Muste ja rattaat

Koko kaupunki eli hiljaista, sähköistä odotuksen aikaa, sillä torin laitaan oli taas kerran pystytetty lehtihaarakonttorin ilmoitustaulu. Siinä missä ennen luettiin satojen kilometrien takaisia sotauutisia tai virallisia määräyksiä, nyt kansaa veti puoleensa kapea, mustilla reunuksilla varustettu yleisönosasto.
Se oli panettelun ja vihan pyhäkkö.
Aamun ensisäteiden osuessa seinään paikalla oli jo kymmenpään joukko ihmisiä, joiden silmissä paloi sama kiivas, levoton kiima. He eivät olleet täällä lukemassa totuutta; he olivat täällä etsimässä kohdetta, jota voisi repiä. He olivat heränneet ennen auringonnousua vain voidakseen kirjoittaa nimettömiä kirjeitä, joissa naapurin menestys, torikauppiaan hymy tai vastaantulijan outo askel käännettiin valtiopetokseksi tai moraalittomuudeksi.
– Kuulitko? sanoi eräs heistä, vanhempi nainen, jonka sormet nykivät paperipinoa kohden. – Tuo uusi seppä ei käy lainkaan kirkonmenoissa torstaisin. Sen on pakko olla koneiston vakooja tai epäpyhän hengen vallassa.
– Kirjoitetaan siitä! toinen huusi vierestä, ja hänen äänessään värisi outo, makea hurmos. – Vaaditaan, että sen paja suljetaan ja hiilet kaadetaan sen niskaan!
Heillä ei ollut väliä sillä, oliko syytös totta. Tärkeintä oli se hetki, kun muste kohtasi paperin ja kun valtion virkamies – koneiston hiljainen portinvartija – leimasi heidän tekstinsä julkaisukelpoiseksi. Lehden toimitus oli huomannut saman ilmiön: mitä enemmän panettelua ja katkeruutta palstoille suollettiin, sitä enemmän kansa osti irtonumeroita. Viha oli halpaa polttoainetta, joka piti koneiston rattaat pyörimässä silloinkin, kun leipä oli vähissä.
Mutta koneisto oli armoton ja tarkka omissa säännöissään. Se ruokki näitä panettelijoita, antoi heille luvan tuomita ja sylkeä, mutta se teki sen vain pitääkseen huomion poissa niistä, jotka todella omistivat narut. Kun lauma repi kappaleiksi seuraavaa viatonta kohdetta – oli se sitten väärin juossut orja tai puheessaan horjunut sivullinen – panettelijat luulivat olevansa vallassa, vaikka olivat vain jarrupalikoita suuressa koneistossa.
Kun ilta hämärtyi ja tori tyhjeni, ilmoitustelineen muste oli jo ehtinyt kuivua. Paperit olivat repaleisia, mutta maahan pudonneiden lehtien väliin jäi aina uusi, katkera siemen odottamaan seuraavaa aamua, jolloin kiima alkaisi alusta.