Ihanaa kun punikit ulisee. Uliuliuli
Taas romahti sosialismi. uliuliuliuli
Sossut jää suomessa ikuiseen oppositioon, uliuliuliuli.
Afgaanimuslimikin ulisee uliuliuli
Taas romahti sosialismi. uliuliuliuli
Sossut jää suomessa ikuiseen oppositioon, uliuliuliuli.
Afgaanimuslimikin ulisee uliuliuli
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heillä oli valtaa ja he pilasivat sen. Osoittivat ettei valta sovi heille.
Maassamme tuhoutui työllisyys, talous, terveys, energia, koulutus ja ihan kaikki. Punikeilla on syytäkin ulista ja pitkään, kunnes lakkaavat olemasta. Tämä elämä ei ollut jauhobilettä eikä idiotismia. Itse henkilökohtaisesti syytän heitä myös tappamisesta sillä he aiheuttivat suuren määrän kärsimystä ja kuolemaa, kun korona asiaa ei osattu hoitaa.
Todella epämielyttävää joukkoa demariviherpunikit.
Vain 1 osavaltio 16:sta. Ihmisiä siellä 2 miljoonaa asuu.
Itä-Saksan osavaltio. Kuulemma Saksan asiantuntijoiden mukaan koko homma on huijausta. Vaalipuheet enimmäkseen virheellisiä.
Historia toistaa itseään irvikuvana. Ihaillaan autoritaarista maata, jossa ei mitään demokratiaa.
Ihmisille uskotellaan helppoja ratkaisuja, joita ei kyetä edes toteuttamaan.
On tietenkin sääli jos ihmisiin uppoaa tällainen hömppä.
No toimiihan Venäjälläkin probagada kansaan. Jollain tapaa käy sääliksi ihmisiä.
Helpoin ratkaisu ongelmaan, olisi varmaan lisätä haittamaahanmuuttoa, niinkö Ääri-Vajakki?😆
Kuten Persut jotka tuoneet 150 000 tällä valtakaudella,lupaukset on tehty rikottaviksi,Persuilla ainakin.Pitää Itistä pian laajentaa.
Ei salonkikelpoista puhetta, rasisti natsi.
punikit ulisee
100 vuotta sitten Saksassa nousi äärioikeisto valtaan.
Saas nähdä miten tällä kertaa käy.
Kunnon inventaario onkin paikallaan.👌