Fatim Diarra on sitä mieltä, että Pisa-tutkimusten tulosten romahtamisella ei ole vaikutusta lisääntyneen maahanmuuton seurauksena, Fatim Diarra on itse syntynyt ja kasvanut Suomessa, hän ei tiedä millaista on mennä lähes kielitaidottomana kouluun ja kuinka nopeasti nykyisen systeemin väärinkäytöstä voi tulla houkutin.
Otetaan konkreettisia esimerkkejä koulumaailmasta; luokalla on 21 oppilasta, 17 lasta on maahanmuuttajataustaista ja kolme näistä ei puhu Suomea ollenkaan, ei sanallakaan.
Loput 14 lasta ymmärtävät Suomea auttavasti. Luokassa opetus tapahtuu Suomeksi, miten nämä lapset voisivat oppia, jos he eivät ymmärrä Suomen kieltä? Eivät mitenkään, tämä on suoraa seurausta epäonnistuneesta inkluusiosta.
Kuinka kukaan tämän edellä kuvatun luokan oppilaista voisi oikeastaan oppia mitään, kun nämä lapset siirtyvät korkeammalle luokka-asteelle, taidoissa ja tiedoissa on valtavia aukkoja, ettei kiinni ottaminen oikein enää onnistu. Näin meillä valmistuu peruskoulusta lapsia, ketkä eivät osaa kunnolla lukea, kirjoittaa tai edes tulkita analogista kelloa.
Kun minä aloitin maahanmuuttajana Suomessa koulun, minutkin laitettiin tavalliselle luokalle, toki silloin olin jo oppinut esikoulussa kielen, eikä minun kohdallani koskaan tehty mitään poikkeuksia. Opettajat eivät antaneet minulle minkäänlaista erityishuomiota, maahanmuuttajastatuksesta huolimatta, integraatio tapahtui, kun ympärillä ei ollut, kun suomenkielisiä lapsia, oli sopeuduttava. Oli tehtävä töitä, että pysyisi suomalaisten lasten kanssa samalla tasolla.
Nyt tilanne saattaa olla monessa koulussa täysin päinvastainen, on selvä, että maahanmuuttajataustaisilta ei enää vaaditakaan samanlaista sopeutumista, kun ennen. Koulussa käydään vain ”hengaamassa” kavereiden kanssa, pelotetta luokalle jäämisestä ei ole, eikä ole mahdollisuutta siirtyä erityisluokalle. Miksi siis opiskella tai tehdä läksyjä?
Valitettavan moni lapsi tietää, että peruskoulun voi päästä läpi, oikeastaan juuri tekemättä mitään, tietenkin lapset käyttävät tätä hyväkseen, koska aikuiset ovat antaneet tälle mahdollisuuden, löysäämällä perinteisen suomalaisen koulun standardeja.
Kouluihin on palautettava kuri, opettajille on annettava enemmän auktoriteettia.
Jos nykyisellä ”päähän paijaamisella” jatkamme, kohta Pisa- tulokset sukeltavat vieläkin syvemmälle, kaikki asiat ovat yhteydessä toisiinsa ja maahanmuuton lisääntymisellä on vaikutusta. Tietenkin sillä on vaikutusta!
Jos tässä haluaa nähdä rasismia, sitten kannattaa selvittää itselle, mikä ero on rasismilla ja realismilla.
Ei tämä mene enää rasismin piikkiin Fatim Diarra
5
51
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Opetusministeri (Rkp) syyttelee herkästi persuja rasismista. Molempien kotimaisten kielten opiskelu on pakollista, mutta voi olettaa, että monet arabit, afgaanit, somalit ym. etnistä kieltä puhuvat on vapautettu toisesta kielestä eli ruotsin kielestä ? Jospa vapautettaisiinkin suomen kielestä, jolloin ruotsin kieliset kunnat saisivat parasta A-luokkaa kuntiinsa ja loppuisi nuo syyttelyt rasismista ?
