Muutettiin puolisoni kanssa erilleen keväällä, minä siis lähdin. Suhde oli pitkään ollut riitainen ja asiat junnasivat paikallaan, ajattelin että ero on oikea ratkaisu. Puoliso ei olisi halunnut että erotaan, vaikeata se olikin, lapsienkin takia.
Minulla oli eräs ystävä, jonka tapasin edellisenä syksynä harrastuksen parista, ystävä josta tuli vähän enemmänkin. Erottuani me aloimme seurustelemaan. Kaikki sujui ihan hyvin, kunnes ex-puolisoni löysi myös toisen. Se tieto repi minut rikki ja menin ihan sekaisin, eihän minulla ollut oikeutta estää ex-puolisoltani uutta suhdetta, mutta kun se sattui niin! Oli myös muita ongelmia ja asioita joiden takia hätäännyksissäni halusinkin takaisin exän luo. Ja exä otti.
Alku oli hankalaa, kummankin vaikea luottaa toisiinsa, nämä "toiset" kummittelivat kummankin mielessä, mutta uskottiin että kyllä se siitä.
Ja ihanaa on ollutkin, ei ihmeempiä riitoja, kaikki sujunut hienosti.
Mutta nyt olen alkanut miettiä oliko tämä sittenkään oikea ratkaisu. Minulla on kova ikävä sitä toista ihmistä, kovempi kuin osasin kuvitellakaan.
Voi kun joku osaisi kertoa mitä pitäisi tehdä, tai tulisi joku merkki josta tietäisin mikä on oikein. Jos nyt taas lähden, mitä siitä seuraa, kuin monen ihmisen sydän särkyy? Entä jos jatkan tätä avioliittoa, pystynkö olemaan onnellinen? Mitä jos en unohda toista, vaan kaipaan häntä lopun elämääni? Olenko vaan itsekäs?
Ovatko nämä normaaleja ajatuksia tässä tilanteessa? Löytyisikö ketään jolla olisi ollut samanlainen tilanne, samanlaisia tunteita? Auttakaa.
Minulla oli eräs ystävä, jonka tapasin edellisenä syksynä harrastuksen parista, ystävä josta tuli vähän enemmänkin. Erottuani me aloimme seurustelemaan. Kaikki sujui ihan hyvin, kunnes ex-puolisoni löysi myös toisen. Se tieto repi minut rikki ja menin ihan sekaisin, eihän minulla ollut oikeutta estää ex-puolisoltani uutta suhdetta, mutta kun se sattui niin! Oli myös muita ongelmia ja asioita joiden takia hätäännyksissäni halusinkin takaisin exän luo. Ja exä otti.
Alku oli hankalaa, kummankin vaikea luottaa toisiinsa, nämä "toiset" kummittelivat kummankin mielessä, mutta uskottiin että kyllä se siitä.
Ja ihanaa on ollutkin, ei ihmeempiä riitoja, kaikki sujunut hienosti.
Mutta nyt olen alkanut miettiä oliko tämä sittenkään oikea ratkaisu. Minulla on kova ikävä sitä toista ihmistä, kovempi kuin osasin kuvitellakaan.
Voi kun joku osaisi kertoa mitä pitäisi tehdä, tai tulisi joku merkki josta tietäisin mikä on oikein. Jos nyt taas lähden, mitä siitä seuraa, kuin monen ihmisen sydän särkyy? Entä jos jatkan tätä avioliittoa, pystynkö olemaan onnellinen? Mitä jos en unohda toista, vaan kaipaan häntä lopun elämääni? Olenko vaan itsekäs?
Ovatko nämä normaaleja ajatuksia tässä tilanteessa? Löytyisikö ketään jolla olisi ollut samanlainen tilanne, samanlaisia tunteita? Auttakaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä mielestäni aviossa kannattaa pysyä. Selvästikkin rakastat puolisoasi joka on todennäköisesti myös paras ystäväsi joka tuntee sinut ja tapasi ja sinä hänen. Tämä uusi ystävä on aina mielenkiintoinen juuri uutuutensa takia mutta todelliset tunteet mitataan vasta arjessa. Nauti uudesta onnestasi ja unohda tuollaiset *syrjähypyt*, takaan että se kannattaa!
Minulla sattui vastaavasti yli kymmenen vuotta sitten. Siis täysin samalla lailla! Palattiin siis yhteen mieheni kanssa ja elettiin suhteellisen onnellisesti vuosia. Alussa kelattiin ja käytiin läpi tuota vaikeaa ajanjaksoa, mutta lopulta se unohtui. Kuitenkin, jotain oli särkynyt. Meille tuli sitten ero, joka oli tällä kertaa lopullinen ja "helppo". Ja arvaas mitä! Törmäsin myöhemmin sattumalta tähän "ystävään, joka muuttui hairahdukseksi" ja tässä sitä on elelty onnellisena ilman katkeruutta. Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Hei,
Pelkäät joutuvasi hyväksikäytetyksi...uskaltaisit elää...ja valita parasta ja oikeaa rakkautta...t:krisse
Olet selvästi hukassa oman elämäsi kanssa. Muista, että kukaan toinen ihminen ei voi sinua "pelastaa". Olet saanut sen mistä itse unelmoin tällä hetkellä. Anna itsellesi lupa olla onnellinen ja onnittele itseäsi, että saitte asiat kuntoon. Se on upeaa!Ihminen taitaa aina unelmoida siitä mitä ei voi saada....Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella....Toinen pois mielestä ja satsausta omaan mieheen! Kyllä se siitä lähtee, jos vain yhä rakastat. Jos et, niin sitten tuhlaat molempien aikaa.
Ehkä yhteenpalaaminen oli tehty liian nopeasti. Jutelkaa asioista vielä ja yritä ottaa omaa aikaa. Toiseen mieheen kehottaisin olemaan ottamatta yhteyttä. Se vain hankaloittaa asioita ja antaisi sinulle "portin" olkapäähän, josta lipsuminen on liian lähellä. Päätä panostaa suhteeseenne ja katsokaa rauhassa asioita toisianne rakastaen, kunnioittaen ja iloiten.Olet saanut jotain mitä moni näillä sivuilla kirjoittajista olisi maailman onnellisin. Tosin itselläkin on käynyt mielessä, että jos tuollainen tilanne tulisi eteen, niin sitten kun saan sen mistä haaveilee, niin tuntuisiko se kovan taistelun jälkeen enää miltään....
toisten ihmisten tunteilla leikkiminen.