Mitä persut tekee asialle kun ovat hallituksessa.
Anonyymi-ap
854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saman kuin Persut on tehnyt tällä hallituskaudella
Trump iranin sodalla bensan dieselinkin hintaa nostaa.Marinin hallituksen aikana ei ollut vielä tuota Trumpin käynnistämää Iranin sotaa. Marinin hallitus aatesyistä nosti bensan hintaa eli ihan tahallaan samoin kuin sähkön hintaa hirmusähköistämiselle. Kok. Orpo jatkaa suomalaisten sähkön käytön säännöllistämistä tilaamalla hurjan määrän data-keskuksia Suomeen. Valitettavasrti politiikot kasaavat kuraa suomalaisten päälle ihan tahallaan. Demarit ja kok, myös tahallaan tekivät Suomen suuren työttömyyden tilaamalla molemmat hirmuinflaation kurjimuksessa hurjasti ulkomailta työvoimaa. Petturi SDP ja Kok. voi sanoa!
Kova kannanotto demarilta: “On hyvä, että polttoaineen hinta nousee”
Qvintus muistuttaa, että vuonna 2019 SDP esitti ennen eduskuntavaaleja, että Suomessa tulisi luopua uusien polttomoottoriautojen myynnistä lähitulevaisuudessa.
Qvintuksen mukaan ehdotus oli kaukaa viisas, vaikka se kohtasi raivoisaa vastustusta.
– SDP oli ja on täysin oikeassa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a6172b41-69a6-40ee-b4d6-8cc8c22026a8
Orottaakaa, kunhan aluevaltuusto kokoontuu, niin möykkä-mauri laskee lasit otsalta ja pitää kiivaan puheen. Niin se sitten laskee.
Hehhehhee. Möykkä mauri, sopiva nimi
Nykyhallituksella on pelimarkat vähissä kun edellinen tyhjäs kassan ja viritti vielä velkamiinan päälle. Niin ja ehkä pieni vaikutus on tällä nykyisellä maailmantilnteellakin, mut eikös Mariini saanu jonkun maailmanparantajan pestin jostain, pistäis taas parit kuvat vokueen tai jonkun hyvän somepostauksen ehkä kriisit sit ratkeaa.
Lupaskos ne näin? En nyt oikein muista, miten ne lupaukset meni.
Persut vois laittaa Riikan OF.ään ,saataas vähä bensarahaa,koska ei ne maailmanmarkkinahinnat.Vieläköhän Persut eees ottaa ehdokkaakseen noita eläväksi jääviä lausekkeita jakaneet,esim. Maukkaa ja Bäribummia...