Tikkurilantien lasiparvikkeet ei nykyvaatimusten mukaisia

TUKES kertoo tylystä tuloksestaan.
Tikkurilassa juhannuksena tapahtuneen parveketurman lasit olivat liian heikkoja käyttötarkoitukseensa.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin alustavien tutkimusten mukaan lasit eivät täytä nykyvaatimuksia. Tukes testasi turmalasien pistekuormitusta laskennallisesti.
Selvitykset ovat vielä kesken. Lopullinen raportti Tikkurilantien parvekkeista valmistuu arviolta loppuvuodesta. Tukes selvittää vielä, onko Tikkurilan turmatalon parvekkeiden muovisissa lasikiiloissa ollut puutteita.
Iltalehti uutisoi kesäkuussa, että turmahuoneiston parvekelasille oli tehty juuri ennen turmaa kesäkuussa tarkastus, jossa EI havaittu puutteita ! EI SIIS HAVAITTU PUUTTEITA ?
Tikkurilassa tapahtui myös toinen kuolemaan johtanut lasiparveketurma vuonna 2023. Silloin Unikkotiellä seitsemännen kerroksen lasitetulta parvekkeelta putosi 23-vuotias nainen. Ennen tapahtumaa nainen oli horjahtanut ja pudonnut selkä edellä kohti lasia.
Valtiosyyttäjä päätti kesäkuussa 2025, ettei tapauksesta nosteta syytteitä rakennesuunnittelijoita vastaan.
Voi sanonko mitä, kuka sitten on vastuussa , kun nykyisin rakennetaan sutta ja sekundaa ???






https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aa33b649-417f-4bb2-b4a2-7b6ccdde3da2
951
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Enpä luottais enää mihinkään 2000-luvun rakentamiseen.

3Äänestä

"Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin alustavien tutkimusten mukaan lasit eivät täytä nykyvaatimuksia."

Mitkä oli lasien vaatimukset rakennusvaiheessa?

Yleisesti:
Eli jos lasit ovat täyttäneet rakentamisvaiheessa sen aikaiset vaatimukset niin pitääkö lasit aina vaihtaa, kun tulee uusia vaatimuksia?

1Äänestä

Eikö jo suunnitteluvaiheessa käytetä rakennesuunnittelijoita ? Miksei sellaisia laiteta vastuuseen. ja jos se taho on epäpätevä, rakennustarkastajan täytyy jo viimeistään olla pätevä. vai tuleeko sekin jostain muualta jo kuin Suomesta koulunsa käynyt ammattimies ?

4Äänestä
  • Datakeskuksiakin rakentaa jo kiinalaisväki. Ja miten Balkanin poikien koulutusta pystyy edes tarkastamaan ? Nehän tulee kaiken maailman "välitysliikkeistä".

    5Äänestä

Vantaan sanomissa on asiasta tietoa eli lasien valmistajan antamaan tietoa. Juttu on maksumuurin takana.

Lasit on laitettu 2016 ja ne ovat sen aikaisten vaatimusten mukaisia, kertoo valmistaja! Valmistaja kertoo myös, että laseja pitäisi tarkastaa ja huoltaa. Ei tiedä onko niitä tarkastettu ja huollettu.

Mistä he olisivat voineet tietää, että tänä vuonna on ihan eri vaatimukset?

Tutkimuksen valmistuttua myös me olemme viisaampia!

Äänestä
  • Kaikkihan ton nyt tajuaa, seli seli seli...

    2Äänestä

Suomalaista rakennuslaatua

2Äänestä
  • Totta. Uudempiin kämppiin ei kannata sijoittaa. Kestävät minkä kestävät.

    2Äänestä

Kun ei kerran kestä, niitä pitäisi saada puoli-ilmaiseksi, jopa leikkirahalla.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

TUKES kertoo tylystä tuloksestaan.
Tikkurilassa juhannuksena tapahtuneen parveketurman lasit olivat liian heikkoja käyttötarkoitukseensa.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin alustavien tutkimusten mukaan lasit eivät täytä nykyvaatimuksia. Tukes testasi turmalasien pistekuormitusta laskennallisesti.
Selvitykset ovat vielä kesken. Lopullinen raportti Tikkurilantien parvekkeista valmistuu arviolta loppuvuodesta. Tukes selvittää vielä, onko Tikkurilan turmatalon parvekkeiden muovisissa lasikiiloissa ollut puutteita.
Iltalehti uutisoi kesäkuussa, että turmahuoneiston parvekelasille oli tehty juuri ennen turmaa kesäkuussa tarkastus, jossa EI havaittu puutteita ! EI SIIS HAVAITTU PUUTTEITA ?
Tikkurilassa tapahtui myös toinen kuolemaan johtanut lasiparveketurma vuonna 2023. Silloin Unikkotiellä seitsemännen kerroksen lasitetulta parvekkeelta putosi 23-vuotias nainen. Ennen tapahtumaa nainen oli horjahtanut ja pudonnut selkä edellä kohti lasia.
Valtiosyyttäjä päätti kesäkuussa 2025, ettei tapauksesta nosteta syytteitä rakennesuunnittelijoita vastaan.
Voi sanonko mitä, kuka sitten on vastuussa , kun nykyisin rakennetaan sutta ja sekundaa ???






https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aa33b649-417f-4bb2-b4a2-7b6ccdde3da2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu