Ennenkuin sinut pantiin alulle?
Missä olit ennen kun päätit syntyä?
Anonyymi-ap
26105
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tuonpuoleisessa sieluna❤️❤️
Mitä siellä puuhasit?
Minulla ei ole mitään muistikuvaa aikaisemmasta ikuisesta elämästäni sieluna, eikä myöskään siitä hetkestä, kun siirryin äitini munasoluun ja isäni siittiösoluun, eikä myöskään siitä hetkestä eteenpäin, kun köllöttelin äitini kohdussa ja lopulta putkahdin sieltä ulos. Vasta sitten kun aivoni kehittyivät sen verran, että aloin ymmärtämään jotain, alkoi syntyä muistikuvia elämästä.
Joten mitäpä iloa on pelkkänä sieluna olemisesta ilman aivoja ja kroppaa, kun ei tiedä, eikä muista, eikä ymmärrä mistään mitään ?
Sukurauhasissa, kahtena kappaleena.
Jumala Sanallaan synnyttää elämää ja luo uutta . Jumalan teko tulee synteihinsä kuolleen ihmisen ulkopuolelta. Siihen Hän käyttää palvelijoitaan evankeliumin sanan todistamisessa, jonka uskomisen kautta hän tulee elävään uskoon ts. uudestisyntyy, ja Jumalan Henki tulee häneen asumaan,Jumalan lapseksi synnyttyään.
”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki, joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi, hänen kirkkautensa ylistykseksi.”
Kirje efesolaisille 1:13-14 FINRK
Syntynyttä " hengellisesti vauvaa" tulee ruokkia Jumalan sanalla, aluksi " maito ruoalla."
”Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,”
Efesolaiskirje 3:14-17 FB38
”Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?”
1. Korinttilaiskirje 3:2-4 FB38
--------------
Hän on uusi luomus, ei itsessään vaan Kristuksessa,Jumala on hänet Hengessä kastanut Kristuksen ruumiiseen so. universaalin srk:n jäseneksi siinä yhdessä ruumiissa, joka on jakamaton.
”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”
2. Korinttilaiskirje 5:17 FB38
”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
Efesolaiskirje 2:8-10 FB38
”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”
1. Korinttilaiskirje 12:12-13 FB38
---------------
”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?”
Roomalaiskirje 10:14 FB38
”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Roomalaiskirje 10:17 FB38
”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.”
1. Pietarin kirje 1:23-25 FB38
pitäsiköhän uskoa- kysymykseen ja miksi?
onko tarvetta?
Ellei kyse ole siitä, missä oli- ennenkuin uudestisyntyi- eli oliko ravintola torvessa vai missä?
https://www.tv7.fi/arkki/ilouutiset/mita-usko-ja-uskoontulo-on_p104680/
Muistaakseni kohdussa kasvamassa.
Lue paremmin aloitus !
Missä olit ennenkuin hedelmöityit?
Ennenkuin äitisi poistatti kierukan?
”Musiikinjohtajalle. Daavidin psalmi. Herra, sinä olet minut tutkinut ja sinä tunnet minut. Sinä tiedät, milloin minä istun ja milloin nousen, sinä ymmärrät ajatukseni kaukaa. Polkuni ja makuusijani sinä olet vaaksalla mitannut, kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Minun kielelläni ei ole sanaakaan, jota sinä, Herra, et täysin tuntisi.
Edestä ja takaa sinä olet minut saartanut, olet laskenut kätesi päälleni.
Tämä tieto on minulle ylen ihmeellinen, niin korkea, etten voi sitä käsittää.
Minne voisin mennä sinun Henkesi ulottuvilta, minne paeta kasvojesi edestä?
Jos nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, jos tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Jos kohoaisin aamuruskon siivin ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua johtaisi, sinun oikea kätesi pitäisi minusta kiinni.
Ja vaikka sanoisin: ”Pimeys peittäköön minut, ja valo ympärilläni muuttukoon yöksi”, ei pimeyskään kätkisi minua sinulta, vaan yö valaisisi kuin päivä, pimeys olisi kuin valo.
Sinä loit minut sisintäni myöten, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti.
Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin.
Minun luuni eivät olleet sinulta kätkössä, kun minut salassa valmistettiin, kun minut kudottiin taidokkaasti maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani.
Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. Kuinka kalliit ovatkaan minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos laskisin ne, niitä olisi enemmän kuin hiekanjyviä.
Minä herään ja olen yhä sinun luonasi.
Jumala, kunpa sinä surmaisit jumalattomat! Murhamiehet, väistykää luotani! He puhuvat sinusta juonitellen ja lausuvat nimesi turhaan, nuo vihollisesi.
Herra, enkö vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
Minun vihani on loputon heitä kohtaan, heistä on tullut minun vihollisiani.
Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni, ja jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle.”
Psalmit 139:1-24 FINRK
”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Jo ennen kuin minä muovasin sinut äidinkohdussa, minä tunsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit, minä pyhitin sinut ja asetin sinut kansojen profeetaksi.” Mutta minä sanoin: ”Voi, Herra, Herra! Enhän minä osaa puhua, sillä minä olen nuori!” Herrasanoi minulle: ”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, minne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ihmisiä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.” Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti minun suutani ja sanoi minulle: ”Minä panen sanani sinun suuhusi. Katso, minä olen tänä päivänä asettanut sinut kansojen ja valtakuntien yläpuolelle repimään ja hajottamaan, hävittämään ja tuhoamaan, rakentamaan ja istuttamaan.””
Jeremia 1:4-10 FINRK
https://bible.com/bible/1745/jer.1.4-10.FINRK
Miksi jankkaat samaa aihetta? Tähän on jo vastattu täällä.
Meinaatko että joku kristinuskon palstalla taipuu uskomaan vihjailujasi siitä, että ihmiset olisivat jonain henkikipinänä olleet olemassa ennen maan päälle tulemistaan, kunhan vaan jankkaat asiasta tarpeeksi. 😂
Kyllä teitä pitää silloin tällöin muistuttaa sielun olemassaolosta.
Paljon älykkäämpi ajatus kuin ylöstempaus.
Kyllä Raamattu kertoo että ihmisessä on henki, sielu ja ruumis. Ja että henki irtoaa ja siirtyy kuolemassa henkimaailmaan.
Mutta on myös ylösnousemus, eli emme jää hengiksi ikuisiksi ajoiksi. Kuten Jeesu nousi kuiolleista, myös meidät nostetaan kuolleista ja saamme uudenlaisen kehon, joka ei enää koskaan kuole. Se liene siis sekoitus maallista ja hengellistä.
Jumala on Raamatussa kertonut, miten asiat ovat ja menevät. Oleellista on tässä ajassa löytää Jeesus ja pelastus, muuten se oma henki ei mene taivaaseen Jumalan luokse, vaan alas tuonelaan, tuomiotaan odottamaan.
Taivaassa odottamassa tuomiota maallisesta elämästä. Päätymässä joko helvettiin tai paratiisiin .Päätin odotuksesta pitkästyneenä jatkaa maallista elämää ja hyppäsin siemen putkeen.
Eli aloitit taas vauvasta.
Niinhän me kaikki .
Tiedättekö että reinkarnaatiota opetettiin varhaiskristillisyydessä mutta kirkolliskokouksessa se poistettiin Raamatusta v.553
Job.31:15 Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut? Ps.139:13. Sananl.14:31. 17:5. 22:2.
1Moos.25:25 Ensimäinen joka tuli ulos, oli ruskia ja karvainen niinkuin vaate: sentähden kutsuivat he hänen nimensä Esau. Biblia (1776)
Ihmiset olivat Jumalan ajatuksissa ja suunnitelmissa ennen kuin hän loi ensimmäiset ihmiset, joihin hän antoi myös hengen. Ja myös lisääntymiskyvun, jonka jälkeen ei olla tultu maailmaaan luomisen kautta, vaan lisääntymisen kautta.
Ihminen loi jumalat, Raamatun mielikuvitustarinakokoelman "Jumalankin".
Näinhän se meni.
LIVE: Jutellaan uutuuskirjastani "Jumalan synty"
https://www.youtube.com/watch?v=_21i0WA2zhI
Joh.1:13 Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta, ei myös mihen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat. Biblia (1776) Joh.5:4. Jaak.1:18.
Job.38:29 Kenen kohdusta jää on tullut? ja kuka on härmän synnyttänyt taivaan alla? Biblia.
Jes.66:8 Kuka on ikänä senkaltaista kuullut? kuka on ikänä senkaltaista nähnyt? Saaneeko koko maa yhtenä päivänä synnyttämisen kivun? syntyneekö kaikki kansa yhtä haavaa? kuitenkin on Zion, saatuansa synnyttämisen kivun, myös synnyttänyt. Biblia (1776)
Job.10:11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista jja jänteistä kokoon. Ps.139:13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minun kokoon äitini kohdussa.
Ps.119:73 Sinun kätesi ovat minun tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi.