Imatra huomio

hei imatran PELLET, koko Suomi nauraa teidän tyhmyydelle vaatia lisää lomaa.Eikö työsulku riittänyt?
4707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nauru pidentää ikää.Eikös se ole hyvä että naurattaa kun tällä palstalla olette jo niin paljon itkeneet?Ei työsulku riittänyt.Eikä Voi Vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee pitämättömistä lomista.Katsos kun henkilökohtaiset päätökset jokainen tekee itse.Saavat monet kiittää sitä että meidän neuvottelijat olivat rauhallisia eikä provosoituneet.Muuten eivät savut piipuista nousisi ja voisi olla jo monella muun alan ihmisellä itku kurkussa!!

Äänestä

Olisivat pitäneet Kaukopään kiinni ainakin loppuvuoden ja sen jälkeen tiedustelleet lomailuhalukkuutta.
Täällä papruilta suhteellisuudentaju kadonnut jo aikoja sitten.
Työnantajapuoli on täysin lepsulla ja hampaattomalla politiikallaan ratkaisevasti edesauttanut vääristymän syntyä.
tehtaan omistussuhteet epäselvät. Työntekijäpuoli käyttäytyy omistajan tavoin ilman vastuuta. Omistajapuolen edustajat puolestaan kuin armopaloja anellen, että jos nyt ette pahoittaisi mieltänne kun kerran pääsette autoillanne tehtaan sisäpuolellekin, ettette rasitu kävellessä. On ne hommat vaan niin vaativia ja rasittavia.

Äänestä

Vaatia lisää lomaa??? Vitun perseeseen runkattu hinttari! Mitään VAADITTU.
Sulun alle jäänyt kesäloma voidaan pitää syyskuun loppuun mennessä.

Mistä helvetistä näitä ääliöitä tänne sinkoilee provoineen????

Äänestä
  • Ihanko ite Nokelainen näin viisaita kirjoittelee? Ei ole missään viisaan miehen maineessa edes Imatralla tämä torspo ( Nokelainen). Kaukopään paprumiehiä häpeävät jopa teidän omaiset. Kun yövuorolla komennusmies nussii paperimiehen vaimoa, niin paperimies nussii komennusmiehen työkalut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso nauru kirjoitti:

hei imatran PELLET, koko Suomi nauraa teidän tyhmyydelle vaatia lisää lomaa.Eikö työsulku riittänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu