Riikka Purra Pisa tuloksista.

Kovin sanoin hän moittii päättäjiä.
Joten olen kovasti kiitollinen että Purra on vihdoin huomannut omankin puolueensa teot ja aikaansaannokset. Valtion kassa tyhjänä ja työttömyys tapissa sekä konkurssit joka päiväisiä. Huonoja päätöksiä ja laskutaidosta ei tietoakaan.
Persujen sanavarasto aika suppea, "matut". On hyvä että Purra puuttuu 3 vuoden tekemisiin Pisa tulosten myötä. Eduskuntaan myös kännykkä kielto ja istuntosalissa asioiden seuraaminen ja typerät välihuudot pois. Työrauha oppositiolle ja hallitukselle "jälki istuntoa".
Kerrankin Purra on oikeilla jäljillä kuinka yhteiskunta saadaan nousuun näin Pisa tulosten analysoinnilla.
Me veronmaksajat (pienituloiset) emme ole pienistä rahoistamme huutavan tyhjän valtion kassan "kotouttajia".
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuhlaat aikaasi kun et ymmärrä syitä ja seurauksia.

Äänestä
  • Ymmärränpä hyvinkin mutta ei ole minun syy jos tuplaat joka luokan.

    Äänestä

Kovin sekavaa "asiaa".

Kyllähän valtion kassan tyhjensi ed. hallitus. Uniber, EU sopeutumisraha, hulvaton rahan jakaminen ja julkisen talouden menojen kasvattaminen. Yli 262000 lakkotyöpäivää ym. ym.
Sote väännettiin kasaan - josta puuttui rahoitus.

Lisäksi tuohon oppimiseen vietiin pohja kun kaikkien pitää saada olla samassa luokassa vaikka ei osaa edes kieltä, eikä saa järjestää tukiopetusta kun se eriarvoistaa :D

Äänestä
  • Katso maailmaa avoimin silmin älä silmälaput päässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kovin sanoin hän moittii päättäjiä.
Joten olen kovasti kiitollinen että Purra on vihdoin huomannut omankin puolueensa teot ja aikaansaannokset. Valtion kassa tyhjänä ja työttömyys tapissa sekä konkurssit joka päiväisiä. Huonoja päätöksiä ja laskutaidosta ei tietoakaan.
Persujen sanavarasto aika suppea, "matut". On hyvä että Purra puuttuu 3 vuoden tekemisiin Pisa tulosten myötä. Eduskuntaan myös kännykkä kielto ja istuntosalissa asioiden seuraaminen ja typerät välihuudot pois. Työrauha oppositiolle ja hallitukselle "jälki istuntoa".
Kerrankin Purra on oikeilla jäljillä kuinka yhteiskunta saadaan nousuun näin Pisa tulosten analysoinnilla.
Me veronmaksajat (pienituloiset) emme ole pienistä rahoistamme huutavan tyhjän valtion kassan "kotouttajia".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu