Joku jakoi täällä shittiä akuista

Sähköautojen ajoakkujen kuluminen näyttää tuoreen laajan aineiston perusteella huomattavasti maltillisemmalta kuin moni käytetyn sähköauton ostaja saattaa pelätä.

Sähköautojen akkujen diagnostiikkaan erikoistunut Aviloo analysoi 500 000 akun kuntotestiä 20 suositusta sähköautomallista. Testit tehtiin vuosina 2022–2026 Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Tuloksista uutisoi muun muassa Inside EV.

Yksi automalli nousi joukosta erityisen selvästi edukseen: Hyundai Ioniq 5.

Aviloon käyttämä akun SoH- eli State of Health -luku kertoo, kuinka suuri osa akun alkuperäisestä käyttökelpoisesta kapasiteetista on edelleen jäljellä. Esimerkiksi 95 prosentin lukema tarkoittaa karkeasti sitä, että täydellä latauksella autolla on käytettävissään noin 95 prosenttia alkuperäisestä toimintamatkastaan.

Yhtiö laski kullekin mallille akun kunnon mediaanin 50 000, 100 000 ja 150 000 kilometrin ajomäärillä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomalainen juntti kun ei tiedä mistään mitään - TSAsentaja

Äänestä

>>Sähköautojen ajoakkujen kuluminen näyttää tuoreen laajan aineiston perusteella huomattavasti maltillisemmalta kuin moni käytetyn sähköauton ostaja saattaa pelätä.>>

Nyt kun tuollainen vanhojenkin akkujen luotettavuutta takaava tutkimustulos on saatu julkaistua, niin käytettyjen sähköautojen kysyntä Suomessakin nousee moninkertaiseksi.

Ei tarvita enää EU:n tarjoamaa 6.000 € sähköauton oston tukipakettia pienituloiselle, eli alle 25.000 € bruttona vuodessa tienaaville.

Noiden uusien akku-tutkimustulosten jälkeen köyhienkin autoilijoiden kannattaa ostaa ensi tilassa itselleen käytetyt sähköautot. Polttoainekulut alenee 70% verran.

Äänestä

Tottakai. Tuollaisella 10v. vanhalla sähkärillä pääsee talvellakin helposti 100km ilman latausta.

Äänestä

Nissan Leaf (tekoälyn vastaus).

1. Pienempi akku: 24 kWh (Leaf S -malli)
Toimintamatka uutena: Noin 135 km.
Toimintamatka nykyään (10v vanhana): Kesällä tyypillisesti 70–100 km, talvella 40–60 km.

2. Suurempi akku: 30 kWh (Acenta- ja Tekna-mallit)
Toimintamatka uutena: Noin 170–250 km (virallinen ilmoitus oli 250 km NEDC-syklillä).
Toimintamatka nykyään (10v vanhana): Kesällä noin 110–140 km, talvella noin 70–90 km.

Äänestä

Ei yksin kuluminen. Pieni lommo tai kosteus ja akku pitää uusia kun korjata ei saa.

1Äänestä

Ai, enpä muista että ikinä olisi bensa-autoon pitänyt tehdä erillistä testiä miten paljon tankillisella pääsee. Jos täyteen tankkaa, pääsee täyden matkan.

Äänestä

Vanhimmissa VW ID.3:ssa olisi vielä pari vuotta akkutakuuta jäljellä, mutta ne maksaa 15000...20000e. Se on useimmille pienituloisille liian iso raha. Ja sen parin vuoden jälkeen ne ovat romurautaa.

Äänestä

Aika näyttää miten noille 10v. vanhoille sähkäreille käy, kun kaikki takuut on ummessa. Itse veikkaan että ne muuttuvat arvottomiksi, joita kukaan ei halua. Tai jos haluaa, ne pitää saada lähes ilmaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähköautojen ajoakkujen kuluminen näyttää tuoreen laajan aineiston perusteella huomattavasti maltillisemmalta kuin moni käytetyn sähköauton ostaja saattaa pelätä.

Sähköautojen akkujen diagnostiikkaan erikoistunut Aviloo analysoi 500 000 akun kuntotestiä 20 suositusta sähköautomallista. Testit tehtiin vuosina 2022–2026 Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Tuloksista uutisoi muun muassa Inside EV.

Yksi automalli nousi joukosta erityisen selvästi edukseen: Hyundai Ioniq 5.

Aviloon käyttämä akun SoH- eli State of Health -luku kertoo, kuinka suuri osa akun alkuperäisestä käyttökelpoisesta kapasiteetista on edelleen jäljellä. Esimerkiksi 95 prosentin lukema tarkoittaa karkeasti sitä, että täydellä latauksella autolla on käytettävissään noin 95 prosenttia alkuperäisestä toimintamatkastaan.

Yhtiö laski kullekin mallille akun kunnon mediaanin 50 000, 100 000 ja 150 000 kilometrin ajomäärillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu