Todellisuus PISA-tulosten takana

Suomalaislasten erinomainen PISA-menestys on lähes yksinomaan YLE:n ansiota. Laadukkaat ja hyvin kasvattavat lastenohjelmat, jotka olivat varsinkin ennen 2000-lukua paljon parempia ja informatiivisempia kuin silkkaa tunneperäistä löpinää olevat ulkomaiset, nykyään esitettävät, kasvattivat lapset jo pienestä ajattelemaan rationaalisemmin ja ymmärtämään paremmin todellisuutta. Myös suomalaisten lastenohjelmien uskonnottmuus on ollut positiivinen tekijä.

Varsinkin 1970-luvulla suomalainen media oli kokonaisuudessaan hyvin asiapitoista ja poliittisesti tasapuolista. Se, mitä nykyään nimitetään vasemmistolaisuudeksi, oli tosiasioita korostavaa rehellisyyttä, jota nykyinen tiedonvälitys kaipaisi. Nyt media sen sijaan toistelee Sami Pakarisia ja Mikael Pentikäisiä täysin kritiikittömästi, ja jopa aikuiset ovat uskovinaan kaiken.

PISA-tulosten heikkenemisellä ei siis ole juuri mitään tekemistä minkään digiloikan tai maahanmuuton kanssa. Tuollaiset vaikuttavat hyvin marginaalisesti. Kyse on todellisuuden hämärtymisestä, sen korvautumisesta sekavan, kaikilta osapuolilta tungetun tyhmän ja valheellisen propagandan sumentamana.

Sitä mukaa kuin Ylen vaikutus lapsiin on vähentynyt, ovat lapset muuttuneet tyhmemmiksi, fataalisiksi satuihin ja oikeiston propagandaan oikeasti uskoviksi hölmöiksi.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Väärä arvio ja jos maassa olisi enemmän ketjun aloittajan kaltaisia henkilöitä, niin Suomi olisi kehitysmaa.

Äänestä
  • Ehkäpä ongelma ovat sinunlaisesi tyypit. Taas kerran pelkästään solvasit, mutta et pystynyt perustelemaan mitään.

    Oletko itse suorittanut Ylen sivulla olevan PISA-testin?

    Äänestä

  • DIED SUDDENLY - THE FILM
    https://www.bitchute.com/video/JABb2lP10mOf/

    21.3.2023 · Rikoskirjailija ja Raid-sarjan luoja Harri Nykänen on kuollut – menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.

    10.4.2023 · Tommi Parkkosen Twitter-tilillä julkaistiin Parkkosen omaisten kirjoittama päivitys, jonka mukaan Parkkonen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen

    Yhtyeen mukaan Anttila menehtyi perjantaina nopeasti edenneeseen sairauteen. – Meille kaikille on järkytys, kuinka nopeasti asiat ovat edenneet.

    17.8.2023 · Tangotohtori on poissa: Timo Kosonen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.

    12.10.2023 · Raita Karpo kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen keskiviikkoiltana

    13.2.2023 · 1970-luvulta lähtien Dj Viki -nimellä esiintynyt Vänttinen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen.

    11.8.2023 · Nopeasti edenneeseen sairauteen menehtynyt Planting oli kuollessaan 29-vuotias.

    17.8.2023 · Hän menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen. Tarvo Laakso oli kuollessaan 67-vuotias

    28.3.2023 · March 28, 2023 "Sarjakuvaneuvos Kalervo Pulkkinen menehtyi viikonloppuna hyvin nopeasti edenneeseen sairauteen.

    1.11.2023 · Kuolinuutisen lehdelle vahvistaa Pertti Huhtilaisen läheinen ystävä. IS:n mukaan Huhtilainen kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen

    31.1.2023 · Puheenlehtori, teatteripedagogi ja lausuntataiteilija, HuK Ritva Koivunen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen kotonaan

    25.1.2023 · Hän menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 17. tammikuuta.

    8.11.2023 · Lukuisissa liike-elämän johtotehtävissä toiminut Halonen syntyi Kiuruvedellä 1963 ja menehtyi loppuvaiheessa nopeasti edenneeseen sairauteen

    11.8.2023 · Conrad Planting on kuollut. Hangossa Conrad Planting veti Regatta Resortsin ... 1994) on menehtynyt nopeasti edenneeseen sairauteen.

    17.11.2023 · Jouni Antero Ruuska menehtyi nopeasti edenneen vaikean sairauden murtamana 30.9.2023.

    5.6.2023 · Toukokuussa kuultiin suru-uutinen, kun Alpo Koivumäki menehtyi vaikeaan ja nopeasti edenneeseen sairauteen.

    14.8.2023 · Hätösen sisko menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen viime syksynä. Kun syöpä löytyi, ei mitään ollut enää tehtävissä. Eeva-sisko oli menehtyessään 39-vuotias

    16.1.2023 · Entinen Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Erkki Mäkelä kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Porissa 8.12.2022.

    1.3.2023 · Radiotoimittaja ja Mikkelin pitkäaikaisimpiin tiskijukkiin kuuluva Viki Vänttinen menehtyi nopeasti edenneen sairauden väsyttämänä

    18.12.2023 · Jouko Liehu kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen

    5.10.2023 · Surullisina ilmoitamme, että yhtiön toimitusjohtaja Patrik Nordman on menehtynyt pitkäaikaisen, mutta nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana.

    28.8.2023 · Jorma Hyttinen menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen, kesken kaiken.

    https://www.hs.fi/muistot/art-2000010082397.html

    Elokuvataiteen maisteri, markkinointijohtaja Anni Sofia Wessman kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen vain 34-vuotiaana 19. lokakuuta 2023 Helsingissä. Hän oli syntynyt Mikkelissä 28. marraskuuta 1988.

    AALTO-YLIOPISTON kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattila, 45, on kuollut, uutisoi Yle.

    Vuonna 1978 syntynyt Mattila kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen.

    3.2. 17:05 | Päivitetty 3.2. 19:38
    YLEN pitkäaikainen radiojuontaja Olga Ketonen, 59, on kuollut. Asiasta kertoo Yle. Ylen mukaan Ketonen kuoli varhain lauantaina lyhyen sairauden jälkeen.

    Lähiomainen kertoo Ylelle kuoleman johtuneen synnynnäisestä sydänviasta

    PIRKANMAAN hyvinvointialueen sairaaloissa vainajien säilytyspaikat ovat täpötäysiä.

    Tilanpuutteen vuoksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) vainajia on säilytetty jopa huoneenlämpöisissä obduktiosaleissa ja -tiloissa esimerkiksi yön yli.

    https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000010107354.html

    https://goodsciencing.com/covid/athletes-suffer-cardiac-arrest-die-after-covid-shot/

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    DIED SUDDENLY - THE FILM

    Ryssä yrittää taas pelotella. Sinä tulet kuolemaan Ukrainassa.

    Äänestä

Meillä oli Vanhasen hallituksessa Krista Kiuru opetusministerinä. SDP.
Hän toi kouluihin tuhoisan inkluusion.
Eli opiskellaan heikoimman tahtiin.
🥺
Sitten tuli Jukka Gustafsson. SDP. Hänen aikana uudistus oli, että koulussa pitää viihtyä, eli luovuttiin kotitehtävistä.
😬
Sitten Sipilän hallituksessa Sanni Grahn Laasonen. Koko. Leikattiin opetustunneista!!
🥺
Marinin hallituksessa oli vassut Lii Andersson ja tuolloin rahat laitettiin luokkatilojen muuttamiseen. Lasiseinät ja tilaa jakavat verhot ja rauhalliset opetustilat katosivat.
🥴
Nyt on RKP:n Adlercreutts joka pitää vain ruotsalaisten puolta. Pienet kyläkoulut jatkavat rannikolla ja yliopistossa oikopolut ja kiintiöt ruotsalaisille säilyvät.
😠😡😤🥵

Ja vielä ihmetellään kun Pisa-tulokset romahtavat!!

Äänestä

Totuus on syytä tuoda aina esiin, vaikka se kuinka haittaisi oikeiston pellejä.

Äänestä

Totuutta on turha peitellä tässäkään asiassa, vaikka venäjänmielinen oikeisto sitä kovasti yrittää

Äänestä

Amerikkalaisuus ja sen mukanaan tuoma SONTA-kulttuuri on tuhonnut suomen nuoret .

Äänestä

Voi hyvät ihmiset mitä kaikkea joku voikin keksiä!!! Vai että Ylen ansiota hyvät tulokset??!! Pitäisikö ottaa järki avuksi?!

1Äänestä
  • Suosittelen, että otat järjen avuksesi. Silloin alkaisit ymmärtää, miten suuri merkitys Ylellä on ollut.

    Ylen turvin Suomi selvisi sotavuosista ja Ylen avulla on selvitty myös oikeistohallituksista.

    Äänestä

Tässähän on nyt" täysipäisen" opetuksesta vastaavan ministerin näytön paikka. Jossain näissä viesteissä kehuttiin 70 luvun ylen toimintaa pisa tulosten nousuun, Kyllä, olen käynyt koulun ns. pirkkalan kokeilun aikaan. Yksikään koko ikäluokan lapsista EI sortunut sosialismiin eikä kommunismiin. Siinä mielessä kokeilu onnistui. Olisiko nyt sitten panostettava meetuuhun ja sateenkaari höttöön, ettei kukaan sortuisi mokomiin uskontoihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaislasten erinomainen PISA-menestys on lähes yksinomaan YLE:n ansiota. Laadukkaat ja hyvin kasvattavat lastenohjelmat, jotka olivat varsinkin ennen 2000-lukua paljon parempia ja informatiivisempia kuin silkkaa tunneperäistä löpinää olevat ulkomaiset, nykyään esitettävät, kasvattivat lapset jo pienestä ajattelemaan rationaalisemmin ja ymmärtämään paremmin todellisuutta. Myös suomalaisten lastenohjelmien uskonnottmuus on ollut positiivinen tekijä.

Varsinkin 1970-luvulla suomalainen media oli kokonaisuudessaan hyvin asiapitoista ja poliittisesti tasapuolista. Se, mitä nykyään nimitetään vasemmistolaisuudeksi, oli tosiasioita korostavaa rehellisyyttä, jota nykyinen tiedonvälitys kaipaisi. Nyt media sen sijaan toistelee Sami Pakarisia ja Mikael Pentikäisiä täysin kritiikittömästi, ja jopa aikuiset ovat uskovinaan kaiken.

PISA-tulosten heikkenemisellä ei siis ole juuri mitään tekemistä minkään digiloikan tai maahanmuuton kanssa. Tuollaiset vaikuttavat hyvin marginaalisesti. Kyse on todellisuuden hämärtymisestä, sen korvautumisesta sekavan, kaikilta osapuolilta tungetun tyhmän ja valheellisen propagandan sumentamana.

Sitä mukaa kuin Ylen vaikutus lapsiin on vähentynyt, ovat lapset muuttuneet tyhmemmiksi, fataalisiksi satuihin ja oikeiston propagandaan oikeasti uskoviksi hölmöiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu