Muiden maiden kansalaisia vain tarpeen mukaan.
Suomesta tulee tehdä paras paikka suomalaiselle
Anonyymi-ap
2890
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Se on valtion tehtävä, palvella kansalaista.
Paitsi -ismeissä.
Ei kansalaisia vaan kantaväestötaustaisia ihmisiä.
Ei, vaan nimenomaan kansalaista.
satanismi tuhoaa, joten satanismi poistettava maapallolta
EU on satanismi, ja siksi tuo liika-maahanmuuttoa
persut tuo aina eniten maahanmuuttoa
Suomen kantaväestön tulee myös aloituksen logiikan mukaan pysyä Suomessa, eikä mennä edes turistiksi muualle. Ja kaikkien muihin maihin muuttaneiden kuuluu palata Suomeen.
Tarkista logiikan tapaisesi.
Turismi ja pysyvä asuminen on eri asioita.
Se on realismia, että veneeseen otetaan rajattu määrä matkustajia siinä olijoiden lisäksi. Muuten vene uppoaa. Vene on kuin Suomen hyvinvointivaltio.
Suomi on jo sukellusvene.
Imbesilli 🐟
Pohjaan menossa.
Alottaja on hieman jälkeenjäänyt.🎃
Enpä nyt sanoisi. Sitäpaitsi, on ihan hyvä jäädä vähän jälkeen kun kiima-sopulit juoksee kilpaa rotkoon kallion kielekkeeltä.
Sun bussi ajoi rotkoon.
Ei mun tarvi millään karjavankkurilla liikkua.
Perustele miksi.
Mamuttaja 180 000 persut ei sitä ainakaan kyennyt tehdä.
Purra-persut tuo eniten mamuja nyt 200 000 tai paljon enemmän
Ilmeisesti tarve ulkomaalaisille on huutava, koskapa niitä on nykyhallituksen aikana rontattu maahan uudet Suomen ennätys-lukemat.
Viron uusi presidentti sanoi valittuaan että Virosta pitää tehdä paras paikka virolaisille. Meillä on vain sotapressa.
Samaa mieltä. Terv sijoittajaPersu
Persuna kannatan.
Toteutuksen arvoinen. Niin virossa toimitaan.
Google ei saanut poikkeuslupaa, mutta hakkasi silti datakeskuksille paikan.
Suomi on USA:n siirtomaa siellä on isännät. Kasallisvaltioiden aika on ohi.
Ollaan jo miehitetty ja mineraalit saa vapaasti viedä, ja tuhota luonto.
Hyvä ajatus.