Ihanan kamalaa

Ihanan kamalaa, olen ihastunut korviani myöten erääseen ihanaan mieheen.
Olen liki 50v. ja ollut aviossa jo 30v., ja nyt olen hurahtanut!!!
Tapaan tämän miehen n. 2 kertaa kuussa harrastusten myötä ja olemme ystäviä.
Juomme ystävinä kahvikupilliset, leivoksia tai muuta hyvää ja ehkä lasillinen likööriä. Juttelemme ja meillä on mukavaa, ystävinä. Saatamme halata syntymäpäivän kunniaksi ja tarvittaessa lähetämme tekstareita, ystävinä.
Sain häneltä kukkakimpun syntymäpäiväni halausten kera, kuivatin kukat muistoksi.

Mitään en kerro ääneen tunteistani, tietenkään, mutta ne haaveet ja unelmat! Niistä en halua luopua. Miehen tunteista en tiedä, varattu hän on myös ja minua muutaman vuoden nuorempi.

Te jotka olette saanut nauttia samoista ihanan kamalista tunteista miten niistä on päässyt yli!
2877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni suhteessa elävän kuuluukin ihastua. Ei tunne elämä kuole vaikka onkin löytänyt rinnalleen ihmisen. Olen näistä "ihastuksista" saanut rakkaita ystäviä ja heihin paremmin tutustuttuani olen vain oppinut rakastamaan miestäni enemmän. Mitään salattavaa minulla ei ole ja miehenikin pitää näistä ns. "ihastuksistani."

Meillä on upea parisuhde johon ei kuulu pettämistä millään tasolla. Pelkkää rehellisyyttä.

Äänestä

Sinulla on selvästi romantiikkaa ilmassa. Olisi myös hienoa, että voisitte arvostaa jatkossakin toisianne kuten nyt. Juuri siksi se onkin niin hieno, koska siinä ette petä ketään. heti jos siihen liittyy uskottomuutta, tilanne saa aivan toisen sävyn. Muutut salailevaksi, juonikkaaksi ja valehtelijaksi. Ystävyytenne saa rumia sävyjä. Nauti siis sellaisena kuin se on, ja pidä huolta omasta parisuhteestasi. Älä tee sitä viehettä, että alat tälle ystävällesi "uskoutua" oman parisuhteesi tilasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kermalikööri kirjoitti:

Ihanan kamalaa, olen ihastunut korviani myöten erääseen ihanaan mieheen.
Olen liki 50v. ja ollut aviossa jo 30v., ja nyt olen hurahtanut!!!
Tapaan tämän miehen n. 2 kertaa kuussa harrastusten myötä ja olemme ystäviä.
Juomme ystävinä kahvikupilliset, leivoksia tai muuta hyvää ja ehkä lasillinen likööriä. Juttelemme ja meillä on mukavaa, ystävinä. Saatamme halata syntymäpäivän kunniaksi ja tarvittaessa lähetämme tekstareita, ystävinä.
Sain häneltä kukkakimpun syntymäpäiväni halausten kera, kuivatin kukat muistoksi.

Mitään en kerro ääneen tunteistani, tietenkään, mutta ne haaveet ja unelmat! Niistä en halua luopua. Miehen tunteista en tiedä, varattu hän on myös ja minua muutaman vuoden nuorempi.

Te jotka olette saanut nauttia samoista ihanan kamalista tunteista miten niistä on päässyt yli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu