina noin. On miehiä ja naisia, jotka ihan oikeasti eivät halua tietää.
Minulla on sellainen mies. Aikoinaan ennen kuin mitään tapahtui, kerroin hänelle, mitä voi tapahtua, kerroin ajoissa, koska mietin niin pitkään sitä. Hän vaan kuunteli, ei sanonut mitään, ei yrittänyt mitään, kulki vain reissuillaan. Ajattelin, ettei hän välitä.. Se oli vakava syrjähyppy, ajattelin, että avioliitto loppuu siihen. Mutta ei, tuli tilanne, jossa piti sitten valita, mieheni ei vieläkään puhunut mitään, rupesi vain suunnittelemaan yhteisiä asioitamme. Nyt kymmenen vuoden jälkeen, kun puimme eroamme, siis tulevaa, aloin puhua siitä asiasta, kysyin, miksi hän ei halunnut tietää mitään, miksi hän tehnyt mitään estääkseen. Hän hermostui ja sanoi, että miksi rupeat kaivamaan vanhoja..
Ei sitten kaiveta..
Hän ei halunnut aikanaan tietää, hän ei halua tietää vieläkään.. ja minä en rupea puhdistamaan omaatuntoani, jos hän ei halua ottaa sitä tietoa vastaan. Luultavasti hän ei halua tietää kuka se oli..
Ajattele omilla aivoillasi, tunnet miehesi. Tiedät hänen tilanteensa.
Tiedän, mitä tarkoitat tuolla "sekaisin koko elämäni kanssa". Sitä se on ..
En väittänyt olevani täydellinen missään välissä. Ihmettelen vaan syvästi, että miten voit edes katsoa miestäsi silmiin.
Ja pahoittelen tuota kiivastumistani, mutta olen saanut seurata kun lähipiirissäni on vanhat syrjähypyt paljastuneet, niin siinä on ihminen mennyt aika hajalle.
Odota sitten hetken verran, että tulee parempi aika ja kerro sitten, mutta jos kunnioitat kumppaniasi edes jonkin verran, niin kerrot. Tiedän että olet sekaisin ja sinua vituttaa pelkästään oma hölmöytesi (en tiedä osaatko myöntää sitä itsellesi), sillä aika paljon sinussa on katkeruutta.
Jotkut sanovat, että parisuhteen ongelmat tai tylsyys tai mikä lie ajaa pettämiseen. Minun mielestä se, että asioista ei puhuta tarpeeksi johtaa pettämiseen. Kaikki kipeimmätkin tabut olisi hyvä nostaa pöydälle. Jos on huono itsetunto tai lapsuudentraumoja tai mitä lie, niin ne kannattaa yrittää puhua halki kumppanin kanssa.
Jos haluaa ihan oikean kestävän parisuhteen, niin avoimuus ihan kaikesta on yksi osa sitä. Minusta on kiva tuntea kumppani täysin ja olla tietoinen siitä, että mitä hänelle kuuluu.
Teidän parisuhteessa kummatkin tarvitsee tukea. Miksi ette tue toisianne? Ai kun kummatkin ovat sekaisin/hajalla? Sitä suurempi syy puhua kaikesta. Nyt en käske vaan pyydän itsesi ja kumppanisi puolesta: Puhu ongelmistasi ja pyydä häntä puhumaan hänen ongelmistaan.
Nuo asiat ei odottamalla parane. Parisuhde ei korjaannu itsestään. Siinä täytyy tehdä töitä.
Sanot, että eniten harmittaa, että olet pilannut kumppanisi elämää. Tuo kuulostaa kierolta. Eikö eniten pitäisi harmittaa se pettäminen?