"SIIS AITO NATSIPUOLUE"!!!
"PERSUJEN POHJA ON LAPUANLIIKKEESSÄ"!!!
Anonyymi-ap
1966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"IIKOLLI-PUOLUE"!!!
Pekka Vennamo nousi isänsä Veikko Vennamon varjosta Suomen maaseudun puolueen (SMP) keulakuvaksi vuonna 1983, kun se sai "rötösherravaalien" äänivyöryssä peräti 17 kansanedustajaa eduskuntaan. Puolue sai Kalevi Sorsan IV hallitukseen kaksi paikkaa ja Vennamo sai itselleen toisen valtiovarainministerin pestin.
Vuonna 1989 Pekka Vennamo siirtyi Postin johtoon ja kuusi vuotta myöhemmin SMP kuopattiin. Sen raunioille luotiin uusi puolue, Perussuomalaiset.
Helsingin Sanomille haastattelun antaneen Pekka Vennamon mukaan jytkypuolue on monissa asioissa vastakkaista mieltä kuin edeltäjänsä.
- Me tuimme ripeää menoa Euroopan yhteisöihin, olimme avoimia maahanmuuttajille...", Vennamo muistelee.
- En muuten usko tippaakaan, että Suomen ongelmat johtuvat EU:sta tai eurosta, vaan huonosta politiikasta, hän lataa.
Ex-puoluejohtaja arvelee Perussuomalaisissa olevan myös sisäisiä jännitteitä, kun mukana on myös vanhaa SMP:n kenttäväkeä.
- Kovimmin ovat äänessä ja julkikuvaan lyövät vahvimman leiman halla-aholaiset, Vennamo muotoilee.
Kaikki perut on punikkeja.
ISKTR?
"PEKKA OLI LUOPIO,ISÄNSÄ SELKÄÄNPUUKOTTAJA"!!!
"DEMARIPUNIKKEJA"!!!
Mikä iikolli lieneekään, mutta natsit on vasemmistoa.
"PUOLUEESTA VIIS,TOIMINTAMALLI RATKAISEE"!!!
Tarttiskohan ne muiluttaa Venäjälle Anon paratiisiin?
No nyt pomppas vasurilla, oikeet lääkkeet saa lääkäristä
"MITEN NIIN POMPPAS?"!!!
"HYVIN LÄHELLÄ DEMAREITA"!!!
Pohjanmaalla on jo teltoissa jaettu mustia silmäreikä pipoja...
"TUOTEMERKILLÄ S&J"!!!
"JA KUKKAKUVIOITUJAPERSEENREIKÄALKKAREITA"!!!
Se oli hyvä liike mutta jätti homman kesken.
Kysyntää olis taas.
Muiluttaisikohan ne muutkin isänmaan petturit kuin Bäckmanin, Putkosen, Janitskinin ja Turtiaisen rajan taa?
Sinimustat lienee lähimpänä. Persut seuraa adjutanttina perässä.
"SINIMUSTAT,VAIN NURKKAKUNTAINEN ÄÄRILIIKE"!!!
ONKO VENÄJÄMYÖNTEISYYTTÄ?