- Anonyymi00002
Ruotsi on paljon helpompi kieli oppia kuin suomi. Samalla oppilaille avautuisi mahdollisuus muuttaa myös Ruotsiin eli v. 2015 Ruotsista Suomeen tulleitten jälkikasvu pääsisi palaamaan sinne, mistä tulivat Suomeen.
Totta ihmeessä Ahvenanmaa ja Rkp:n hallinnoimat kunnat haluavat pitää tulijoistaan kiinni. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ruotsi on paljon helpompi kieli oppia kuin suomi. Samalla oppilaille avautuisi mahdollisuus muuttaa myös Ruotsiin eli v. 2015 Ruotsista Suomeen tulleitten jälkikasvu pääsisi palaamaan sinne, mistä tulivat Suomeen.
Totta ihmeessä Ahvenanmaa ja Rkp:n hallinnoimat kunnat haluavat pitää tulijoistaan kiinni.Samalla saataisiin maamme molempiin ruotsinkielisiin yliopistoihin "etnistä värinää".
Ruotsiin muuttavilla ovat serkut ja uskonveljet vastassa toivottamassa tulijat terve tulleiksi Ruotsiin.
- Anonyymi00004
Maahanmuuttajia tunteneena voin sanoa, että opiskelukin jakaa ihmisiä, halu opiskella, halu saada ammatti, jne.
Kun miettii tulijoita, jotka tulevat kehittymättömämmistä maista, joissa vanhemmilla ei ole ollut edes mahdollisuutta opiskella koulussa, saati opiskella ammattia, niin he haluavat, että heidän lapsensa käyttävät se mahdollisuuden, koska länsimaissa se on mahdollista.
Toki ihmisiä on erilaisia, joka kansallisuudessakin, ei sitä voi kieltää. Motivaatioita on erilaisia, ihmisestä riippuen.
Olisihan suomen kieli tärkeää oppia, että voisi oppia muutakin.
Yksi tekijä on varmaan sekin, jos maahanmuuttajataustaisia lapsia kovasti kiusataan kouluissa, ei siellä ole silloin hyvä olla, ei motivaatiokaan pysy yllä.
Lapset oppivat kieliä aika nopeasti, mitä enemmän he joutuvat kieltä käyttämään. Jos kulkevat omissa porukoissaan, eivätkä käytä suomen kieltä, on sitä hankalampi oppiakin.
Ja olihan noissa Pisa-tuloksissa todettu sekin, että nyt myös paremmin pärjäävien, ns. eliitin lasten oppimistaso on heikentynyt, mikä on uusi ilmiö.
Somet, ym. taitaa olla iso tekijä myös oppimiseen kouluissa. Kuten muuhunkin, keskittymiskykyyn (ADHD tapaukset jatkuvassa nousussa), sitkeyteen ja sinnikkyyteen, pitkäjänteisyyteen. Ministerikin sanoi, että lapset ja nuoret eivät osaa kestää tylsyyttä, mikä tarkoittaa sitä, että jatkuvasti pitäisi muka olla jotain aktiviteettia, ettei vain jää aivoille yhtään joutoaikaa.
Kun miettii koulujen nykyistä somekieltoa, niin luultavimmin se tulee vaikuttamaan myös oppimistuloksiin, se vie vain aikaa, ei tapahdu hetkessä.
Opettajilla pitäisi nimenomaan olla enemmän auktoriteettia, kun oppilaat ovat mitä ovat. Siis osa heistä. Varmastikin suurin osa on ihan ok, ja osaa käyttäytyä. Ei entisaikaankaan hypitty opettajien silmille, vaan kunnioitettiin luokan auktoriteettia, hän oli luokan pomo, jos noin voisi sanoa.
On kyllä maailman muuttunut vuosien saatossa, ei olisi osannut tällaista kuvitella 40-50 vuotta sitten. Muutoshan on toki hyväksi, mutta sen olisi tapahduttava parempaan suuntaan, ei heikompaan.- Anonyymi00005
Tuolla voe voe näkemyksellä ei ongelma korjaannu. Maahanmuuttajataustaisista seitsemännellä luokalla 2/3 ei vieläkään ymmärrä suomenkielistä tekstiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513