Lämppäri ja vesi ei pysty velkojaan lyhentämään

Vuoden 25 tilinpäätös on saatavilla siitä ilmenee että velat ovat kasvaneet vuodesta 24 , pahalta näyttää , nyt velkaa 13,4 miljoonaa. Mistä ihmeestä tuo yhtiö saa lainaa uusien sähköpannujen laittoon. Sähköpannuilla lämmittäminen hiukka maksaa kun sähkön hinta tulee nousemaan rajusti lähivuosina.
Jos yhtiö myydään , velkoja jää eli uutta alaskirjausta pukkaa taas.
Ähtärin kiinteistöhuolto kärsi mittavat tappiot kun Zoo ja sen 2 muutakin yhtiötä meni konkurssiin koska sillä oli niiltä paljon saamisia.
Myös saamisia on Energia ja vedellä lähes 1,2 miljoonaa.
Liikevaihto vaatimaton verrattuna velkoihin reilu 4 miljoonaa.
Mini-suomen ja kunnan siirtovelat kummittelevat yhä, yhtiö olisi melko hyvässä kunnossa ilman niitä. Siirrettäessä kunnan luottamushenkilöt tekivät vakavia rikoksia esim. kuitteja tekaistiin.
Yhtiön kiinteistöt on selvästi yliarvostettu.
49615
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Pian taas vuokrat nousevat. On pian kaupungin hinnoissa.

Äänestä

Pitäiskö hieman avata, että ketkä tekaisivat kuitteja ja tekivät virheitä.

Äänestä

Mini-Suomi???

Äänestä

Kylläpä on aloittajalla taas asiaa.hel...tin typerää vatvomista

Äänestä

Oliko Mikko asian kanssa tekemisissä, appiukko, tai sitten kepulainen..
Jolla suojatyöpaikka ja oma yritys jota pyörittää..

1Äänestä

Miksi velkoja ei peritty heti kun niitä kertyi?

Taloutta heikentää ilmeisesti pysyvästi myös se, että kun Mesikämmen on kiinni, jäi iso määrä liikevaihtoa pois. Matkailijat kuluttivat myös vettä.

Äänestä
  • Koska Ähtäri.

    Ähtärissä velkoja on kätketty ja kirnuttu eestaas kunnan omistamien yhtiöiden kesken. Vaan eips on syntynyt kermaa eikä voita. Tupsahtanut sen sijaan lisää velkaa ja saamisia. Saamisia, joita ei saada.

    Lämpö & Vesi käskytetty lainaamaan rahaa matkailuun, Elukkapuistoon ja Hotelliin ja ties minne. Sieltä taseista löytyy mielenkiintoisia kirjauksia, joita ei tule Lämpö ja Vesi ikuna saamaan takaisin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Koska Ähtäri.

    KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKKKK!!!!!

    Yhtiöissä hallitus on aina vastuussa tekemisistään. Ei omistaja voi käskyttää rajattomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yhtiöissä hallitus on aina vastuussa tekemisistään. Ei omistaja voi käskyttää rajattomasti.

    Kunnan "in house" yhtiöissä voidaan pyytää omistaja ohjausta kunnan päättäjiltä eli hannan kullitukselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kunnan "in house" yhtiöissä voidaan pyytää omistaja ohjausta kunnan päättäjiltä eli hannan kullitukselta.

    Omistajaohjauksella ei lakisääteisiä velvoitteita voi poistaa.

    Osakeyhtiölaki velvoittaa kunkin osakeyhtiön johdon toimimaan huolellisesti ja ajamaan aina yhtiön etua. Hallituksen on lain mukaan perittävä osakkaan tai osakkaan lähipiirin velkaa aivan yhtä aktiivisesti kuin kenen tahansa ulkopuolisen velkaa. Varoja saa jakaa osakkaille vain lain sallimilla tavoilla (kuten osinkona). Velan perimättä jättäminen voi joissain tilanteissa olla laitonta varojenjakoa. Verohallinto ei useimmiten myöskään hyväksy sitä, että yhtiön varoja siirretään omistajalle ilmaiseksi velan anteeksiannon tai perinnän laiminlyönnin muodossa. Jos yrityksellä on muita velkojia (kuten pankkeja, tavarantoimittajia tai verottaja) ja yhtiö jättää omat saatavansa ajallaan perimättä, se voi myös vähentää yhtiön maksukykyä näille. Rikoslain 39 luvun 1 §:n pykälä velallisen epärehellisyydestä kieltää velallista heikentämästä tahallaan taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi, jollaisena asiana on joissain konteksteissa voitu pitää myös esimerkiksi lähipiirivelkojen perimättä jättämistä.

    En väitä kenenkään syyllistyneen mihinkään, vaan kävin vain läpi asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Lainsäädännön sisällön osalta totean, että in house -yhtiöissä omistaja voi kehottaa monenlaiseen, mutta yksi raja menee siinä, että omistaja ei voi velvoittaa hallitusta jättämään omistajan lähipiiriyhtiöiden velkoja perimättä, jos näin saatettaisiin vaarantaa muiden velkojien asemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eli siis: ventovieraiden lainoja saa antaa anteeksi ja jättää perimättä, jos se nähdään yhtiön edun mukaisena, mutta omistajan tai omistajan lähipiirin velkoja ei saisi jättää perimättä ilman hyvin vahvoja perusteita, koska silloin jos kyse on omistajaa lähellä olevista veloista, se voisi olla laitonta voitonjakoa, ellei kyse ole sellaisesta päätöksestä, jonka tyyliin kuka tahansa päättäjä samoilla lähtötiedoilla tekisi. Yleensä peruste jättää velat perimättä liittyy siihen, että velan perinnän kulut ylittävät sen, mitä todennäköisesti tilitettäisiin. Mutta sellaisessa tilanteessakin yleensä pyritään katkaisemaan lisävelkaantuminen.

    Äänestä

Saatavat ovat kaikki menetetty ne olisi pitänyt kirjata alas, olevinaan tehtiin voitollinen tulos. Kaikki matkailu tuhosi jopa kunnan muutkin yhtiöt, murheellinen tulos. Jotkut ovat päättäjistä käskyttäneet jotta saatavia ei peritä vaan jatketaan samaan malliin, yksi vastuullinen on hallituksen edellinen puheenjohtaja Kipa kauppias, hän olisi voinut huutaa pelin seis ja ajoissa Zoon ja sen sisaret konkurssiin.
Tarkastuslautakunta vuonna 21 antoi vakavan varoituksen saatavien perinnästä ja lainojen annosta, sisältää suuren riskin, mihinkään toimiin ei hallitus ryhtynyt jatkettiin seinään päin ajoa kiihtyvällä vauhdilla vain sen takia että "kunnan jalokivi " pysyy pystyssä.
Valtuustossa ei enemmistölle kukaan voinut mitään oltiin menossa kohti tuhoa. Hallitus peitteli rikoksia vuosia.

Äänestä
  • Eikös se Maija ollutkin työpaikkakiusattuna kun osasi teknisellä laskee ja ihmetteli käytäntöjä..
    Oliko Johde siinä päälle pasmärinä..
    Mitäs ne oikeen meni

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikös se Maija ollutkin työpaikkakiusattuna kun osasi teknisellä laskee ja ihmetteli käytäntöjä..
    Oliko Johde siinä päälle pasmärinä..
    Mitäs ne oikeen meni

    Kaikki meni!
    Siis ihan kaikki rahat.
    Koko homma meni täysin päin vittua.

    Äänestä

Lämppärin velka määrässä on MInisuomen ja kunnan syömävelkaa 8 miljoonan potti.

Äänestä

Nostetaan veden hintaa reippaasti,että Ähtäri pelastuu.Uskoisin meidän ähtäriläisten sen hyväksyvän.

Äänestä
  • Ei tunnu missään veden ja jäteveden nostot kun maatilalla on omat kaivot. Kiinteistöveroakaan näistä ei juurikaan tarvitse maksaa, joten nostetaan sitäkin❤️🍀

    Äänestä

Selko kielellä Yhtiö on konkurssikypsä, ainoa pelastus on vähintään 2 miljoonan euron pääomitus ja pian. Ensi talvena se joudutaan tekemään , mistä rahat ?

2Äänestä
  • Velkapiikki on kunalla auki...

    Äänestä

  • Alavus on vastaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Alavus on vastaus.

    Mutta se ei muuta juuri mitään, samaa päätntätasoa kepu-mandaatilla on sielläkin.

    Äänestä

  • Ei vaikuta olevan konkurssikypsä yhtiö, vaan voittoa tekevä yhtiö, joka on investoinut hiljattain siihen, että kutistaa vielä polttoainemenojaankin pysyvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei vaikuta olevan konkurssikypsä yhtiö, vaan voittoa tekevä yhtiö, joka on investoinut hiljattain siihen, että kutistaa vielä polttoainemenojaankin pysyvästi.

    Näkyy tuo yhtiö jakaneen viime tilikaudelta 100 000 euron osingonkin kaupungille.

    Äänestä

Lämpö ja vesi teki viime vuonna 659 000 euron liikevoiton:

https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/ahtarin-energia-ja-vesi-oy/01845953/taloustiedot

Yhtiö aloitti vuonna 2025 savukaasuperuri-investoinnin, jonka valmistumisvuosi on tänä vuonna, josta sille kertyi ilmeisesti jo silloin tilinpäätökseen velkaa. Mutta se on nimenomaan investointi. Eli parantaa polttoprosessin hyötysuhdetta, kun aiemmin ilmaan savun mukana päästettyjä lämpöjä otetaankin savusta vielä talteen, ja vähentää investoinnin jälkeisiä polttoainemenoja, kun samalla määrällä polttoainetta saadaan syötettyä aiempaa enemmän lämpöä lämpöverkkoon.

Täältä löytyy tuo investointi:
"Ähtärin Energia ja Vesi Oy, toimitus 2026, Savukaasun puhdistus ja lämmöntalteenotto 7 MW lämpölaitoksella Ähtärissä, lämmön talteenottoteho 920 kW."
https://www.condens.fi/referenssit

Äänestä
  • Eli lämpölaitoksesta voi investoinnin myötä saada 13 % enemmän tehoja irti samalla polttoainemäärällä. Sähkön kulutus nousee samalla pari prosenttia verrattuna kasvaneeseen lämpömäärään, mutta se on hyvin pieni muutos. Takaisinmaksuajat savukaasupesureissa on Suomessa tavanneet olla 3-8 vuotta. Yleensä ovat olleet ihan kannattavia investointeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eli lämpölaitoksesta voi investoinnin myötä saada 13 % enemmän tehoja irti samalla polttoainemäärällä. Sähkön kulutus nousee samalla pari prosenttia verrattuna kasvaneeseen lämpömäärään, mutta se on hyvin pieni muutos. Takaisinmaksuajat savukaasupesureissa on Suomessa tavanneet olla 3-8 vuotta. Yleensä ovat olleet ihan kannattavia investointeja.

    Käytännössä siis polttoaineen kulutus voi laskea yli 10 %, jos tarvetta syöttää enempää tehoja ei ole. Siinä säästyy polttoaineen hankintamenoja. Monissa muissa kunnissa savukaasupesureilla on saatu merkittäviä säästöjä polttaen tuotetun kaukolämmön tuotantokustannuksiin jo vuosien ajan. Halvemman tuotantokustannuksen voi hyödyntää joko lämmöntuotantoyhtiö omana voittonaan tai tarjoten halvempaa kaukolämpöä asiakkaille, tai pyrkien sekä tarjoamaan kilpailukykyisempää lämmön hintaa että lisäten omia voittoja.

    Äänestä

Asiakkaat katoaa mm. ammattikoulu purettiin se oli suurimpia asiakkaita, liikevaihto tulee tippumaan , 13,4 mijoonan velkapotin hoito on mahdotonta.
LIIKEVOITTO/TAPPIO 659 153,42 530 017,68
Rahoitustuotot ja kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Muilta 15 503,90 20 329,42
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Saman konsernin yrityksille -95 000,00 -100 438,81
Muille -236 003,46 -306 657,66
Rahoitustuotot ja kulut yhteensä -315 499,56 -386 767,05
VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 343 653,86 143 250,63
Tilinpäätössiirrot
Poistoeron lisäys(+) tai vähennys (-) -69 608,92 -128 958,74
Tilinpäätössiirrot yhteensä -69 608,92 -128 958,74
Tuloverot
Tilikauden verot -45 459,12 -2 858,38
Tuloverot yhteensä -45 459,12 -2 858,38
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 228 585,82 11 433,51

Äänestä

Liian halvalla myyty vettä ja kaukolämpöä!

Äänestä

Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Lainasaamiset 50 000,00 50 000,00
Pitkäaikaiset saamiset yhteensä 50 000,00 50 000,00
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset 632 757,23 606 880,66
Siirtosaamiset 565,86 568,72
Muut saamiset 27 156,18 775,09
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 660 479,27 608 224,47
Rahat ja pankkisaamiset 1 152 087,70 553 383,90
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 1 910 953,60 1 273 098,88

Äänestä

OMA PÄÄOMA
Osakepääoma 238 154,10 238 154,10
Edellisten tilikausien voitto/tappio 558 673,44 482 352,72
Tilikauden voitto/tappio 228 585,82 11 433,51
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 1 025 413,36 731 940,33
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
Poistoero 1 934 453,16 1 864 844,24
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 1 934 453,16 1 864 844,24
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta 10 000 000,00 10 000 000,00
Muut velat 2 839 847,66 2 752 180,68
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 12 839 847,66 12 752 180,68
Lyhytaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta 0,00 14 831,00
Ostovelat 258 879,95 391 909,13
Muut velat 86 495,07 184 673,61
Siirtovelat 183 967,74 61 527,80
Velat saman konsernin yrityksille 112 413,13 5 820,62
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 641 755,89 658 762,16
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 13 481 603,55 13 410 942,84
VASTATTAVAA 16 441 470,07 16 007 727,41

Äänestä

Karuja lukuja kiitetään noista luvuista vuonna 2006 toimineita Kaupunginhallituksen Pj. ja valtuuston puheenjohtajia he siirsivät Mini-suomen ja kunnan syömävelkaa Ähtärin energia ja vedelle 8 miljoonaa euroa. Mihinkään suureen investointiin ei yhtiö tuolla velkarakenteella pysty eikä tule saamaan uudelle velalle takauksia kunnalta lain mukaan (Kuntalaki 129 pykälä.)

Äänestä
  • No näinhän saadaan aina jonkun tunnusluvut näyttämään paperilla paremmilta, eräänlaista talousrikollisuutta osin laillistettuna, kärsijöinä Ähtärin veronmaksajat.

    Äänestä

Oma pääoma
31.12.2025 31.12.2024
Osakepääoma 238 154,10 238 154,10
Edellisten tilikausien voitto/tappio 493 786,23 482 352,72
Korjaukset ed.tilikausien voitto/tappiotilille 64 887,21
Tilikauden voitto/tappio 228 585,82 11 433,51
Oma pääoma yhteensä 1 025 413,36 731 940,33
Laskelma jakokelpoisista varoista 31.12.2025
Edellisten tilikausien voitto korjattuna 558 673,44
Tilikauden voitto/tappio 228 585,82
Vapaa oma pääoma yhteensä 787 259,26
Jakokelpoinen pääoma yhteensä 787 259,26
Hallituksen ehdotus vapaan oman pääoman käytöstä
Voitonjakokelpoiset varat tilinpäätöksessä ovat 787259,26 euroa, josta tilikauden voitto
on 228585,82 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että voitonjakokelpoisista varoista
jaetaan osinkoa yhteensä 100000e

Äänestä

Miten v... voidaan tehdä tuollaisia velka siirto koplauksia ja tuhota kunnan tärkein yritys ?

Äänestä

Älä muuta sano, kyllä kepu ja kokkareet teki hirvittäviä virheitä RIKOKSIA ! yli 50 vuotta.

Äänestä
  • Joo. Päätin Mini-suomi konkurssin jälkee , että ähtäriläisten rahoja ei tuohon mäkeen enää tungeta . Ilman minua kaikki olisi jatkunut ennallaan hamaan tappiin saakka .

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Joo. Päätin Mini-suomi konkurssin jälkee , että ähtäriläisten rahoja ei tuohon mäkeen enää tungeta . Ilman minua kaikki olisi jatkunut ennallaan hamaan tappiin saakka .

    Kiitos sheriffille ja apulaistollolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kiitos sheriffille ja apulaistollolle.

    idioottikommentoijallakin alkaa simmut aukeileen, mutta menee vielä aikaa kunnes tajuaa ketä ja keitä on puolustanut.

    Äänestä

  • sossut oli joka koplauksessa mukana 100 % :sesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    sossut oli joka koplauksessa mukana 100 % :sesti.

    samoin kristilliset !

    Äänestä

Heikkilä mukamas jätti virkansa terveysongelmien vuoksi se on satua, Heikkilä irtisanottiin kun meni kritisoimaan mini-suomen tappioiden, kunnan velkojen koplausta Lämmölle, pitkä-veneen-tappi sanoi "nyt voit lähteä". Pitkällä -veneen tapilla on pitkät perinteet Ähtärin kunnan tuhoamisessa . Heikkilä myös kritisoi jatkuvia eläinpuiston tappioita, tiettävästi ehdotti koko toiminnan alasajoa tai myyntiä.

Äänestä
  • Niinpä, järjen ääntä ei kuunneltu silloin.
    Eikä sitä tee KePu nytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Niinpä, järjen ääntä ei kuunneltu silloin.
    Eikä sitä tee KePu nytkään.

    kepuloisilla on mm. turvetta korvissa

    Äänestä

  • No kuka oli sukua kellekkin, ihan yksinkertaista matematiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    No kuka oli sukua kellekkin, ihan yksinkertaista matematiikkaa.

    😅😅😅 niinpä ei kai ole ostohetkellä vaikuttanut

    Äänestä

Lisää tulovirtaa yhtiön kassaan !!!

Äänestä

Veneen-pitkä-tappi taisi johtaa Ähtärin energia ja lämpöä tuolloin kun osake ostettiin, lämppärin hallitus oli täynnä joo joo ihmisiä kaikki hänen hullutukset meni läpi.
Lämpökeskus järjesti hallitukselle Ruotsin laiva reissuja jonka kulut maksoi Lämpökeskus viinoineen ja muita huveja.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden 25 tilinpäätös on saatavilla siitä ilmenee että velat ovat kasvaneet vuodesta 24 , pahalta näyttää , nyt velkaa 13,4 miljoonaa. Mistä ihmeestä tuo yhtiö saa lainaa uusien sähköpannujen laittoon. Sähköpannuilla lämmittäminen hiukka maksaa kun sähkön hinta tulee nousemaan rajusti lähivuosina.
Jos yhtiö myydään , velkoja jää eli uutta alaskirjausta pukkaa taas.
Ähtärin kiinteistöhuolto kärsi mittavat tappiot kun Zoo ja sen 2 muutakin yhtiötä meni konkurssiin koska sillä oli niiltä paljon saamisia.
Myös saamisia on Energia ja vedellä lähes 1,2 miljoonaa.
Liikevaihto vaatimaton verrattuna velkoihin reilu 4 miljoonaa.
Mini-suomen ja kunnan siirtovelat kummittelevat yhä, yhtiö olisi melko hyvässä kunnossa ilman niitä. Siirrettäessä kunnan luottamushenkilöt tekivät vakavia rikoksia esim. kuitteja tekaistiin.
Yhtiön kiinteistöt on selvästi yliarvostettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu