Se Valmetin kansi piti ottaa auki, kun venttiilit vuotivat ja puristukset olivat pielessä. Kansi paineistettiin ja oikaistiin, venttiilit ja seetit käytiin läpi ja välykset säädettiin kohdalleen. Ei niitä arvalla säädetä, kyllä moottorin pitää tiivis olla.
Sitten oli talon katto. Vuoti jo sen verran, että ämpäreitä sai olla sisällä. Vakuutusyhtiö sanoi, ettei korvaa, kun kyse oli pitkäaikaisesta kulumisesta eikä äkillisestä vahingosta. Katto piti siis maksaa itse. Pellit pois, lahonneet laudat uusiksi, aluskate ja pellitykset kunnolla. Piipun juuresta sitä vettä yleensä tulee, jos ei ole tarkkana.
Salaojatkin kaivettiin samalla, kun kerran kone oli pihassa. Vanhat putket olivat liettyneet ja kaadot pielessä. Uudet putket oikeaan korkeuteen, suodatinkangas ja sepeli ympärille. Kyllä se vesi nyt löytää tiensä pois talon alta.
Kallista lystiä oli kaikki, mutta minä sanoin pojille, että tehdään kerralla kunnolla. Sama se on Valmetissa kuin talossa: jos vian korjaa puoliksi, kohta saa tehdä koko homman uudestaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei niitä verojaka vaa puolikkaista maksella. Ja kolme metriä on kolme metriä eikä suinkaan sinne päin.