Sääntöjen mukaan eläneen autuus

Virheetön herra ja tyhjä tili
Hänellä oli kansioissaan täydellinen historia. Jokainen kuitti oli arkistoitu sentilleen, jokainen työpäivä oli venytetty yli tuntien, ja jokainen tehty valinta oli perusteltu virallisilla säännöillä ja moraalilla, josta ei puuttunut pilkkuakaan. Hän oli se mies, joka katsoi peiliin ja näki siinä puhtaan, erehtymättömän koneiston – ihmisen, joka oli pelannut peliä sääntöjen mukaan ja voittanut.
Hän istui sunnuntai-iltana ison, kiiltävän mahonkipöytänsä ääressä, joi kuppinsa mustaa kahvia ja tunsi rinnassaan sen raskaaksi muuttuneen, ylpeän tyytyväisyyden. Hänen elämänsä oli ollut sarja oikeita vastauksia. Kun toiset epäröivät, hän tiesi. Kun toiset kompastuivat omiin heikkouksiinsa, hän piti selkänsä suorana ja osoitti sormellaan polkua, jota pitkin oli kuljettava. Hän oli suojellut perhettään, yritystään ja mainettaan kuin pyhäkköä, antamatta koskaan epäilyksen varjon liata omaa kilpeään.
Mutta kun hän käänsi katseensa olohuoneen ikkunasta ulos, hän ei nähnyt ketään muuta.
Koko se virheetön suoritus oli rakentunut tyhjyyden päälle. Ne ihmiset, joita hän oli opastanut ja vaatinut kuuliaisuuteen, olivat kadonneet ajat sitten – ei siksi, että he olisivat kapinoineet, vaan siksi, että hänen vieressään oli ollut mahdollista hengittää vain silloin, kun lakkasi olemasta oma itsensä. Hän oli tehnyt kaiken niin oikein, että hän oli onnistunut eristämään itsensä täydellisesti kaikesta aidosta elämästä.
Puhelin pyödällä värähti. Se ei ollut kutsu juhliin eikä kiitoskirje, vaan kylmä järjestelmäviesti automaattiselta tililtä, joka kertoi, että hänen tarkasti vartioidusta valtakunnastaan oli kulunut viimeinenkin kilowattitunti.
Hän nousi seisomaan, suoristi virheettömän puvuntakkinsa hihat ja käveli peilin luo etsimään sitä miestä, jonka piti olla oikeassa. Mutta peilistä ei katsonutkaan enää voittaja. Sieltä katsoi vanheneva, yksinäinen ihminen, joka tajusi liian myöhään, että hän oli omistanut elämänsä sille, että oli täydellinen – samalla kun hän oli hukannut kaiken sen, minkä vuoksi oli alun perin edes kannattanut elää.