Jos velivenäläinen kuitenkin hyökkää

…natomaahan, on tällä kertaa pidettävä huolta, että venäjä nutikoidaan torsoksi, siis kädettömäjsi ja jalattomaksi. Viime maailmansodan jälkikuohuissa työ jäi viemättä loppuun. Montgomery ja Patton ajoivat ehdotusta, että liittoutuneiden joukkojen ollessa jo valmiiksi vanhalla mantereella, olisi samalla vyörytetty neuvostoliitto hampaattomaksi. Historia näyttää, että nyk. Venäjältä löytyy aina uusia seinähulluja vaktiojohtajia, jotka kuvittelevat itsensä tsaariksi.
Venäjä on, jos se siis odotuksista huolimatta, hyökkää natoon, iskettävä niin hampaattomaksi, että asia tulee siperian opein selväksi ! 🤝…silläkin uhalla, että sapelia kallistetaan myös tuomiopäivän asein🙏🏼
29108
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei siinä muukaan auta sitten.

Äänestä

Aika verenhimoista tekstiä taas. Nato tiltu ei taida ymmärtää ettei karhua kannata tökkiä kepillä, voi tulla pahasti pipi itselle. Sotapsykoosi tuntuu olevan nato tiltuille sairaus, lääkitys auttaa tuohon vaivaan.

3Äänestä
  • Ei oman puolustaminen mitään kepillä tökkimistä ole.

    Äänestä

  • Spämmipete havaittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei oman puolustaminen mitään kepillä tökkimistä ole.

    "…silläkin uhalla, että sapelia kallistetaan myös tuomiopäivän asein🙏🏼"
    Kuulostaa aika psykoottiselta... lopeta niiden sotapelien pelaaminen, todellisuus ei ole samanlaista.

    Äänestä

  • "Anonyymi00002
    2026-09-05 07:12:52
    Sotapsykoosi tuntuu olevan nato tiltuille sairaus, lääkitys auttaa tuohon vaivaan."
    :::::::::::
    Ensinnäkin:
    Natolla ei ole Tiltuja.
    Tiltut olivat suomalaisia naisia jotka ilmoittivat venäläisten juoksuhaudoista:
    "Tule suomipoika tänne täältä saat leipää"

    Bunkkeri-Vaari ei karhu.
    Se on Venäjän kansan mielestä Stalin`lainen diktaattori.

    Äänestä

  • Spämmipete havaittu.

    Äänestä

  • Tiltu hei Mikä on nato tiltu? Te saatanat olle hyökkäilleet naapurienne kimppuun montasataa vuotta!! Ette perkele osaa elää rauhassa! Ja täm on fakta!

    Äänestä

Päällekäyvä koirakin lopetetaan, mikseipä myös rakkivaltio.

1Äänestä

"JA SUUNSOITOLLAKO MEINAAT NUJERTAA VENÄJÄN "!!!

1Äänestä
  • "ELÄT PELIMAAILMASSA VAILLA TODELLISUUSTAJUA"!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "ELÄT PELIMAAILMASSA VAILLA TODELLISUUSTAJUA"!!!

    Sie se oot kova poika huutamaan…..etkä muutenkaan ihan juuri teroitettu kynä🙄

    Äänestä

Patton ja Montgomery olivat oikeassa. Suurin häviäjä oli Venäjä, joka jatkaa militaristisella linjallaan.

1Äänestä

Eiköhän asia kremlissä tiedetä. Maailmansodassa länsi tuli ja pelasti poloiset, joten tietävät kyllä lännen ylivertaiset voimat.

Äänestä

Tuohon kertomaasi asiaan ei taida nyt tuo pelkkä kova intosi koskaan riittää yhtään mitenkään.

Äänestä

Avaus on loistava 🙂

Äänestä

Patton edusti tulevaa rambo kulttia.
Eli siinä olisi haukattu paskaa iso astia.

Atomipommi taisi olla valmiina, ainut keino kouliintunutta puna-armeijaa vastaan.

Äänestä

Eiköhön neukkulan hävittöminen ole jo päätetty isä-naton taholta.

Äänestä

Jos venäjä hyökkää niin se on sitten samuraihyökkäys. Kamikazet syöksyvät kuolemaan alastoman tsaarin puolesta. Hengissä ei ehkä ainuttakaan.

Äänestä

Tälläkertaa ei niitä pirulaisia pidä armahtaa vaan jättää tiukan valvonnan alle ilman teräviä esineitä. Ei jatkokykyinen kansa.

Äänestä

Ei pelkoa...nato hoitaa ja jeff

Äänestä

Kuka Venäjää pelkää? Se on kuoleva maa!

HS-haastattelu
Viron ulkoministeri tyrmää hyökkäyspelot: Venäläiset makaavat ”kirjaimellisesti kuolleina” Ukrainassa

Viro, Latvia ja Liettua niittivät takavuosina mainetta sillä, että heidän päättäjänsä kertoivat muulle maailmalle, kuinka vakavan uhan Venäjä Euroopalle aiheuttaa.

Erittäin vakavan, hengenvaarallisen.

Tiistaina Suomessa vierailleella Viron ulkoministerillä Margus Tsahknalla oli kuitenkin hieman eri tavoin viritetty ääni kellossa. Hänen mukaansa eurooppalaisten ei pidä mennä Venäjän halpaan ja sortua pelkäämään asioita, jotka eivät ole todellisia.

Tsahkna nostaa HS:n haastattelussa kysymättä esille, kuinka viime aikoina on kasvanut huoli siitä, että Venäjä valmistelisi aseellista hyökkäystä Viroon tai johonkin muuhun Nato-maahan testatakseen sotilasliiton yhtenäisyyttä.

”Toimin puolustusministerinä vuosina 2016–2017. Näimme 120 000 venäläistä sotilasta, jotka olivat valmiina tulemaan 48 tunnin kuluessa rajamme yli”, hän alustaa.

Ja jatkaa:

”Kaikki varoitusmerkit olivat siis päällä, mutta nyt [Venäjän puoleinen] alue on tyhjä. Nämä joukot lähetettiin Ukrainaan. He ovat kirjaimellisesti kuolleet.”

https://www.hs.fi/maailma/art-2000012304007.html

Äänestä

Tuo räksyttäminen on surkuhupaisaa.

Äänestä
  • Sanoo tiltu kun ei enää muuta keksi.

    Äänestä

Venäjä ei ole hyökkäämässä, ellei provosoida, kuten Ukraina teki. Tai oikeastaan USA:n johdolla. Suomi hinkuu verta nenästään, joten en ihmettelisi, vaikka alkaisi täällä rytisemään seuraavaksi. Voi vain sanoa, että sitä saa mitä tilaa, kuten Ukrainassakin.

Äänestä
  • Tartteeko tuota karhua nyt erikseen tappamaan alkaa. Riittää kun ottaa siltä turkin pois.

    Äänestä

  • Valheellista hevonpaskaa, tiltu. Ukraina ei provosoinut Venäjää mitenkään.

    Äänestä

Avaaja ei Natoon näytä luottavan ja ihan aiheesta - "Jos velivenäläinen kuitenkin hyökkää"

Äänestä

Maailmankartta taas uusiksi. Venäjä hevonkuuseen koko kartalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

…natomaahan, on tällä kertaa pidettävä huolta, että venäjä nutikoidaan torsoksi, siis kädettömäjsi ja jalattomaksi. Viime maailmansodan jälkikuohuissa työ jäi viemättä loppuun. Montgomery ja Patton ajoivat ehdotusta, että liittoutuneiden joukkojen ollessa jo valmiiksi vanhalla mantereella, olisi samalla vyörytetty neuvostoliitto hampaattomaksi. Historia näyttää, että nyk. Venäjältä löytyy aina uusia seinähulluja vaktiojohtajia, jotka kuvittelevat itsensä tsaariksi.
Venäjä on, jos se siis odotuksista huolimatta, hyökkää natoon, iskettävä niin hampaattomaksi, että asia tulee siperian opein selväksi ! 🤝…silläkin uhalla, että sapelia kallistetaan myös tuomiopäivän asein🙏🏼

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu