Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kertoi keskiviikkona eduskuntaan saapuessaan, että Porvoon saariston ranta-alueelta löydetty lennokki on tarkoitettu alustavien tietojen mukaan kuvantamiseen.
– Ei olisi varsinainen räjähdelastissa ollut drooni, vaan kuvantamiseen tarkoitettu laite. Kartoitus- tai kuvantamislennokki, Häkkänen kuvaili löydöstä.
Rajavartiolaitos ja poliisi tutkivat tapausta mahdollisena alueloukkauksena.
Droonin löytänyt kalastaja Peter Kellgren kertoo Ylelle, että drooni löytyi Sandön saaren rantavedestä.
– Se oli siinä ulkomeren puolella, veikkaan että se on kellunut maihin jostain muualta. Mutta sen kai viranomaiset sitten selvittävät, Kellgren kertoo.
Kellgrenin mukaan saaren edusta on kivikkoinen, eikä hän päässyt aivan droonin viereen.
– Pääsin ehkä noin viidenkymmenen metrin päähän, mutta näin sen hyvin. Se oli ehkä puolisentoista metriä pitkä, hän arvioi Ylelle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.